Kyseenalaistamisen ihanuus ja hankaluus


Katsotaanpa saanko väännettyä tämän aiheen itselleni rautalangasta..:) Täytyy yrittää.Aihe on ollut ajankohtainen minulle viime aikoina monessa muodossa.Veikkaan,että menee monimutkaiseksi 😀

Uteliaisuus ja kyseenalaistaminen,ovatko ne rasitteita vai jotain, josta voi oppia?

Joku vetää herneen nokkaansa,joku saa hyvän mielen.

Minä pidän molempia,kyseenalaistamista ja uteliaisuutta,pääsääntöisesti hyvänä.Mikäli kumpaakaan ei esiinny siinä ympäristössä,jossa olen ja elän,se on eloton ympäristö,zombieland.En pysty oppimaan tarpeeksi,isompia asiakokonaisuuksia ei ole,erilaisuuskin,joka on rikkaus,katoaa.

Miksi kyseenalaistetaan?

Mistäpä kaikki alkaa?Lapset ovat hyvä esimerkki kyselystä ja kyseenalaistamisesta.Jatkuva miksi,miten niin,missä,onko muka,mistä tiedät ym.-tulva,saa tarpeeksi jatkuttuaan helposti työpäivästä väsyneen vanhemman väsymään vielä vähän lisää ja määräämään lopulta kyselytunnin päättyneeksi.

Lapsi oppii kysymällä ja ihmettelemällä.Sen lisäksi,että hän oppii yleissivistäviä asioita,hän oppii myös oman merkityksensä maailmassa.Miten hänelle vastataan?Missä asioissa?Mikä juuri häntä kiinnostaa?Kuka minä olen?

Lasta on hyvä toisinaan ohjata miettimään myös itse ennenkuin kysyy.Ohjaaminen tarkoittaa lapselle esitettäviä vastakysymyksiä,joista lapsi saattaa itse hoksata vastauksen kysymykseensä.Tämä aiheuttaa lapsessa tyytyväisyyttä omaan päättelykykyynsä ja kasvattaa tervettä itseluottamusta.Lasta voi myös kyseenalaistaa ikään sopivalla tavalla,jotta hän oppii miettimään ja perustelemaan oman kantansa asioihin loppuun asti.Lapsi oppii näin ajan kuluessa terveen kyseenalaistuksen rajat.Hän oppii ymmärtämään omien ajatustensa,mielipiteidensä ja olemassa olonsa merkityksen.Hän oppii keskustelemaan ja nauttimaan keskustelusta.Joku asiantunteva löytää vielä kirjan verran muita asioita,joita tähän lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyy kommunikoinnin osalta liittyy.

En tiedä,onko tässä se syy,että aikuiseksi kasvettuaan,tässä aiheessa rajoittamaton lapsi,on toisille aikuisille se rasittava ihan kaiken kyseenalaistaja edelleen?Vai johtuuko kenties siitä,ettei koskaan ole saanut vastauksia?Kuinka paljon siihen kyselytarpeeseen vaikuttaa kasvuolojen muut tekijät?Itseluottamus,turvallisuus ja luottamus muihin ihmisiin?Minkälaisen palautteen hän on kysymyksillään saanut?Myös persoonalla on merkitystä.Toiset meistä ovat uteliaampia joidenkin asioiden suhteen kuin toiset.Se näkyy usein myös ammatinvalinnassa.

Minä en tiedä vastausta tähän.Niin moni asia vaikuttaa kaikkeen.Enkä tiedä onko sillä suurta väliäkään,vaikka en tiedä?Kunhan tiedostan erilaisten mahdollisuuksien olemassa olon.Ja spekuloin näitä jatkossakin.

MIKÄ SITTEN ON ÄRSYTTÄVÄÄ?

Minä olen sitä mieltä,että mikä tahansa kyseenalaistaminen voi olla ärsyttävää.Tämä riippuu hyvin paljon,jollei lopulta täysin, henkilöstä joka ärsyyntyy.

Olemmehan jokainen vastuussa itse omien tunteidemme hallinnasta.

Epätasapainoinen kyseenalaistus

Okei,tiedän,että on kyseenalaistajia,jotka voivat uppiniskaisuudellaan jyrätä ja vetää elinvoimat toisesta.

Kun mikään vastaus ei riitä.

Musta kun ei ole tässä tapauksessa mustaa,vaan valkoista,kyseenalaistajan mielestä.

Tämänkaltaisella henkilöllä on muitakin perustavanlaatuisia ongelmia.Narsismistakin paljon puhutaan.Tällä kyseenalaistajalla ei ole enää päällimmäinen viaton tarkoitus oikeasti oppia jotain,vaan käyttää asennettaan valtaan.Saada toinen ihminen alistumaan.Saada itselleen egobuustausta.Välttää kaikin keinoin oma hirvittävä epäonnistumisen tunne. Leimata toinen epäonnistujaksi.

Epätasapainoinen kyseenalaistaja kyseenalaistaa jokaisen merkityksettömänkin asian.Mikset laittanut tuota paitaa?Miksei tässä kastikkeessa ole ketsuppia?Hän saa toisen ihmisen tuntemaan itsensä epäonnistujaksi kaikessa.

Tai sitten se on jääräpäisyyttä,joka ilmenee vain tietyssä hänelle tärkeässä asiassa tai aiheessa,muulla ei sitten olekaan mitään väliä.

Ei ole luottamusta keneenkään muuhun kuin itseensä.

Kunpa vain nämä henkilöt ymmärtäisivät,ettei elämän ydin ole se,kuka on oikeassa ja kuka väärässä.Se on lopulta hyvin pintaa.

Huomaa sana lopulta.Ihan vain, koska on esimerkiksi ammatteja ja työpaikkoja joissa kaikenlainen kyseenalaistaminen ja/tai tarkastaminen on erityisen tärkeää ja vaadittavaa jopa.Oikea ja väärä ovat olemassa.

Elämän ytimellä tarkoitan sisäistä rauhaa ja tasapainoa.Töidenkin jälkeen 🙂

MIKSI ÄRSYTTÄÄ?

Kyseenalaistamisesta ärsyyntyviäkin on erilaisia.(Jos et vielä,niin tästä eteenpäin joudut keskittymään lukemaasi :D)

Jotkut ovat hyvinkin tasapainoisia,mutta edellisen esimerkin kaltainen kyseenalaistaja,vie kenet tahansa raivon partaalle jossain vaiheessa.Tässä tietenkin ajallisesti vaikuttaa, onko kyse esim. parisuhteesta,työkaverista vai harrastekaverista.Joka tapauksessa,välttely voi olla ainoa keino säilyttää mielenrauhansa.

Epätasapainoinen kyseenalaistettu

Sitten on heitä,joita vähäinenkin kyseenalaistaminen ärsyttää.Heidän itsetuntonsa ei siedä kyseenalaistamisen fiilistäkään (he saattavat ennakoida tulevaa..),jolloin he syytävät sen päin kysyjän naamaa,syyllistämällä kyseenalaistamisesta.Ympäri käydään,yhteen tullaan..Tällaisen henkilön kanssa on mahdotonta käydä keskustelua mistään aiheesta,jossa ei olla samaa mieltä.Tällaisen henkilön kanssa joutuu varomaan jokaista oman mielipiteen ilmaisuaan mikäli haluaa välttää riidan.Pelkästään hiljaa oleminenkin alkaa pidemmän ajan kuluttua tuntua painostavalta.

Esimerkiksi tilanteessa,jossa kahdella henkilöllä on erimielisyyttä ja toinen koittaa sovittelevasti kysyä toiselta syitä jonkinlaiseen reaktioon tai ajatustapaan,jotta voisi ymmärtää toisen ajatusmaailmaa paremmin.Tässä ei vielä ole edes kyse kyseenalaistamisesta,vaan puhtaasta kysymyksestä.Mikäli kysyjä ihmettelee vastauksen sisältöä sen saatuaan,se on kyseenalaistamista,ihan aidosti.Ei se ole väärin.Ellei kyseenalaistus sisällä viisastelevaa,loukkaavaa ja/tai alentavaa sisältöä kohdistuen henkilön persoonaan.Joka sitten kuuluu juuri näihin epätasapainoisempiin kyseenalaistustyyleihin.

Tasapainoisessa kyseenalaistamisessakin epätasapainoinen kyseenalaistettu tuntee herkästi tunteensa ja ajatuksensa mitätöidyksi.Ehkäpä hän pelkää olevansa edelleen se sama lapsi,jonka tunteet ja ajatukset on teilattu hänelle  tärkeiden ihmisten osalta,siltä seisomalta.Merkityksetön.Hänellä on siitä niin useita kokemuksia,ettei osaa ottaa vastaan muunlaista tapaa.

Tilanteessa on kaksi erilaista ihmistä.Toinen haluaa tietää (kyseenalaistaakin) ja keskustella aiheesta,eikä tämä tarkoita millään tavalla oikeassa olemista,vaan sitä, että jos/kun seuraava samanlainen tilanne tulee,se olisi helpommin selvitettävissä.Ennakointia paremman huomisen puolesta.Toinen taas pelkää tulevansa teilatuksi,alistetuksi ja jopa mitätöidyksi.Hän ei kestä kyseenalaistamista,voi olla että pelkkä asioiden selittämisen vaikeus vie siihen pisteeseen,että pelko epäonnistumisesta saa asiat paisumaan suuremmiksi kuin olivatkaan.Aivot heittää kuperkeikkaa ihan vaan, koska on kokematon tilanteisiin ja/tai sitten itseluottamus on heikoilla jäillä.Yksi syy tähän siis tuo em. kokemus lapsuudesta.

Selvittävä ja pelkäävä

Tässä kohtaavat minun mielestäni kaksi erilaista asennetta,selvittävä ja pelkäävä.Ja kuinka ollakaan,tästä pelkäävästä tulee lopulta se teilaava kyseenalaistaja ja selvittäjäkin siirtyy puolustuskannalle teilaavaksi kyseenalaistajaksi.Ja kärpäsestä on kasvanut härkänen hyvin nopeasti.

Koska.

Taustalla on pelko.

Käsitys omasta itsestä on täysin kiinni siitä mikä on erimielisyyden lopputulos.

Ja edelleen,kunpa kilpailun sijaan tilalla olisi keskustelu,jossa lopputulos ei määrittele osallistujiaan minkäänlaisille palkintopalleille!

Miten sen sitten pitäisi mennä?

Sitten ovat ne tilanteet,joissa ei periaatteessa ole oikeaa eikä väärää vastausta.Mielipidekysymyksiä.Toiset voivat rakentavasti keskustella niistä.Pahoittamatta mieltään siitä,että toinen on eri linjoilla.Keskusteluista voi oppia avarakatseisesti näkemään erilaisia ajatustapoja ja kyseenalaistaa itseään omista ajatustavoistaan.Myöskään toisen ajatusten kyseenalaistaminen ei ole pakottavaa ”sinunonpakkoollasamaamieltä!”-saarnaa.

Vapaamielinen kyseenalaistaminen.

Mikä oppimisen riemu!

Mikäli aiheeseen on olemassa oikeampi ja väärempi vastaus…eikä kyse ole pelkästään mielipiteestä..Tällöin tasapainoiset ihmiset keskustelevat asiasta,pohtivat asiaa useasta näkökulmasta,joka siis tarkoittaa oman kantansa perustelemista.Kaikessa rauhassa ja kärsivällisesti.Ja kun ymmärrys sitten asiaan tulee,ei ole voittajia eikä häviäjiä,vaan yhteinen tieto ja ymmärrys.Tasapainoisessa keskustelussa on helppo myöntyä ja olla myöden yhtälailla kuin ilmaista oma ajatuksensa.Yhtä helppo olla väärässä kuin oikeassakin.

Ja sitten kun se ei mene niin..

Jälleen kyse aiheesta,johon ei ole olemassa oikeaa tai väärää vastausta.

Aina löytyy se jonka mielipide on hänen mielestään se ainoa oikea.Yksi jos toinenkin ajautuu tästä syystä yhä tiukemmin omaan kantaansa(puolustusvalmius),eikä kukaan anna tilaa toisen ajatuksille ja kaikki tuntevat olevansa loukattuja,epäsopivia ja väärinymmärrettyjä. Ja tämä jatkuu,taakkana aina vain.Lapsesta aikuiseksi.Kyseenalaistaminen on pahaksi ja väärin.

Koska tällaiset erimielisyydet ovat vain ja ainoastaan opettaneet pelkästään puolustautumaan ja suojelemaan egoaan uusilta musertumisilta.

Ajatuskin oman käytöksen (puolustusvalmiuden) muuttamisesta tässä kohden,on hulluutta.Pelko.

Oikeat ja väärät

Toisinaan kyseenalaistamisissa on kyse asiasta,jolle toinen vastaus voi olla oikeampi kuin toinen. Mikäli on niin,että kyseenalaistavampi osapuoli on oikealla kannalla…Toiselle vastapuolelle on saattanut kehittyä asenne,joka egonsa säilyttämiseksi periaattestakin,johtaa siihen että periksi ei voi antaa.Ei ikinä.Hän ei periaatteen vuoksi voi enää antaa periksi,vaikka tietäisi syvällä sisimmässään,että pitäisi.Mutta tässä kohden syystä tai toisesta itsetunto ja ego on jo niin ruhjeilla,ettei vain voi.Ja näin hänestä tulee se pinnallinen kyseenalaistaja.Mikäli toinen olisi itsensä kanssa rauhassa,eikä pitäisi kyseenalaistamista ylipäänsäkään uhkana egolleen,asiassa ei olisi mitään ongelmaa!Myöntyminen ei ole itsensä alentamista.Se on järjen käyttöä tavalla tai toisella.Mutta tämä sama koskee tietysti sitä kyseenalaistajaakin,siinä tapauksessa,että hänen kantansa ei ole se oikeampi.

Jos taas yleensäkin kyseenalaistavampi osapuoli on jotakin muuta, kuin aidosti huolissaan taikka kiinnostunut itse ko. aiheesta (suurin huolenaihe on oma minä), hän väittää mustan valkoiseksi niin kauan kunnes toinen luovuttaa(vaikka olisi kuinka aikuinen ja tasapainoinen,tämä on niitä tilanteita kun saattaa käydä hermoille).Ja tästä hän,epätasapainoinen kyseenalaistaja nautinnollisesti kerää pisteet taas isommalle egolleen.Välittämättä siitä,mikä on toisen osapuolen fiilis.

Meitä mahtuu tänne moneksi…

Minun historiani kyseenalaistajana

Minä kyseenalaistan itseäni hyvin paljon,rasittavan paljon.

Tarpeen vaatiessa myös muita.

Pain in the ass.

Olen ollut varmasti kaikkia edellä kuvaamiani tyyppejä.

Koska tein sitä lapsena.Koska se on osa minun luonnettani.Uteliaisuus.Lapsena joko tiesin ärsyttävän paljon tai sitten olin tyhmä.Äiti oli ainoa,joka siitä ärsyyntyi aina,oli se sitten typeryyttäni tai oikeaa tietoa.Mikäli kyseenalaistin jotain,hänen reaktionsa nuivaan ja alistavaan sävyyn oli,että

”Niinhän SInä tiiät taas!!”

Ei tuosta traumoja jäänyt 🙂 Mutta olen sen kuullut niiiiiin monta kertaa,että edelleen kyseenalaistan kyseenalaistamiseni xD Mikä on varmasti hyvä kanssaihmisiä ajatellen..

Joka kerta olen kuitenkin sitä mieltä,että on hyvä tietää joistain asioista muutakin kuin pintaraapaisu. Minä en olisi selvinnyt lapsuudestani tähän päivään,jos en olisi kyseenalaistanut,milloin itseäni milloin maailmaa.Alkoholin vääristämässä perheenkuvajaisessa,opin asioita väkisinkin,sellaisia joita en olisi halunnut.Asenteita toisia ihmisiä kohtaan,

”se akka(opettaja) on niin perseestä,että en varmasti kyllä mihinkään vanhempainiltaan tule!”

tai

”mitä sekin kottarainen (naishenkilö sosiaalitoimiston vastaanotossa) luuli tietävänsä minun elämästäni!V**** lumppu.Eipä tullu rahaa ei..”

Niin,se mitä tästä opin,oli se että tuon täytyy olla raskasta.Suhtautua asioihin noin.Siitä minulla ei ollut poisoppimista,mutta äitiäni kyllä opin kyseenalaistamaan.Hänen valintojaan ja tapojaan.Valitettavasti opin myös kyseenalaistamaan jonkin verran virallista tahoa,josta ei reagoitu perheolosuhteisiini,vaikka olisi ollut aiheellista ja ilmoitettukin.Toisaalta se korjaantui myöhemmin ja olen siitä kiitokseni antanut ja edelleen.

Opin kyseenalaistamaan myös isäni ja hänen ajatuksensa siitä,miten täysin normaalia on,että isä opettaa tytölleen seksin alkeet.Olimme aiheesta eri mieltä,mutta minä aloin uskaltaa luottaa omaan ajatukseeni.Ensimmäinen suuri ja terve kyseenalaistus.Olin oikeassa.Mutta tästä ei koskaan kehittynyt rakentavaa keskustelua,jossa hän olisi myöntynyt olemaan samaa mieltä.

Epävakaassa alkoholin huuruisessa ympäristössä oppii väkisinkin kyseenalaistamaan itsestään selvyyksiä,kuten luotettava aikuinen tai ruoka-aika.Minä opin tästä myös sen,miten mukavaa on olla toisinaan väärässä,ruoka-aika saattoi ollakin ajallaan.Tai äiti olikin kaksi päivää selvänä putkeen yhden sijasta.

Kaikki aiemmat postaukset,joissa kerron omia ajatuksiani siitä, miltä joskus mikäkin tuntui ja millon minkäkinlaisessa fiiliksessä on vellonut..niistä selviäminen johtuu kyseenalaistamisesta.

Itseni.

Omien asenteideni.

Ja muiden.

Niin hyvässä kuin pahassa.

KYSEENALAISTA JA TULE KYSEENALAISTETUKSI

Joten eikö kyseenalaistaminen ja utelisuus ole lopulta erittäin hyvä asia?

Nautittavaa erityisesti silloin,kun on helpottavaa tulla jonkun toisen osalta todistetuksi uuteen ajatukseen tai mahdollisuuteen?

Kasvamista.

Olen huolissani siitä,kuinka vähän ihmiset kyseenalaistavat ennenkaikkea itseään.Ei ole mitään väärää itseään kohtaan kysäistä esimerkiksi,että miksi minä ärsyynnyn herkästi kyseenalaistettaessa?Mitä minulle tapahtuu siinä kohti?Ei se ole mitään itsensä ruoskintaa,vaan normaalia keskustelua itsensä kanssa.On oikein hyvä huomata,että ei osaa luottaa toisiin ihmisiin tai itseensä.Se huomio on jo suuri askel eteenpäin.Koska vain silloin voi asialle tehdä jotakin!

Saa olla erimieltä,ihan rauhassa.

Mikäli sellaista kokemusta ei ole toisten ihmisten kanssa,niin itsensä kanssa se on mahdollista.Turvallista.Ja äärettömän kehittävää. Mikäli osaa olla itsellensä rehellinen.Lopulta se saattaa johtaa myös siihen,että huomaa olevansa osana keskustelua toisen ihmisen kanssa,joka myös osaa terveellä tavalla kyseenalaistaa.Voisin kutsua sitä edestakaiseksi aaltoliikkeeksi.Sitten kun aiheet on puitu,allokko tyyntyy.

Ei sen ihmeellisempää,väärempää tai oikeampaa.Mutta sitäkin merkityksellisempää ja antoisampaa.

Kyseenalaista ja tule kyseenalaistetuksi.Luota ja tule luotetuksi.Se kertoo kiinnostuksesta ja uteliaisuudesta.Se voi johtaa johonkin suurempaan,lähemmäs elämän ydintä.

Ärsyyntymisiä välttääkseen,muistakoon jokainen,että kohtele toisia kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.Eikä kukaan meistä ole virheetön.



Mainokset