Jokainen oma pieni persoona,suuressa maailmassa

Joskus silloin,kun elin vielä alkoholistiperheen aktiivijäsenenä,jaoin ihmiset raa’asti kahteen kastiin.Oli tämä ongelmainen pohjasakka ja sitten se yläluokka,jolla kaikki oli hyvin.Aika raju jako,mutta muusta en tiennyt.Tämä jako oli hyvin lähellä sitä,kun koulun uimaopetuksessa meidät jaettiin kahtia niihin,jotka osaavat ja niihin,jotka tarvitsevat harjoitusta.Minä kuuluin siinäkin sinne harjoittelupuolelle 🙂

Tämä jako tietysti herätti mielessäni kateutta ja katkeruutta.Miksi toisilla on kaikki elämän eväät valmiina,miksi toiset ovat rakastettuja,miksi heille kaikki tuntuu olevan helppoa? Ja vastaus oli tietysti se,että yläluokassa oli aina kaikki hyvin,eikä siellä jäänyt yksin.

Luokittelun alkeet

Niinpä,kun pääsin viimein muuttamaan omilleni,aloin uudelleen arvioimaan tuota jakoa.Huomasin nimittäin,etten missään nimessä halua kuulua siihen alempaan kastiin.Ei enää.Se ei tuntunut hyvältä,eikä omalta.Silloinhan olisin vain jatkanut siitä mihin vanhempieni kanssa jäin,heidän elämäänsä.Vellonut epäonnistumisessa ja epävarmuudessa ja unohtanut vastuuni ihmisenä.Mutta minulla ei ollut käsitystäkään,miten sieltä muutetaan yhtäkkiä sinne huippuonnellisten ja menestyvien ihmisten joukkoon.Oli pakko luoda lisää ihmisryhmiä.Kolmas ryhmä,menossa kohti yläluokkaa,oli sitten se,johon kuuluin.Aloin silmäillä ympärilleni,kuinka moni muu siihen ryhmään kuului?Tietysti olisi ollut kiva saada vertaiskokemusta erilaisista toimintatavoista kohti onnellista elämää.Ne ihmiset olivat varmaan sitten eri paikkakunnalla,kun ei näkynyt…ja toisaalta olin niin ujo,arka ja epäsosiaalinen,etten olisi sellaiseen edes tutustunut,vaikka olisi asunut naapurissa.Tajusin olevani oman ryhmäni alkutekijöissä,harjoitteluasteella.Mutta olinpahan edes jossain muussa,kuin pohjasakassa.Yritin sentään edes.

Aika paljon ryhmiä..

Masennuksen aikana ja sen hellittäessä,huomasin että ihmisryhmiä olikin kertynyt joko kohtuuttoman paljon, tai en vain osannut yhtään luokitella!!Turhauduin ajatukseen ja jätin sen taustalle hakemaan uomiaan.Ihmiskategorioille oli tullut alakategorioita ja niiden alakategorioita…Huh.Mitenkä sellaista käsittelisin?Excelillä??En mitenkään,ei ollut hallinnassa.Mihin itse kuulun?En minnekään?Kuuluuko kukaan muukaan?

Eikö niitä olekaan??

Pääsin harjoittelemaan sosiaalistumistani kouluissa ja työpaikoilla.Aina enemmän olin sekaisin rakentamissani ihmisluokissa ja mietin,ettei siinä tainnut olla mitään järkeä.Jostain syystä näytti,ettei ollutkaan sellaista yläluokkaa,kuin olin kuvitellut?!?Ihminen,jolla oli korkea ammattitaito,työkokemus,perhe,työ ja talo autoineen sekä ikuisuuden kestänyt vakaa parisuhde ja onnelliset lapsuusjoulut,näytti väsyneeltä ja vaikutti levottomalta.Piirteitä,joita en voi kadehtia.Hänen puheensa sivulauseista saattoi pistää korvaan asioita,jotka eivät minun mielestäni menneet ihan niin,tai herättivät muutoin suurta ihmetystä.Koska itseluottamukseni oli huono ja auktoriteetin kunnioitus(pelko) huipussaan,en tietystikään tuonut omia ajatuksiani esille,vaan mietin,että minun täytyy olla jotenkin tosi hakoteillä.Jokin käski silti pitämään kiinni myöskin niistä omista ajatuksistani.Ja taas aloin rakentaa jonkinlaista keskiarvoa ajatusten paikkaansa pitävyyksien kesken…

Kuuntele

Vuosien saatossa itseluottamukseni kasvoi.”Yläluokan ihmisistä” näin edelleen asioita,joita en kadehtinut.Heillä oli kateutta,ymmärtämättömyyttä,huono empatiakyky,loppuun kuluttava työmoraali jne. Käytännössä samoja asioita,kuin itsellänikin oli ollut,mutta toisista syistä.Kuulin ajatusmaailmoja,joita en kokenut omikseni.Ne kokemukset saivat joskus aikaan valtavaa ihmetystä,mitä täällä tapahtuu,kuinka joku voi,miten tuo onnistuu jne.?Edelleenkään en omia ajatuksiani ollut mielellään kertomassa.Mutta tällä kertaa siksi,että halusin kuunnella ja ihmetellä rauhassa.Ehkä sen toisen ihmisen ajatuksessa olisi jotain,josta voin oppia?Halusin kasata juuri siitä yhdestä ihmisestä kokonaiskuvan ja ymmärtää.Jos jonkun toisen ajatus ei sovi minulle,se on minun ongelmani,ei hänen.Se sopii sille toiselle ja varmasti syystä.Voin miettiä sitä syytä itsekseni tai kysyä kohteliaasti suoraan tai ihan vaikka antaa olla.

Olin huomannut,ettei ole olemassa ihmisryhmiä,vain yksittäisiä ihmisiä.Ainutlaatuisia persoonia,joihin jokainen pieni tuulenvirekin on tehnyt omanlaisensa jäljen.Enkä todellakaan voi tietää toisen elämästä mitään.En senkään vertaa,jollen kuuntele ja näe.Voin vahvistaa sen itselleni käänteisesti;kukaan ei voi tietää tai arvata mitään minun taustastani.Kuinka kukaan voisi?Ihmiset eivät ole ajatustenlukijoita tai menneeseen näkijöitä.

Ihan vaan persoona tässä moi 🙂

Tänä päivänä en luokittele ihmisiä.Se ei vain ole mahdollista.Omalla kohdallani se oli lopulta haitaksi.Alkuun sillä pääsi,koska oli selkeä päämäärä ja roolimallit,joita kohti pyrkiä.Ajan kuluessa,siihen omaan alempaan ryhmään jäi vähän jumiin.Se oli opittu ajatus omasta ”porukasta”,joka leimasi kuuluvaksi siihen loppuiän.Se leima oli taakka,joka piti ravistaa pois tilaisuuden tullen.Samoin myös kaikilta ihmisiltä,jotka olin itseäni auttaakseni ryhmiin laittanut.Se oli ikään kuin oppimistason vaihto.Se sama toimii ihmisillä,mikä koirillakin.Kun osaa 80 %,voi siirtyä eteenpäin,koska sen edellisen tason opit vahvistuvat siellä uudella tasolla 🙂 Mikä tunne,kun ryhmien rajat aukeaa!Valtava määrä persoonia,yksilöitä erilaisilla nykyhetkillä ja menneisyyksillä.Ei enää vertailua,ei kateutta,ei turhaa kilpailua….tuo ei ollut myyntipuhe tvshopista..:) Lyhyesti tiivistettynä,parin ryhmän jälkeen,olin myös itse valmis hyppäämään omaksi persoonakseni,yhdeksi erilaiseksi yksilöksi toisten erilaisten yksilöiden sekaan.Se ei ole aina helppoa,mutta ei se ole kenellekään.

Jokaisella oma soppansa

Jokainen,eri lähtötekijöistä peräisin oleva,kokee elämässä hyvää ja huonoa.Toiset kokee niitä lapsuudessa,toiset aikuisuudessa ja toiset vanhana.Se minkälainen ihminen on,mitä on oppinut,mikä on oppimisvaiheessa ja mistä tuuli on milloinkin puhaltanut…Vaikuttaa paljon siihen,miten elämän hankaluudet kohdataan.Ne ovat oppimista varten,siinä kuin ne hyvätkin.Kaikki tapahtumat ja kokemukset tuovat tullessaan jotakin joka kasvattaa,ennemmin tai myöhemmin.Se on kaikilla edessä,ennemmin tai myöhemmin.

Itsehoitoa :)

Eilisestä palautumista.Vaikuttaa hyvältä 🙂 Se tunne tuli kyllä yllättäen ja vahvana.Haistoin hajutkin,kuten terva ja kilju.Se on hurjaa,kun sellainen tulee.Trauma.Valtava ahdistus,sydämen tykytystä ja levottomuutta.Samaan aikaan tuntuu,että on kaksi maailmaa.Se mennyt ja tämä nykyinen,tietää kummassa nyt on,mutta ei sisäistä sitä täysin.Aika mahtavaa,että voin palata aina turvaan.Fyysinen reaktio loppuu ja rauha palaa.Muistelin illalla sitä aikaa,kun turvani ei ollut vielä valmis,siitä ei oikeastaan ollut käsitystäkään.Ei ollut mitään minne laittaa tuskainen muisto erätauolle,eikä tiennyt mitä sen kanssa pitäisi tehdä.Pidin itseäni hulluna.Siitä on reilu 12 vuotta aikaa.Onneksi se rakentui ajan kanssa,hyvässä seurassa ja uuden elämän edetessä.Parempia kokemuksia tuli lisää ja puhumiselle ei näkynyt loppua.

Ei ole mitään,mitä voisin enempää eiliselle muistolle tehdä.Paitsi tietysti se,että pidän faktat lyhyesti ja ytimekkäästi mielessä.Tiedän,ettei se vielä kovin kaukana ole,eikä tarvitse ollakkaan.Kuuntelen musiikkia ja tietyt biisit tuovat tunteet lähelle ja se tuntuu ihan hyvälle.Olen turvallinen aikuinen sisäiselle lapselleni.Syy ei ollut minun.Aiheena seksuaalinen hyväksikäyttö on arka,mutta minun ei tarvitse elää häpeässä.Olen turvassa ja voin luottaa itseeni ja läheisiini.Elämä jatkuu ja siinä on tällä hetkellä paljon hyviä asioita joihin keskittyä.

Hyvä kokemus äidistä

Äiti soitti lauantaina.Se puhelu oli ehdottomasti plussaa.Vaikkakin se aina itseltä edellyttää tarkkuutta omien reaktioiden säätelyssä.Koskaan ei tiedä kuinka paljon alkoholilla on osuutta asiaan..Tämä puhelu oli kuitenkin helppo minulle,vaikka aihe rankka onkin.Äidin ja hänen miehensä tilanne on uuvuttanut ymmärrettävästi siellä päässä.Syöpähoitoa odotellessa mies oli sairastunut keuhkokuumeeseenkin.Onneksi se oli kääntynyt voiton puolelle ja sytostaattihoito on nyt päässyt alkuun.Äiti ei enää jaksanut pitää yllä sitä vahvaa kulissia,johon hänellä on taipumus tiukan paikan tullen.Se tarkoittaa siis sitä,että hän puhuu hyvin pinnallisesti asioista ja kertoo ne kuin niissä ei olisi yhtään mitään ja kaikki menee hyvin.Hän ei ota vastaan mitään eikä jätä edes mahdollisuutta toisen kommentille.Minä voin silti kuulla taustalla sen rauhattomuuden,kieltämisen,teeskentelyn ja sen että todelliset rajat ovat paukkuneet yli jo aikaa sitten.

Lauantain puhelussa oli oikea ihminen.Ihminen,joka yrittää parhaansa,mutta huomaa että omat rajat ovat olemassa.Ihminen joka tunnustaa pelkäävänsä pahintakin.Ihminen joka ottaa vastaan ymmärrystä ja osaa keskustella rauhallisesti.Ihminen,joka oli varmasti selvinpäin.Puhelun lopussa jo nauroimmekin ja olin hyvin onnellinen siitä.Olisin niin helposti voinut kuvitella kaiken olleen aina niin,että olisimme olleet aina läheisiä.Ilman,että minun täytyy asettaa omat turvarajani.Toki tilanne,joka toi hetkellisesti äidistä esiin jotain inhimillistä,on surkea ja rankka,en soisi sitä kenellekään!Mutta jos se tekee äidistäni ihmisen edes hetkeksi,niin hyvä.

Terveempi elämä

Lauantaina kuulin myös,että töitä olisi vaihtelevalla menestyksellä tiedossa.Intoni oli huipussaan ja on tietysti edelleen.Alkaa olla yli puoli vuotta,kun viimeksi olin töissä.Olikin jo vähän ikävä.Se tieto loi enemmän merkitystä aloittamalleni terveempi elämä-kuurilleni.Edelleen syön hyvin,noudatan saliohjelmaa kolmesti viikossa,tupakoin vähän ja vältän sokeria…No se sokeri oli kyllä aika haastavaa viikonloppuna,koska lapsella oli synttärit,mutta sain rajattua itseni kohtuuteen 🙂 Minussa asuva pieni masokisti on myös hyväksi…

Odotettu lääkevaihto

Parempaan elämään kuuluu nyt myös ms-lääkkeen vaihto.Tähän mennessä olen tökkinyt itseeni Copaxonea kolmesti viikossa.Hyvä lääke muutoin,ei ole ollut sivuoireita,mutta iho reagoi.Jalkoihin sattui pistäessä ihan p#*#**sti ja niihin harvoihin pistoskohtiin kehittyi myös lipoatrofia eli se lääke syö ihosolukkoa ja tulee kuoppa joka on pysyvä.Pistospäivistä tuli ahdistus.Ja niinpä ne alkoivat osin tietoisesti ja osin tiedostamatta unohtua.Lääkityksen säännöllisyyshän olisi tärkeää.Sen tarkoitus on hillitä uusien tulehduspesäkkeiden syntymistä keskushermostoon.Tunsin päässeeni vähintään taivaaseen,kun lääkevaihto, noin niin kuin paperilla, sujui helposti ja nopeasti.Torstaina saan aloittaa Tecfidera-tablettilääkkeen ja tänään on viimeinen piikki!!Hip-hip-hurraa 🙂 Taustalla aina tietysti pikku peikkoja.Tämän peikon nimi on sivuoire,toivotaan ettei niitä tule.

Vain tiedostamista

Pikku peikoista huolimatta,olen onnellinen,että tunnen,hengitän ja pystyn.Elämässä on aina peikkoja,mutta mitä enemmän saa haalittua hyvää ympärille,sitä pienemmäksi peikot käyvät.Ja voi vitsi kuulkaa,että ulkona on kaunis ilma!!Helmikuu parhaimmillaan 🙂 Enjoy!

Mustissa vesissä

Siellä se on.Menneisyys.Eipä ollut mielessäkään,vaan ilmeisesti se ei ole minusta kiinni.Luin mielenkiintoista kirjaa nimeltä Hopeless.Hieman alusta aavistin mitä saattaisi olla tulossa,mutta eihän kirjailijasta koskaan tiedä,minne tarina päätyy..Eilen päädyin/jouduin viimein siihen kohtaan,jossa selviää päähenkilön joutuneen insestin uhriksi.Ja voi ryökäle,kuinka todellisesti kirjailija oli osannut kuvata ne tunteet ja ajatusmylläkän!Osui ja upposi.

Ilmeisesti teksti meni sen verran ytimiin,että joudun nyt avaamaan tuota aihetta omalta kohdaltani vähän lisää.Olen siitä kirjoittanut postauksessa ”Elämäni pahinta aikaa”,mutta jätin pois jotain.En ole kertonut siitä myöskään mielenterveyshoitajille,poliisille tai muullekaan sellaiselle,joka olisi osannut siihen jotain sanoa.Olen kertonut kyllä Hänelle,mutta vain ohimennen,ikäänkuin sivulauseessa.Hän taas ei ole terapeutti,vaan myötäelää liikaa tapahtumia,enkä siksikään liikaa hänelle puhu.Nyt on purettava tämä tunnehässäkkä johonkin järjestykseen..

Pakopaikalla

Olin siis alkanut paeta isän luokse kotitilannetta eli alkoholia ja väkivaltaa.Isän luona kulki toisinaan myös minua 13 vuotta vanhempi serkkupoikani,silloin noin 25 vuotias.Itseasiassa,hän alkoi kulkea siellä yhä enemmän,koska hänen tyttöystävänsä asui naapurissa ja heillä oli usein välien selvittelyä.Siinä he isän kanssa istuivat yötä myöten keittiön pöydän ääressä ryyppäämässä ja minä istuin siinä seurassa lähinnä kai sokerihumalassa..Minun olisi tietysti pitänyt kouluun nousta aamulla,mutta ei se ollut siinä elämässä enää niin olennaista,peli oli vähän niin kuin menetetty.Isän keittiö ja olohuone olivat yhtä isoa tilaa ja minä nukuin,kun nukuin, olohuoneen laidalla olleessa sängyssä.

Isä oli kertonut,että myös tämä serkkuni,oli ollut seksuaalisen hyväksikäytön kohteena oman isänsä puolesta.Ei se näillä sanoilla esille tullut,koska isäni mielestähän tämä kaikki oli täysin normaalia ja hyväksikin lapselle.

Uusinta

Jossain vaiheessa yötä isäni sammui ja minäkin päätin mennä nukkumaan,aikani epäröityä sitä,että voinko jättää tämän sukulaismiehen yksinään istumaan isän kotiin.Väsymys päätti puolestani ja menin nukkumaan.En saanut unta,koska tilanne oli outo.Eipä aikaakaan,kun serkkuni hiipi sänkyni laidalle istumaan ja lamaannuin saman tien.En tiennyt mistään mitään.Olin vain.Ajattelin,että tämähän on jo isän kohdalta tuttu juttu,tämäkin menee äkkiä alta pois.Pieni hiljainen maanittelu,kerjäys ja pyyntö.En tuntenut henkilöä tarpeeksi hyvin.Hän oli aikuinen.Isä oli tuhannen kännissä sammunut ja minulla ei ollut paikkaa minne juosta.Voimista puhumattakaan.Niinpä blokkasin tottuneesti ja lannistuneesti kaiken pois.

Liian suuret saappaat

Tätä tapahtui muutaman kerran.Epätoivoisesti mietin,mitä tekisin.Minne menisin,jos en voinut kotona olla?Mitä sanoisin tuolle serkulle?Sanoisinko kenellekään mitään?Pelkäsin,että tulee lisää hankaluuksia.Mitä hänen tyttöystävänsä sanoisi?Olin häneenkin hieman tutustunut.Kaikki oli liian sekavaa ja pelottavaa.Ei minulla ollut ratkaisua tuohon aikuisten maailmaan.Sitten ajattelin,että jos kerron isälle,hän pitäisi huolen ettei ainakaan nukahtaisi,kun tuo henkilö on paikalla.Olisiko minun kuitenkin mahdollista olla lapsi,jota joku suojelisi?Isä suhtautui kertomaani tyynesti ja lupasi pysyä hereillä.

Eihän se isän osa ollutkaan..

Jälleen tuli se yö,kun oltiin isällä yhtäaikaa.Tuijotin isää merkitsevästi,kun hän vain haki itselleen lisää juotavaa ja tarjosi toisellekin.Tajusin melko pian,että itse oli taas selvittävä yöstä.Ja siinähän se pimeydessä meni.Monena yönä.

Itsesyytös

Tuosta siis en kertonut mitään oikeudenkäynnissä ja se on jäänyt käsittelemättömäksi asiaksi.Se tapahtui lähes samaan aikaan,kun isänkin kerjäämisestä yritin sitkeästi selvitä.Se kuinka helposti kaikki kävi,kun en laittanut hanttiin yhtään,sai sellaisen tunteen aikaan,että se oli minun syytäni.Tuota fiilistä ruokki myös isäni,josta edelleen koitin saada puolustajaani.Hän vain oli sitä mieltä,että itse kerjään sitä ja osaisinhan minä vetäytyä,jos en halua mitään sellaista.Myöskin äiti piti tuota ajatusta yllä isän tapauksessa,josta hän tiesi.Epätoivoisesti kuvittelin olevani aikuinen ja että minulla olisi kaikki valta ja itseluottamus.Kasvoinkin ja koitti poikaystävän aika.Se oli jonkinlainen pelastus.Ei tarvinut olla enää yksin öitä isällä ja pakopaikka oli taattu.Tietysti olin oppinut toimimaan pitkälti velvollisuuden tunteesta ja tämä nuori poika sai siitä osansa..

Tajuaminen

Käytännössä toimintatavat olivat samat isällä ja serkullani.Serkkuni tapauksessa lisänä oli myös suutelu,muuten minuun ei koskettu.Luettuani eilen sitä Hopeless-kirjaa,jokin puuttuva palanen ilmestyi.Olin aina pitänyt näitä kahta tapausta erillisinä.Nyt tajusin ja näenkin sieluni silmin,miten 12-13-vuotiasta tyttöä jallitettiin 6-0.Isä ei aina nukkunut,kuten joskus epäilinkin ja toivoin samalla,että hän tulisi pelastamaan tilanteen.Hänen sairas mielensä halusi niin tapahtuvan.Sittemmin myös serkkuani tuntien,voin hyvin kuvitella,että he ovat keskenään puhuneet asiasta ja tehneet sopimuksen.Se ajatus on nyt hyvin kirkkaana mielessä.Muistan isän ilkikuriset ilmeet ja tavan puhua aiheesta.Muisto tekee pahaa,etoo,huimaa ja raivo heräilee.Valtava häpeä.HÄPEÄ.Kaikesta.

Kuningas alkoholi

Siinä on ollut tarpeeksi käsittämistä,että isä on pystynyt siihenkään mitä teki.Alkoholiko pelkästään pään noin sumentaa?Samoin äiti,hän uskoi kaiken olevan minun syytäni,kun isä itseään puolusti.Äitikään ei tosin tästä serkusta tiedä.Alkoholiko pelkästään sen tekee?Isä osasi olla rauhallinen ja hyvinä päivinä katsoi hyvin hellästi ja naurettiinkin yhdessä.Kunnes…Enhän minä jaksanut ajatella mitään tuollaista!Ei pystynyt ottamaan totuutta vastaan.Halusin pitää kiinni niistä isän rippeistä,mitä jäljellä oli.Kuvittelin,että hänellä oli paha puolensa,mutta kyllä hän varmaan sillä hyvällä puolella rakasti..Tänään,jos kohtaisin hänet…vetäisin huolella turpaan.Mutta häntä ei ole.Siispä saan keskittyä enemmän rakentaviin kasvukipuihin.

Sietokyvyn tuolla puolen

Kaikki palasi kyllä niin kirkkaana mieleen.Nyt en ihmettele,miksi minusta usein tuntuu,että rajani ovat hukassa,että kestän ihan mitä vaan.MS-tauti on pistänyt sitä ihmettelemään ja käy terapiasta.Opettelen rajoja,vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.Sietokyky on ylitetty niin monta kertaa ja niin monessa eri asiassa,kaiken lisäksi se on tehty niin,että jouduin ylittämään sen itse,ilman fyysistä pakkoa.Jos sietokyvyllä olisi kuminen reunanauha,se olisi venynyt risaksi,tehottomaksi.Toisaalta mietin,että olen ollut tuplaääliö,sinisilmäinen ja naiivi kun en ole tajunnut!Järki sanoo,että se ei ollut mahdollista silloin,lapsena.Järki onneksi on käsitellyt hyvin paljon tapausta isä ja koittaa selittää paljonkin varteen otettavia faktoja.

Mielikuvaturvapaikka

Tunteet sai nyt paljon valtaa.Ja se saa niin ollakin.Rakennan mielikuvan ja fyysisenkin turvapaikan,jonne voin palata,kun tunteet käyvät liian mustissa vesissä.Minun täytyy nyt muistaa,kuinka paljon on takana ja mikä on elämä nyt.Missä olen,mitä teen seuraavaksi ja paljonko kello?Se on minun turvani.Kunpa vain minulla olisi heittää jokin diagnoosi noille alkoholisteille,sellainen joka oikeasti selittäisi kaiken ja voisin todeta,että aha,no sepäs on nyt sitten selvä ja sitten jatkaisin eteenpäin.Aina tiukan paikan tullen,voisin muistaa ne diagnoosit ja jättää asiat omaan arvoonsa…

Seksuaalisen hyväksikäytön jäljet

Paljon olen asioita käsitellyt ja onhan se vähän turhauttavaa,kun yhtäkkiä jotain tällaista putkahtaa pintaan.Se sattuu,mutta eikös sen niin kuulu tehdäkin?Siitä alkaa parantuminen.Ei väistelyä,vaan kohtaaminen.Omassa turvapaikassani voin rauhassa käsitellä kaiken pahan olon.Ei se tapahdu päivässä eikä viikossakaan,mutta pikku hiljaa kuitenkin eteenpäin.Minä olin pitkään sitä mieltä ja vähän ihmeissänikin,että miksi nuo hyväksikäyttötilanteet eivät olleet jättäneet jälkeä minun elämääni,läheisyyteen ja seksuaalisuuteen.Jättihän se.Kontrollin tarve on heijastellut sillekin puolen elämää,ei yllätyksiä,enkä itse avautunut juurikaan.En nähnyt,että siinä olisi ollut mitään outoa tai kummallista.Ajattelin sen kuuluvan minun yksilöllisiin piirteisiini.Vuosien kuluessa huomasin,että minä vapaudun enemmän ja enemmän.Samoin myös kaikissa muissa elämän osissa.Tarvittiin aikaa,luottamusta ja rakkautta.

Elämä kouluttaa

Niinpä on pakko ajatella tämän olevan mahdollisuus.Voin valita miten sen käytän,millä tavalla opin elämästä parhaiten.Se ei ole aina helppoa.Häpeä ei ole helppoa.Minun ei tarvitse kantaa sitä.Se ei ollut minun syyni.Olin vain väärässä paikassa väärään aikaan.Jos minä tämän tajuamalla saan itsestäni lisää auki,voin tuntea olevani kevyt ja kaikki on hyvin yksinkertaista.

Olkoon vanhempieni ja serkkuni sekä kaikkien muidenkin *#*#**#:n sekopäiden diagnoosi nyt sitten alkoholisti.Sen on riitettävä minulle selitykseksi ja opiksikin.Moni asia menee yli hilseen niin,että viheltää.Keskityn siis vain siihen minkä tiedän oikeaksi ja mitä on juuri nyt.

Kuinka kauan menneisyyttä pitää penkoa?

Pienellä paikkakunnalla on vaikea olla törmäämättä ihmisiin,jotka liittyvät menneisyyteen.Salilla,jossa nyt kuljen,on töissä enoni entinen puoliso.Hän oli äitini kanssa tekemisissä silloin,kun olin alle 6-vuotias,eli hyvin kauan sitten 🙂 Muistan,kun kävimme kylässä heillä ja leikin siellä samanikäisen serkkuni kanssa.Samoin myös he kävivät joskus meillä ja nehän olivat sitten aina kunnon bileet,viina virtasi.Tunsin,että minun vastuullani on viihdyttää serkkuani ja ymmärsin,että hän on itselleen oudossa ympäristössä eikä se välttämättä ole kivaa.Me emme olleet niin paljon tekemisissä,että olisin tuntenut hänet,enkä ollut välillä yhtään varma tulemmeko toimeen.Lisäksi olimme eri sukupuolta.Siellä koitimme selvitä keskenämme,erillään aikuisista joita ei saanut nyt häiriä.Enoni ja tämän naisen suhde päättyi eroon,enoni oli alkoholisti.Sen jälkeen myös välit äitiin jäivät.Äidillä ei sen koommin ollut muita naisystäviä.Harvassa ne tosin olivat silloinkin.Vain tämä mainittu ja samaan aikaan välit olivat hyvät myös äidin pikkusiskoon,jotka nekin hyytyivät lähes samaan aikaan.Tuohon tämä nainen epäili syyksi täysin vastakkaisia elämäntapoja.Ja kyllähän se varmasti totta onkin.

Ainainen kyselyikä

No,nyt kun tapaan tämän naisen uudelleen ja muistan aikoja jolloin hänet viimeksi näin,nousee kysymyksiä.Hän oli aina iloinen ja mukava.Ensimmäinen kysymys onkin,mitä tapahtui,miksi välit äitiin jäivät?Niinpä kolmannella tapaamiskerrallamme päädyin kysymään sitä ihan suoraan.Tiesin,ettei hän ottaisi sitä pahalla,meidän jutut tuntuvat synkkaavan ihan hyvin.Välit äitiin olivat vain enostani eroamisen jälkeen jääneet,ilman sen kummempaa syytä.Se oli hyvä kuulla,pelkäsin että siihenkin olisi joku katala syy ja kuulisin totuuksia äidistä.En olisi sitä myöskään ihmetellyt.Siinä jutellessamme tuli esiin kuitenkin aika ennen minua.Silloin kun äidillä oli 20-vuotiaana kolme pientä poikaa.Tämä nainen kysyi veljieni vointia ja kun hän mainitsi hyvin lyhyesti jotain siitä ajasta,hänen katseestaan pystyi näkemään,että kaikki ei ollut mennyt todellakaan hyvin.Hän ehdotti,että voisimme joskus tavata ja jutella aiheista enemmänkin.Hänen omakaan taustansa ei ole ollut helppo,joten olisihan se sellainen vertaistukitapaaminenkin.

Jutellakko vaiko eikö

Kysymys kuuluukin nyt itselleni,miksi lähtisin kaivamaan mennyttä sen enempää?Onhan tuota tullut tongittua jo..Ajatus on jostain syystä silti todella houkutteleva.Tarvitsenko sen tiedon vai onko minulla jo tarpeeksi aineistoa kasassa äidin ja itseni ymmärtämiseksi?Puhumattakaan siitä,että toisen kertomana asioilla on aina se toinenkin puoli.Ainahan se hieman paha mieli tulee,kuulla äidistä negatiivista.Ahdistavaa ja masentavaa.Ehkä se tulee juuri siksi,että sen sijaan että se ajatus olisi ihan oma kokemus ja tuntemus,se tulee toisella tavalla konkreettisemmaksi,kun joku toinen kertoo sitä samaa hänestä.Se tuntuu pahalta vähän eri kohdasta?,jos sen noin voisi kuvata 🙂

Tuki

Siinä on kuitenkin tavallaan positiivista se,että minä en ole ainoa,joka näkee hänessä sen puolen ja pystyy sen hänestä kuvittelemaan.Lapsena ja nuorena isä oli ainoa,joka sen tiesi.Kukaan tuttu ei nähnyt,koska äiti on mahdottoman taitava pitämään kulissit yllä.Narsisti-meininki.Silti,kun mietin niin olenhan sen jo moneen kertaan todennut vuosien saatossa,että on muitakin jotka tietävät äidin.Olen saanut siitä helpotusta ja tukea sille etten ole hullu.Miksipä nyt siis enempää tarvitsisin?

Oppimismahdollisuus

Toisaalta tykkään myös haastaa itseäni,se on eräänlaista oppimista itselle ja tykkäänkin siitä.Nyt olisi mahdollisuus kokeilla,mihin omien tunteiden käsittely riittää?Pystynkö puhumaan aiheesta ihan oikein?Menenkö lukkoon,kun alkaa sattua liikaa?Pakenenko vai kohtaanko?Tiedän,että tekemistä varmasti on,mutta kuinka paljon ja olenko edistynyt mihin asti?Ja sitten taas toisaalta….Miksi kiusata itseään enempää?

Tiedon keruu

Lapsena minulle oli tärkeä tietää äidistä kaikki,hänen lapsuutensa ja taustansa.Hän kertoi ne minulle sata kertaa kysymättäkin.Myöhemmin opin,että totta toinen puoli ja maailma pyörähtää eri suuntaan.Niinpä kerään ajatuksissani eri aineistot kasaan ja ”lasken keskiarvon” 😀 Siinä on suuntaa antava,jonka pohjalta voin ymmärtää.Tosin joskus se keskiarvo jää turhan laimeaksi ja tarvitsen lisää tietoa.Mikäli sitä ei ole saatavilla,fakta on se,että ei vain voi tietää.Ja jos ei voi ymmärtää,niin sitten ei.

Saisiko kasata?

Onko siinä nyt sitten mitään väärää,jos haluan kasata äiti-palapelin päässäni mahdollisimman hyvin?Toiset kerää Pokemoneja,minä äitini mielen palasia 😀 Mutta jos minulla on siihen tarve edelleen?Yhteen ihmiseen menee niin paljon eri asioita,tilanteita,mielialoja ja kokemuksia…Siksi ei koskaan voi toista täysin tuntea.Minä haen itselleni ymmärrystä äitiä kohtaan katkeruuden sijaan,mutta olin kyllä ajatellut etten ole enää katkera?Ehkä se houkuttelevuus on siinä,että äiti muuttuisi taas äidiksi siinä keskustelussa.Eihän se kiva tunne olisi,mutta tulisiko sieltä se tuttu ja turvallinen adrenaliinipiikki,jossa silloin elin?No nyt,kun taas ajattelen,ehkä olisi ainakin erittäin tarkasti valittava se päivä,kun aiheesta lähden hänen kanssaan juttelemaan…

Kuudes aisti kertoo sitten…

Ja nyt saa sen miettiminen riittää.Kyllä se tuuli kuljettaa,minne on tarkoitus.Odottelen huomenna yhteydenottoa äidiltä.Hänen ainokaisella lapsenlapsellaan on synttärit 🙂 Äidin tilanne tällä hetkellä on se,että hänen avokkinsa käy läpi rankkaa 7 viikon sytostaattihoitoa.Viikko sitten minun oli pakko soittaa ja kysyä tilannetta,vaikka toisin päätin edellisen puhelun jälkeen.Varauduin kuitenkin hyvin,eikä viimeisin puhelu vienyt pohja mutiin,ei sinne päinkään.Voin kuvitella,että tuossa astetta rankemmassa elämäntilanteessa helposti unohtuu toisten syntymäpäivät…luultavasti soitan sinne sitten itse.

Tästä tuli hiukan tällainen to be,or not to be-teksti…Sellaista elämä joskus on 🙂 Ja minä kun olen aina pitänyt yhtä veljistäni turhan kovana juupajaapailijana 😀

Vapauttava viha

Viha.Pelottavan vahva tunne.Yksi niistä monista tunteista,jotka ovat meille luonnollisia.Mistä se tulee ja miksi sitä pelätään?

Minä pidän vihaa nykyään normaalina tunteena.Ei se ennen ollut niin.Enhän minä voisi vanhempiani kohtaan tuntea vihaa.Viha oli paha.Miten väärältä se tuntui!Puhumattakaan,kun siihen ajatukseen oli kasvanut ettei sellaiset tunteet ole hyväksyttäviä.Siitä ei seurannut mitään hyvää,vain lannistuminen,lyttääntyminen ja mitätöiminen.Alkoholistivanhempani päättivät aikuisen oikeudella mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.Minulle tehtiin hyvin selväksi,että olen vain kärpäsen paska,joka täytyy hiljentää ja taivuttaa auktoriteetin tahtoon,keinolla millä hyvänsä.Äitini ilmeisesti noudatti tuota linjaa hyvin ennakoivastikin ja purki samalla myös itseään siinä kohden,kun joku ei mennyt hänen mielensä mukaan.Pelkät pöydälle jääneet leivän murut nostattivat hänessä yöllä kotiin saapuessaan raivon.Ja remmin räiskintäänhän sitä sitten heräsin.Samalla kuulin huutoa epäkunnioituksesta ja hänen arvostamisestaan sekä siitä,että hänellehän ei penikat kukkoile.Usein en enää edes ymmärtänyt mitä hän huusi hakatessaan ja olin varma,että hän on erehtynyt henkilöstä..Vihan hallinta olisi voinut olla paikallaan.

Kiltti lapsi

Minulla ei tietystikään lapsena ollut minkäänlaisia aseita puolustaakseni tunteitani.Äidin sanavarasto oli niin pelottavan laaja ja viisaan kuuloinen,ettei minusta irronnut mitään.Minusta tuli kiltti lapsi.Jäljelle jäi vain tyhjä tunne ja ajatus:”Okei.Minun tunteeni on väärä.Mutta miksihän sekin tuntuu väärältä ajatukselta?”.Hyvä,että tuo viimeinen ihmetys jäi elämään.

Tukahdutettu viha

Viha kertoo ihmiselle siitä,että häntä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti tai hän antaa itse tapahtua niin.Se,kuten muutkaan tunteet,tukahdutettuna ei poistu.Se jää elämään syvälle sisimpään.Silloin se saattaa käyttäytyä arvaamattomasti.Sen kontrolloiminen on vaikeaa,koska sillä tukahdutetulla tunteella on taipumus saapua salamaakin nopeammin.Jättäen lopulta tunteen kokijan pimentoon siitä,mikä sen ylireagoinnin lopulta aiheutti.Ja kun siihen on kasvanut,ei välttämättä edes huomaa ylireagoineensa.Patoutunut viha muhiessaan aiheuttaa masennusta ja ahdistusta.Epäilen,että äidilläni oli hyvin paljon tällaisia hetkiä.Joku toinen ihminen osaa ehkä pyytää käytöstään anteeksi.Äiti ei tiedä mikä se sana on.

Hyvä vai paha?

Viha on negatiivinen tunne,rakkauden vastakohta.Kasvetaan ajatukseen rakkaus hyvä ja viha paha.Se liittyy moneen negatiiviseen tilanteeseen.Viha on silti aivan yhtä tärkeä,normaali ja hyväksyttävä tunne kuin rakkaus.Kun se saa tulla,se on hallinnassa.Se on toisaalta hyvin luontaista.Vihan ilmaisun jälkeen tulee se vaihe,kun rauhoittuu ja olo on kevyempi.Tilanteen,joka on vihan tunteen aiheuttanut,saattaa nähdä tunteenpurkauksen jälkeen hieman erilaisin silmin ja ratkaisu löytyy tai suhtautuu siihen muuten kevyemmin,koska muutkin tunteet saavat tilaa.Yin&Yang.

Sinulla on oikeus

Minua ei ole koskaan yllytetty vihaamaan vanhempiani ja olin aina hyvin varovainen sellaisten tunteiden kanssa.Tiesin siis niiden olemassa olosta,koska tiesin varovani niitä.Vuosi vuodelta kiinnitin siihen ajatukseen huomiota enemmän.Siellä oli siis jotain,joka painaa.Ja sehän ei voi olla hyvä..Olin masentunut ja ahdistunut.Veljeni hautajaisissa tuntematon kummitätini kuiskasi minulle :”Sinä saat olla äidillesi vihainen.”Ei muuta.Se oli siinä hetkessä jotain älykkäintä,vapauttavinta ja samalla rikollisinta mitä voi sanoa.Siitä se ajatus sitten lähti.Vähän kerrallaan aloin tajuta,että minulla on oikeus siihen tunteeseen.Se oikeus ei katoa sillä,että kohteena ovat omat vanhemmat,joista saattaa olla joku kaunis kaipauksen värjäämä muisto.Kohteella ei ole väliä,kun se tunne on oikeutettu!

Rakentava viha

Se oli jokin kaunis päivä vasta alkaneessa omassa elämässäni,erään äidin kanssa käydyn keskustelun jälkeen,kun en voinut enää estää sitä.Se viha tuli ulos,sanoina.Rakentavasti,ei sokeasti ja silti pysäyttämättömästi.Äiti ei niitä kuullut.Ne sanat,jotka huusin,sattui.Ne olivat kuin kertapistoja,ei sellaista vuosikausia kestävää turruttavaa nakerrusta.Ne olivat faktoja,jotka olin hyssytellyt ajatuksissani.Olin todella vihainen,myös itselleni,koska olin antanut kaiken jatkua.Vihani oli raivokasta,joka päättyi turhautuneeseen ja sitten surulliseen itkuun ja sitten päättäväisyyteen,etten anna näin enää käydä.Jälkeenpäin ajatellen,oli kuin olisin tuntenut itseni joka faktapistolta terveemmäksi,vapaammaksi.Jotain tapahtui ajatuksissani ja hyväksyin sen tunteen ja ymmärsin sen olevan oikeutettu ja hyödyllinen.Se tunne tuli toistekin,mutta koska siitä oli tullut ihan yhtä hyväksytty kuin muutkin tunteet,se ei ollut mikään pelottava musta mörkö enää.Eikä siinä ollut mitään pelättävää.

Morkkis

Vihan tullessa vahvasti ulos,järki sumenee ja tila on hieman verrattavissa alkoholinkäyttöön.Sitä on tunnekuohussaan erittäin vahvasti.Liekö adrenaliiniryöpyllä osuutensa tuohon kaltaisuuteen.Näin minä sen koin,sitten kun toivuin ensimmäisestä ryöpystä.Aloin melkein hävetä reaktiotani,potea morkkista,mutta sitten kaivoin sen päätöksen kehiin.Sen,että minulla on oikeus.Ja sen,että minä ymmärrän miksi tunsin niin.Kaikki faktat läpi itsekseen,rauhassa.Morkkis hävisi,koska järkikin tajusi,että se oli täysin normaali reaktio.

Tunteiden tiedostaminen

Vihan tunteen hyväksymisen myötä huomasin esimerkiksi,ettei minun tarvitse äidistä vieraalle puhuessani,viljellä sekaan mitään negatiivissävytteistä kommenttia.Se oli ilmeisesti ollut minun tapani vapautella sellaisia pieniä vihatuhnuja 🙂 Kutsun sitä myös katkeruudeksi.Aloin nähdä äitini ihmisenä,joka on rikki,mutta joka on ihan yhtä paljon vastuussa omista teoistaan kuin minäkin.Vihan tunteen hyväksyminen sai mieleni hengittämään,niin että tilaa tuli muillekin tunteille.Oli helpompi tuntea rakkautta.Oli helpompi keskittyä tähän hetkeen ja antaa menneisyyden olla.Se tuli ihan itsestään,siihen ei erikseen tarvinut työtä tehdä.Ainoastaan tiedostaa ne,jotta ne kasvavat vielä enemmän.Niistä tuli vähän kuin tukilihas negatiivisille tunteille ja siten vihasta tuli helpompi käsitellä.Siitä oli helpompi päästää irti.Enkä vihaa vanhempiani vieläkään.Suhtaudun heihin vain toisella tavalla,kuin jos olisivat olleet normaalit vanhemmat.

Ei kannetta mukana,ei takerruta

Ehkä se on loppuelämän työ tuokin.Aina välillä viha saattaa kertyä jälleen ulospurettavaksi.Aina silti vähemmän.Pidän sen tunteen käsittelyä hyvin tärkeänä.Minä saan olla vihainen heille.Mutta minä en voi jäädä vellomaan siihen.Minun pitää tiedostaa se,etten patoa vihaani ja pura sitä sellaisiin ihmisiin,jotka eivät sitä ansaitse.Minäkään en ansaitse sitä tunnetta kannettavaksi.Se on hyvin raskas tunne,fyysisestikin,padota mukanaan vuodesta toiseen.

Rauhoittumisen merkitys

Käytännössä tuon vihan käsittelyssä,mukana on paljon ajatusta.Se ymmärrys ja tietoisuus siitä,mikä johtuu ja mistä.Se vaatii pysähtymistä ENNEN reagointia.Paljon kysymyksiä ja rauhoittumisen opettelua.Rauhoittuminen on ehdottoman tärkeää!Ajatus ei voi kulkea,jos olo on fyysistä olemusta myöten kiihtynyt.Hengitys,rauhallisesti sisään ja ulos,rauhallisen ja turvallisen paikan kuvittelu tai tiedostaminen.Aina ei lopulta tiedä,miksi reagoi voimakkaasti.Itse tietoisesti vähän kuin keräsin niitä ratkaisemattomia tilanteita.Minulla ne usein tulivat parisuhteessa.Päätin lopulta hallita vihaista reagointiani,olin mieluummin vaikka hiljaa.Opin rauhoittumaan ja luottamaan enemmän.Vihan tunne alkoi patoutua ja halusi tulla ulos.Löysi lopulta ulostulon oikeaan kohteeseen.Olin oppinut itsestäni valtavasti lisää ja edelleen opin.

Tavoitteena tasapaino

Kun vihan tunne pääsee hallitusti ulos silloin kun tarvitsee,se ei kasva hallitsemattomiin mittoihin ja repäise itseään irti yllättävissä tilanteissa tai muuntaudu sisusta jäytäväksi olotilaksi kuten masennus.Se on yksi niistä tärkeistä tunteista,joka tarvitsee huomiota,kun haluaa elää hyvää elämää irti menneestä.Se puhdistaa ja sitten siitä voi irroittaa.

Olipa paikallaan käydä tätä aihetta läpi jälleen 🙂 Arjen pyörteet saavat joskus unohtamaan näitä elämän,voisiko sanoa,perusjuttuja.Tietoisuutta on hyvä herätellä aina välillä!

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/tunteet/viha

Itsensä kohtaamista

Aloitin lokakuussa kirjoittamaan tätä blogia.Alkaen aivan alusta,varhaisimmista tiedoista ja muistoista.En ole ennen kirjoittanut näin.Lapsuuden päiväkirjamerkinnät ovat jääneet kohtalaisen lyhyiksi ja tekstiviestit,meset sun muut ovat rajanneet ilmaisua sitäkin enemmän.Päiväkirjasta puheen ollen,oli hienoa huomata,että postaamani tekstit perustuivat oikeaan muistikuvaan,eikä aika ole kullannut tai mullannut niitä.En osannut sitä kovin epäilläkään.Vanhan päiväkirjan sivut olivat kuitenkin sisälmyksiä liikauttavaa luettavaa..

Kirjoittamisen tarve kuitenkin kasvoi juuri tekstiviesteistä,joita rakkaan ystäväni kanssa täysin käytämme.Se on meille luontaista,kirjoittaa.Osaamme myös puhua,sitten kasvotusten 🙂

Itseilmaisua

Aihe josta kirjoittaisin,oli minulle täysin selvä.Muusta en tiedä,kuin omasta elämästäni enkä siitäkään liian paljon,koska siihen mahtuu (joskus tuntuu) liian paljon 😀 Itsehoidossa yksityiskohdat ovat joskus tärkeitä..liika analysointi silti pahaksi.Päätin kirjoittaa itselleni ja jos joku jossain saisi siitä jotain,se olisi erittäin hyvä!En ole koskaan suunnitellut tekstejäni mahdottomasti etukäteen,koska se tulee,mitä mielessä on.Hieman minun täytyy keskittyä ohjaamaan ajatusta,ettei se lähde rönsyilemään.Minun ajatukseni menevät minun järjestyksessäni,toivottavasti se asettuu hyvin myös lukijalle 🙂

Minun versoni

Ajattelen joka postausta vähän kuin ”lapsenani”.Tunnen,että olen antanut niihin sen mikä irti lähtee.Toisinaan vereslihalle asti.Silti en ole lukenut niitä aiemmin toistamiseen.Ennen kuin joku päivä sitten.Lukiessani kohtasin jotain itsestäni.Jonkun jonka puolesta tulin surulliseksi ja jonkun jonka puolesta olin onnellinen.Ne tunteet olivat niin helposti nimettävissä…mutta mikä tärkeintä,itseäni kohtaan.Oloni tuli aika tyhjäksi ja hämmentyneeksi.Melko usein tänä päivänä ja tässä elämässä en edes usko,mitä kaikkea menneisyydessä on.Lopullinen sisäistäminen tuossa kohden tulee siinä,kun sen oman tekstin lukee ja ymmärtää,että se on oma.Siinä on jotain hienoa,eheyttävää.Ehdotin Hänelle,josko hän lukisi muutaman postauksen tavoistaan poiketen.Mies ei lue,mitään,koskaan 🙂 No okei,Aku Ankkaa..Niinpä Hän luki,hyvin keskittyneesti ja hartaudella.Oli hienoa kuulla,että kuulostin juuri minulta.Että jos hän olisi lukenut tämän tietämättä,että olisin sen kirjoittanut,hän olisi tunnistanut minut.Hyvä.

Nyt olen siis kiinnittänyt ”lapsiini” huomiota toisestakin näkökulmasta.Minusta tuntuu,että ne ansaitsevat sen.Tunnen itseni ehjemmäksi,kun teen niin.Luulen,että kirjoittaminen terapiamuotona on juuri tätä.Suosittelen sitä lämpimästi kaikille.Aina voi kokeilla.Minusta on mahtavaa,että voin olla oma itseni omalle itselleni 🙂

Koskaan en uskonut,että lukijoitakin kertyisi näin paljon!Kiitos teille kaikille,jotka olette lukeneet blogiani!!Toivon,että siitä olisi ollut jotain hyötyäkin.Kommentit ovat aina tervetulleita 🙂
Terapiamuotoja muitakin

Kävin joskus silmänliiketerapiassa.Se todella on helpottavaa seurata silmillä terapeutin kättä,kun käy läpi traumaa.Se on aika luonnollista.Itse ainakin huomaan,että silmäni liikkuvat automaattisesti nopeasti,jos mietin mitä sanoisin tai asia on vaikea.Silmien liike rauhoittaa.Tässä myös hyvä terapiamuoto!

Menneisyyden kanssa vai edessä

Menneisyys ei koskaan poistu.Se on aina osana elämää,mitä ikinä siellä sitten onkin.Omalla kohdallani tulen tekemään vielä paljon töitä sen eteen,millä tavalla se on osa elämää.Katsoin tällä viikolla jälleen kerran elokuvan Kaunis mieli.Silloin kun se tuli ensimmäisen kerran,opin siitä jotain.Se kosketti kovasti.Huippulahjakas matemaatikko sairastui nuorena skitsofreniaan ja kohtasi ihmisiä,jotka eivät olleet olemassakaan.Nuo harhat vaativat häneltä asioita,jotka lopulta johtivat hänen diagnoosiinsa.Vanhan J.Nashin kommentti lopussa,kun häneltä kysyttiin vieläkö hänen harhansa ovat paikalla…Hän vilkaisi ympärilleen ja totesi,että ovat.Mutta ne antavat hänen olla,jos hän antaa niiden olla.

Tiedostamista

Niinpä niin.Huomaan,että jos liian paljon keskityn aiheisiin,kuten alkoholismi ja insesti,alan elää niitä enemmän kuin on tarpeen.Keskittymisellä tarkoitan lähinnä virallisia oireista kertovia faktasivuja heikon itseluottamuksen päivänä…Tunteiden ja järjen raja sumenee ja verkko on sitä myöten valmis.Olen joskus noita asioita käsitellyt kipeän kaavan kautta ja lopulta saavuttanut tasapainon.Sitä horjuttaa nyt jollain tavalla tämä ms-diagnoosi.Uskon,että se on täysin normaalia ja kuuluu sopeutumiseen.Minulle riittää,että tiedostan tuon ja kasaan hieman itseluottamusta itsetuntemukseeni 🙂

Toisaalta minusta on hienoa huomata,että pystyn lukemaan ja kuuntelemaan toisten ihmisten kertomuksia omasta rankasta menneisyydestään.Joskus se aiheutti niin paljon pahaa mieltä,etten pystynyt kohtaamaan sitä,vaan jäin sanattomaksi sen tunteen edessä.Ahdistuin niistä tunteista.Näkökulma tuohon on muuttunut,voisin väittää,että terveeksi.Edelleen on järkyttävää kuinka paljon näitä kertomuksia on ja tunnen myötätuntoa paljon kanssasisaria kohtaan.Kunpa asiat joskus muuttuisivat.Kuitenkin todella mahtavaa,että ihmiset kertovat niitä.Se on tärkeää.Kirjoittamisterapiaa ja samalla asioiden tuomista valoon,niin että esimerkiksi alkoholista tullut tabu heikkenee.Toivon mukaan se ihmisten tietoisuuden lisääntyminen poistaa läheisten häpeää ja helpottaa selviytymistä!Eikä kukaan jäisi yksin.

P.S. Lopuksi mainittakoon,että olen ollut nyt viikon ilman sokeria,pitänyt aloittamani linjan nikotiinissa,syönyt terveellisemmin kuin koskaan ennen ja lähdössä juuri viidettä kertaa kuntosalille 🙂

 

Sokerina pohjalla :)

Tätä en ihan suunnitellut.Enkä olisi ehkä uskonut,jos joku olisi sanonut.Nyt on menossa neljäs vuorokausi ilman sokeria.Se tosiaan aiheuttaa riippuvuutta,vaikka löytyy niitäkin tekstejä joissa sokeririippuvuus todetaan harhaksi.Kuitenkin kaikki kohdat,joiden väitetään olevan riippuvuutta vastaan,( kuten yleensä sokerin tarve ei ole suurin aamulla,vaan iltapäivällä ),menee minulla juuri toisin päin.Lopetin joskus tupakoinnin ja tunnistan riippuvuuden aiheuttamia mielihaluja ja tuntemuksia.

Minulla ei ole koskaan ollut kamala tarve syödä karkkia,leivonnaisia tai sokerijuomia.Minulla ei ole ollut tapana ostaa kaupasta suklaata tai mitään muutakaan sokerista jaksaakseni sieltä kotiin.Se on ollut todella vähäistä.Lapsenkin kanssa olen ollut sokerin suhteen hyvin minimaalinen.Mieluummin olen herkutellut jollain suolaisella,satunnaisesti.Ihan ehdottomasti olen ajatellut,ettei minulla ainakaan ongelmaa ole sokerin kanssa!…Kuvassa näkyy määrä sokeria,jonka olen lähes päivittäin käyttänyt,pitkään.Kahvin kanssa!Voisin väittää,että pelkästään.Ja niin opitusti,etten edes ole huomannut.Ei ihme,ettei enempää makeaa tehnytkään mieli.

Joskus olen kiinnittänyt huomiota kahvin kulutukseeni,lähinnä sen kofeiinin takia.Tiedän,ettei se ole hyväksi paljon käytettynä.En silti ”vähäisen” sokerin käyttöni takia ole sen osuutta asiassa paljon miettinyt,kun ei ole paino-ongelmiakaan.

Se personoitui 😀

Jostain syystä nyt kaiken elämäntaparemontin alkaessa,kiinnitin huomiota myös sokeriin.Ostin tilalle makeutusainetta ja ajattelin,että tämähän käy helposti!Kahvi ei ehkä ihan niin hyvää ole,mutta eipä sitä paljon tarvitse nyt juodakaan.Olen kasvanut kahvin kanssa.Yläasteelta asti olen juonut sitä kohtuuttomia määriä.Päiväni kulutin isäni luona,kahvia juodessa,koko ajan.Sokerin kanssa.Olin kai seurajuoja,isä joi kiljuaan ja minä kahvia.Kahvi on jäänyt vahvasti elämään ja onhan sitä nyt pakko juoda,kun muuten ei jaksa!Hmmm…tuohon on nyt tainnut tulla uusi ajatus tilalle,viimein.

No,ei se nyt ihan niin helppo nakki ollutkaan…Sokerikuppi keittiön pöydällä juttelee minulle,se osoittaa olevansa erittäin suostuttelukykyinen.Niin fiksu,että tuijotan sitä silmät suurina epäuskosta ja nauran.Sokerittomuuden jatkuessa,alan kaivata karkkia.Voi nam,miten herkkua olisi vetää koko pussi!Eipä ole ennen ollut tuotakaan fiilistä…Ulkona lumihanki näyttää ihanan tutun valkoiselta ja puilla on herkullisen kiteinen sokerikuorrutus.Tälle ei oikeasti voi kun nauraa 😀 Samalla tuo on aika hirveä huomata!

Mutta kun käy näin,että eloton tuote alkaa jutella ja olla kaikkialla,minun on pakko hylätä se kokonaan.Sitä en suunnitellut.Ajattelin,ettei siinä nyt mitään kummallista ole,jos sen jätän vähemmälle reilusti.Noiden makeiden mielikuvien vuoksi,vältän sitä nyt ainakin hetken ihan tosissaan.Ainakin niin kauan,kunnes lumihanki ei enää näytä syötävältä ja puutoksen tunteet kropassa loppuvat.Kuten huimaus,väsymys ja pahvin tunne suussa..

Tässä samalla vähentelen tupakointia kohti lopullista tavoitetta.Tämä olisi helpompaa,jos olisin töissä.Mutta teen tämän kaiken myös siksi,että olisin jatkossa työkuntoinen.Tiedän,että töitä on tulossa ja kauhulla olen tunnustellut omaa jaksamista senkin puolesta.

Menneen positiivisuudet

Tässä elämässä on,toisaalta onneksi,ollut useita tilanteita,jotka ovat kasvattaneet mielen lihaksia.Alkoholistivanhemmat,läheisriippuvuus,insesti ja sen oikeudenkäynti,kuolemat ja sitten ne ihan oman elämän omat haasteet.Olen selviytynyt niistä melko hyvin,joten enköhän yhden sokerin selätä.Nauran sille 🙂

Kyllä näistä riippuvuuksista ja vahvoista mielihaluista irtipääsemiseksi pitää olla oma tahto ja halu.Uskon,että alkoholisteillakin on omassa elämässään hetkiä,joihin he voisivat tarttua.Vaikka se sairaudeksi luokitellaan,se on silti itse aiheutettua.Valintoja,valintoja ja valintoja..

Vähäisenä pidän tätä sokeririippuvuutta,vaikka jossain tekstissä se luokiteltiin riippuvuusluokassaan samaan kuin heroiini.Jossain se torjutaan kokonaan.Varmaan vaikuttaa se kuinka säännöllisesti tuota sokeria nyt sitten käyttää ja minkälaisia määriä ja mihin tarkoituksiin.Minun määräni ovat karmivia.Myös kahvissa.Kahvia pahimmillaan 2 dl kupillisia 18 päivässä (työttömänä ollessa),minimi 12 kupillista.Jokaisessa kupissa on reilu kaksi teelusikkaa hienosokeria tai kolme sokeripalaa…Huhhuh..Olen tainnut olla aika sokea.

Kohti parempaa elämää

Minun täytyy katsoa tämä sokerihomma nyt loppuun asti.En voinut kuvitellakaan mitään tuollaisia tuntemuksia sen vuoksi tulevan!Mitä kaikkea se aiheuttaa ja tuo tilalle pois jäädessään?Saattaa olla,että väsymys helpottaa…Alkoholi muuttaa käyttäjänsä persoonaa.Sokeri ei käyttäydy samalla tavalla,mutta katsotaan olisinko vähemmän levoton 🙂 Vähemmän levoton,vähemmän ahdistunut ja löytyisikö se rauha ja tasapaino jälleen?

Ja oli tämä riippuvuutta tai ei,liika sokeri ei ole hyväksi 🙂 Minä painun nyt nolona sitä miettimään…

Rajoja etsimässä

​Nyt muuttuu elämä taas reippaasti.Onhan tuota tullut harrastettua aina silloin tällöin pienen elämäni aikana,se ilmeisesti pitää vireessä…Tässä sen huomaa,kuinka hyvää surkean puoleinen lapsuus on tosiaan tehnyt…No,siis toisaalta 🙂 Esimerkkinä nyt vaikka tämä ms-tauti.Kykenen kohtaamaan vaikeuksia kohtuullisen rauhassa.Kiitos vain äidin ja isän alkoholismin ja sen sivutuotteiden.

Ehkä minulla on aavistuksen pitkät piuhat,mutta vuosi…apua,VUOSI.. on nyt vierähtänyt diagnoosista ja sen olen käyttänyt,vailla minkälaisia omantunnon tuskia,varovasti ja tunnustellen.

Ylivarovainen?

Käytännössä fatiikin pelko kasvoi niin suureksi,etten uskaltanut tehdä juuri mitään,etenkään liikkua.Jalkalihakset eivät ole tuntuneet omilta,mutta sekin vaihtelevasti.En saanut otetta enää siihen,miltä kaikki tuntemukset tuntuivat ENNEN kuin tiesin koko taudista.Olen yrittänyt miettiä,muuttiko vuoden takainen pahenemisvaihe olon huonommaksi vai lisäsikö tieto vain tuskaa?Useimmiten tulen siihen tulokseen,että molempia.Olen alkanut tuntea itseni jälleen satoja vuosia vanhaksi ja kaipaan sitä elämänvaihetta,kun olin päässyt menneen kanssa tasapainoon ja elin stressitöntä,tavallista ja mukavaa elämää.

Kyseenalaistamista

En tiedä mikä muistiani vaivaa,mutta kun saan fatiikkikohtauksen ja se menee ohi 1-3 vuorokaudessa,en enää tunnu muistavan kuinka helvettiä se on.Normipirteänä sitten mietin yleisesti,että olenkohan ylireagoinut fatiikkia varoessa?Olenko ajatuksissani liikaa sidottu ihan vain diagnoosiin,siihen mitä se yleisesti kertoo?Olisinko kuitenkin OIKEASTI jaksanut enemmän?HALUSINKO sittenkin mennä vain nukkumaan?Näitä sitä miettii ja kyseenalaistaa aina seuraavaan fatiikkiin,jolloin saa kyllä selkeät vastaukset kysymyksiin.Ei,en halunnut oikeasti nukkua.En myöskään ylireagoinut.Eikä ajatukseni myöskään olleet koko diagnoosissa.Se vain tulee,silloin kun haluaa.Eikä se kerro,kuinka pitkään se meinaa jäädä.Olisin ihan varmasti paljon mieluummin viettänyt aikaa perheeni kanssa!!

Vuoden ajan olen totutellut tuohon Herra Fatigueehen ja sen vinkeisiin.Päätymättä mihinkään kovin tarkkaan lopputulokseen.Sen tiedän,että kauppoja jos pitää kiertää,kaksi on maksimi.Liian moni ajatusta vaativa asia laukaisee sen myös.Kirjoitan siis aavistuksen tullen itselleni muistilappuja valmiiksi.

Toiminnan aika

Reilu viikko sitten,mittani tuli täyteen.Se vain yksinkertaisesti saavutti jonkilaisen rajan,josta ei ole paluuta.Minä en jää enää odottamaan,mitä ms seuraavaksi keksii.En voi jäädä pelkäämään seuraavaa fatiikkia tai mitään muutakaan.Heikkenen,koska en liiku.Haluan liikkua,jotta tuntisin kroppani.Oma kuvitelmani fyysisestä olemuksestani on,että tuuli vie.No ei se vienyt ennen!Eikä vie tästä eteenpäinkään.Ärripurri-puuskassa otin yhteyttä samantien erääseen puolituttuun kuntosaliohjaajaan ja kysyin häneltä apua.Kerroin taudista ja olosta ja siitä,että lihakset alkavat tuntua siltä,että kohta ei tehdä enää mitään.Toivoin,että hänellä olisi vastaus siihen,kuinka paljon voin tehdä ja kuinka varovainen minun pitää olla.Ei kenelläkään ole sellaiseen vastausta.Fysioterapiaa minä en vielä tarvitse ja neurologi sanoo,että pitää kuunnella itseään ja löytää omat rajat.Olen kyllä kuunnellut,koko vuoden.Mutta en ole hakenut rajojani.Olen vain ennakoinut ja välttänyt.Nyt siis tuumasta toimeen!Sovimme seuraavalle viikolle ajan,jolloin hän antaisi minulle kuntosaliohjelman,sellaisen joka on kelle tahansa aloittelijalle sopiva.Olin niin innoissani tuosta päätöksestä!Suorastaan morkkasin itseäni siitä,etten ollut hieman aiemmin tehnyt tuota päätöstä.Mutta kyllä minä sen ymmärrän,että olen tarvinut aikaa.

Eka kapula rattaissa

Viime viikonloppu menikin sitten Herra Fatigueen kanssa.Hän ei tosiaan ole mieltä ylentävää seuraa.Mietin masentuneena,että eipä tarvinut kuin suunnitella tekevänsä tosissaan jotain.Mietin myös päätöstäni siitä,että teen, vaikka tuntuisi miltä.Kyseenalaistaisin kaikki kehon tuntemukset ja katsoisin mitä siitä seuraa.Aiheuttaisinko pahenemisvaiheen?Vai seuraako mitään?

Päätös pitää

Sitten koitti seuraava viikko ja viime tipassa Herra F. poistui.Jätti tosin reisilihakset sen tuntoisiksi kuin oltaisiin tanssittu koko viikonloppu.Pidin kiinni päätöksestäni olla noteeraamatta sitä tunnetta liian aikaisin.Kokeilisin mihin pystyn.Yllätys oli todella positiivinen ja rohkaiseva!Jaloissa ollut tunne ei estänyt yhtään mitään.Pääsin kiinni kuntosaliohjelmasta ja oli mahtava tunne haastaa koko kroppaa.Pidin siitä terveiden kirjoissakin,mutta valitettavasti ajan ja viitsimisen puutteen vuoksi se jäi jo silloin vähälle.Olin onnellinen siitä,että lihaksissani edelleen tuntuu jonkin verran voimaa olevan ja tunsin oloni heti terveemmäksi.

Hiljaa hyvä tulee

Odotin myös tottuneesti sitä,että tuon salireissun jälkeen,ei olisi lihasta joka ei olisi ollut tulehtunut.Koiran kynnenleikkuukin saa jalkalihaksiin sellaisen tunteen,välillä.Väärin sekin odotus,ainakin vielä.Tunsin sen aivan normaalin lihaskivun ja olin tyytyväinen,että olin aloittanut hyvin maltillisesti pienellä vastuksella.Mitään ihmeellisiä tuntemuksia ei seurannut,joten päivän tauon jälkeen kävin salilla eilen uudestaan.Ei vieläkään mitään epänormaalia! 😀 Ihan mahtavaa,että voin ainakin välillä elää ihan kunnon elämää ja tuntea terveellisyyttä.Ja muistin jopa venytellä 🙂

Mieliala kohosi huomattavasti,kun sain viimein tuon päätöksen aikaan.Kaikkeen tuntemukseen tässä taudissa ei kannata jäädä kiinni.Mielenkiinnolla odotan tulevaisuutta.Aion jatkaa salilla käyntiä säännöllisesti.

Sokerinisti,kofeinisti,hifisti..?

Lisäksi kiinnitin huomiota myöskin ravintoon.Minä olen aina ollut surkea ruoan kanssa,eikä se minua kiinnosta.Voin silti vähentää runsasta kahvin juontiani ja sen mukana menevää sokerin määrää.Muutoin en sokeria kovasti käytä,mutta kahvia sokerilla tulee tosiaan juotua ihan hirveän paljon liikaa..Sitten vähensin myös tupakointia,puolella.Se loppuu kokonaan kyllä vielä.Laulua harrastavana,huomaan eron kurkkun kuivuudessa jo tuolla tupakoinnin vähenemiselläkin!Lihashuollon puolesta voin myös hieman katsoa,missä ruoassa on hiilihydraatteja ja missä proteiinia,jotta voin napsia hiilarit ennen salia ja proteiinit sen jälkeen. Enempää hifisti noissa asioissa minun ei tarvitse olla 🙂

Muuta ajateltavaa

Kaikki tuo uuden huomioiminen,vie viimein ajatukset pois siitä,missä ne ovat viimeisen vuoden pakertaneet erilaisten tuntojen kimpussa.Ja kun en halua keskittyä terveeseen elämään,voin harjoitella lisää äänen miksausjuttuja.Sen aloitin myös tässä muutama viikko sitten.Työttömän pitää pitää itsensä vireessä,tavalla tai toisella 🙂

Teen sen minkä voin.Olen siitä vastuussa itseni,lapseni ja läheisten vuoksi.Minä en aio jatkaa vanhempieni käytösmalleja.Opin heiltä sen,miten ei kannata toimia ja aion antaa paremman esimerkin omalle lapselleni.

No one and nothing can free you but your own understanding. — Ajahn Chah
http://www.heseva.fi/fi/heseva-kuntoutus-fatiikki-%E2%80%93-lupa-laiskotella-vai-jotain-ihan-muuta

http://www.neuroliitto.fi/tietoa/ms-tauti/liikunta