Vierailla vesillä


7 kk sitten 14.3.2018

”Jaha.Mitenkähän tämän nyt aloittaisi.Tältäkö se sellainen tyhjän sivun paniikki tuntuu…Uuden sivun kääntö ja täyttäminen…No.Ei tehdä siitä sen vaikeampaa.Kuin mitä se jo on.Vaikka onhan se..

Kohta on mennyt kolme kuukautta uudessa elämässä.

Voi luoja minkälainen vuoristorata!Onneksi pää (ja maha) kestää niitä yleensä aika hyvin.Muutoin olisi jo taju lähtenyt.Luultavasti ainakin puolet hengestäkin.

Tuntematon, uusi elämä

Olen viime aikoina ollut kovasti huolissaan,melkolailla kaikesta.Lapsen tuleva koulun aloitus,pärjääminen ja sopeutuminen.Oma fyysinen terveys,mielenterveys ja sopeutuminen.Olen köyhä kuin kirkonrotta.On hetkiä jolloin surkea talous saattaa ahdistaa,muutoin olen sen suhteen onnellinen.

Kaikista edellä mainituista pahinta tekee tämä uusi tyhjä sivu.En tunne sitä,sen ominaisuuksia tai mitä siihen sopii.Siinä ei ole mitään,mihin peilata vertailun vuoksi.Mitään mistä saisi tukevan otteen.Mikään ei oikein ole pysyvää,vaikka mikään ei ole muuttumassakaan.Tai siltä se ainakin tuntuu.Vielä.

En siis oikeastaan ole ihan varma,onko huoleen aihetta niin paljon,kuin sitä tuntee.Juuri nyt vaan on aika huteraa.Sallittakoon.

Just trust.. 

Ajoittain vaikuttaa oikeinkin hyvältä.Voin helposti kuvitellakin miten elämä tästä etenee.Mutta sitten tapahtuu jotain,hyvin pientä ja murenen palasiksi…kuten joskus kauan sitten.Taantuma jonnekin kahdenkymmenen vuoden taakse.Itsensä ymmärtäminen ontuu pahasti.Jostain syystä se on vaikeaa oudossa ympäristössä.

Kun ei näe.

Itsensä sisälle.

Kaikki on uutta.

En osaa sisällyttää itseäni tähän uuteen ympäristöön.En tunne tässä ympäristössä enää oikein omaa kehoanikaan.En osaa ajatella,onko siinä jokin vialla vähän,pahasti vai hyvin pahasti.Vai onko kaikki sittenkin ihan hyvin.

Voi mielenrauha..Missä olet.

Turvattomuuden tunne.Niin.Tämä muistuttaa välillä todella paljon sitä mitä se oli lapsena,kun jäi yksin.Ja pelkäsi mitä seuraavaksi tapahtuu.Kuka tulee ja missä kunnossa kotiin.Saako itse selkään vaiko joku muu.

Luottamus elämään ei tule,vain kun päättää niin.Se ei ole sisäsyntyinen itsestäänselvyys.Ei tällaisella lapsuuden taustalla,kuten minulla.Ei nyt,kun opettelen seisomaan ilman maata jalkojen alla.Siinä huterasti seisoessa, se maa on yhtäaikaisesti  jollain myöskin kasattava sinne alle.Ei se ole helppoa. Kuten voi kuvitella, ei siitä selviä ilman ruhjeita. Täytyy vain luottaa siihen, että kaikki on kotiin päin.

Kuvittelen luottavani,usein ja paljonkin.Kunnes huomaan,että vips vaan,joku sanoi jotain tai tapahtui jotain,ja siinä sitä ollaan.Vetäytymässä yksinäisyyteen,koska haavat on pakko nuolla yksin.Ei niitä voi ”viholliselle” paljastaa,sehän tökkää samaan paikkaan uudelleen.Tai sitten saan hävetä säälittävää heikkouttani ja se on sietämätöntä.

Selviytymistä tämäkin.. 

Pakko kyseenalaistaa.Kaikki.Olen terve,mutta en perus…ja koska olen ahdistunut,koska pelkään,koska olen heikko,ahdistelen itseäni myös ei-niin-ruusuisella tulevaisuudella terveydenkin puolesta.Suojelen sillä itseäni.Koska nyt ei kestä rymähtää liian korkealta.Ilmeisesti helpompi elää peläten pahinta yksin.Ehkä välttyisi suurilta pettymyksiltä eikä kukaan muukaan pettyisi.Joopajoo.

Tässä väliin luen tätä tekstiä ja mietin,saisiko siihen jotain sisältöä…

En saa siitä kiinni. Se karkaa. Teksti.

Tuolla asenteella,kukaan toinen ei voi koskaan tuntea minua täysin.Kuka onkaan,tulee torjutuksi,tuntee itsensä hyödyttömäksi.Ja lopulta vetäytyy.Ja olen yksin.Kuten olen tottunutkin.Kuulostaa hyvältä,helpolta ja sopivalta?Tuttu turvallinen kaava?Ei.En halua olla yksin.

Pitää uskaltaa päästää irti siitä ahdistavasta tunteesta joka suorastaan ruokkii kaikkea negatiivista.Se alkutunne,se mistä kaikki johtuu,se perinpohjainen.Se turvattomuus.

En ole enää lapsi.Kaikki on hyvin.Kukaan ei uhkaa eikä ole mitään pelättävää.Olen turvassa.Vaikka olisin yksin.

Sitten tulee ahdistus.

Pitää antaa sille tunteelle lupa olla.Se saa olla ja se kuuluu asiaan.Kun se saa olla,se irrottaa otettaan,niin että veret kiertää hiukan paremmin.Pitää vain uskaltaa luottaa,että kaikki on hyvin.Etenkin, jos ei millään pysty perustelemaan,miksi juuri tässä hetkessä ei olisi kaikki hyvin.Pitää hengittää.Pitää ymmärtää,mistä se reaktio on saanut alkunsa ja palata takaisin tähän päivään,jolloin on turvallinen aikuinen itse itselleen.Kukaan tai mikään ei uhkaa.”

7 kk myöhemmin

Oijjoi, olipa mukava, että edes tuon verran sain itsestäni irti alkuvuoden kaaoksessa.Kaikki sanat olivat hukassa, pää tyhjää täynnä. Ei mitään. Tai sitten ääriään myöten niin täynnä kaikkea. Aistit tukossa.Kirjaimia päällekkäin ja väärinpäin. Oloa kuvaa joiltain osin hirveän hyvin elävältä haudattu.

Mutta.

Joiltain osin tuo oli myös henkiin heräämisen aikaa. Niin hieno asia kuin sen voisi kuvitella olevankin, se ei todellakaan ole kivutonta. Puhumattakaan työmäärästä, jonka se teettää. Siihen innostuksen ja angstin sekoitukseen lisätään sekaan hyvin paljon kärsivällisyyden harjoittelua. Se ei ole ollenkaan simppeli yhtälö. Eikä valmistu pitkään aikaan. Eteenkään, jos ainesosat eivät kuulu henkilökohtaisiin hyveisiin..

Joku taso on silti suoritettu. Sanat tulee. Ei enää tyhjiä sivuja 😀 Löydän kyllä itseni, kärsivällisyys palkitaan.

Ennen kaikkea, tiedän mitä teen ja mitä haluan.

Kuluneeseen vuoteen mahtuu enemmän, kuin koko puoleen elämään. Siltä se ainakin tuntuu. Niitä minun täytyy puida vielä paljon lisää. Mutta ei se mitään. Nythän on sanat 🙂

 

Mainokset

Rajoja etsimässä


​Nyt muuttuu elämä taas reippaasti.Onhan tuota tullut harrastettua aina silloin tällöin pienen elämäni aikana,se ilmeisesti pitää vireessä…Tässä sen huomaa,kuinka hyvää surkean puoleinen lapsuus on tosiaan tehnyt…No,siis toisaalta 🙂 Esimerkkinä nyt vaikka tämä ms-tauti.Kykenen kohtaamaan vaikeuksia kohtuullisen rauhassa.Kiitos vain äidin ja isän alkoholismin ja sen sivutuotteiden.

Ehkä minulla on aavistuksen pitkät piuhat,mutta vuosi…apua,VUOSI.. on nyt vierähtänyt diagnoosista ja sen olen käyttänyt,vailla minkälaisia omantunnon tuskia,varovasti ja tunnustellen.

Ylivarovainen?

Käytännössä fatiikin pelko kasvoi niin suureksi,etten uskaltanut tehdä juuri mitään,etenkään liikkua.Jalkalihakset eivät ole tuntuneet omilta,mutta sekin vaihtelevasti.En saanut otetta enää siihen,miltä kaikki tuntemukset tuntuivat ENNEN kuin tiesin koko taudista.Olen yrittänyt miettiä,muuttiko vuoden takainen pahenemisvaihe olon huonommaksi vai lisäsikö tieto vain tuskaa?Useimmiten tulen siihen tulokseen,että molempia.Olen alkanut tuntea itseni jälleen satoja vuosia vanhaksi ja kaipaan sitä elämänvaihetta,kun olin päässyt menneen kanssa tasapainoon ja elin stressitöntä,tavallista ja mukavaa elämää.

Kyseenalaistamista

En tiedä mikä muistiani vaivaa,mutta kun saan fatiikkikohtauksen ja se menee ohi 1-3 vuorokaudessa,en enää tunnu muistavan kuinka helvettiä se on.Normipirteänä sitten mietin yleisesti,että olenkohan ylireagoinut fatiikkia varoessa?Olenko ajatuksissani liikaa sidottu ihan vain diagnoosiin,siihen mitä se yleisesti kertoo?Olisinko kuitenkin OIKEASTI jaksanut enemmän?HALUSINKO sittenkin mennä vain nukkumaan?Näitä sitä miettii ja kyseenalaistaa aina seuraavaan fatiikkiin,jolloin saa kyllä selkeät vastaukset kysymyksiin.Ei,en halunnut oikeasti nukkua.En myöskään ylireagoinut.Eikä ajatukseni myöskään olleet koko diagnoosissa.Se vain tulee,silloin kun haluaa.Eikä se kerro,kuinka pitkään se meinaa jäädä.Olisin ihan varmasti paljon mieluummin viettänyt aikaa perheeni kanssa!!

Vuoden ajan olen totutellut tuohon Herra Fatigueehen ja sen vinkeisiin.Päätymättä mihinkään kovin tarkkaan lopputulokseen.Sen tiedän,että kauppoja jos pitää kiertää,kaksi on maksimi.Liian moni ajatusta vaativa asia laukaisee sen myös.Kirjoitan siis aavistuksen tullen itselleni muistilappuja valmiiksi.

Toiminnan aika

Reilu viikko sitten,mittani tuli täyteen.Se vain yksinkertaisesti saavutti jonkilaisen rajan,josta ei ole paluuta.Minä en jää enää odottamaan,mitä ms seuraavaksi keksii.En voi jäädä pelkäämään seuraavaa fatiikkia tai mitään muutakaan.Heikkenen,koska en liiku.Haluan liikkua,jotta tuntisin kroppani.Oma kuvitelmani fyysisestä olemuksestani on,että tuuli vie.No ei se vienyt ennen!Eikä vie tästä eteenpäinkään.Ärripurri-puuskassa otin yhteyttä samantien erääseen puolituttuun kuntosaliohjaajaan ja kysyin häneltä apua.Kerroin taudista ja olosta ja siitä,että lihakset alkavat tuntua siltä,että kohta ei tehdä enää mitään.Toivoin,että hänellä olisi vastaus siihen,kuinka paljon voin tehdä ja kuinka varovainen minun pitää olla.Ei kenelläkään ole sellaiseen vastausta.Fysioterapiaa minä en vielä tarvitse ja neurologi sanoo,että pitää kuunnella itseään ja löytää omat rajat.Olen kyllä kuunnellut,koko vuoden.Mutta en ole hakenut rajojani.Olen vain ennakoinut ja välttänyt.Nyt siis tuumasta toimeen!Sovimme seuraavalle viikolle ajan,jolloin hän antaisi minulle kuntosaliohjelman,sellaisen joka on kelle tahansa aloittelijalle sopiva.Olin niin innoissani tuosta päätöksestä!Suorastaan morkkasin itseäni siitä,etten ollut hieman aiemmin tehnyt tuota päätöstä.Mutta kyllä minä sen ymmärrän,että olen tarvinut aikaa.

Eka kapula rattaissa

Viime viikonloppu menikin sitten Herra Fatigueen kanssa.Hän ei tosiaan ole mieltä ylentävää seuraa.Mietin masentuneena,että eipä tarvinut kuin suunnitella tekevänsä tosissaan jotain.Mietin myös päätöstäni siitä,että teen, vaikka tuntuisi miltä.Kyseenalaistaisin kaikki kehon tuntemukset ja katsoisin mitä siitä seuraa.Aiheuttaisinko pahenemisvaiheen?Vai seuraako mitään?

Päätös pitää

Sitten koitti seuraava viikko ja viime tipassa Herra F. poistui.Jätti tosin reisilihakset sen tuntoisiksi kuin oltaisiin tanssittu koko viikonloppu.Pidin kiinni päätöksestäni olla noteeraamatta sitä tunnetta liian aikaisin.Kokeilisin mihin pystyn.Yllätys oli todella positiivinen ja rohkaiseva!Jaloissa ollut tunne ei estänyt yhtään mitään.Pääsin kiinni kuntosaliohjelmasta ja oli mahtava tunne haastaa koko kroppaa.Pidin siitä terveiden kirjoissakin,mutta valitettavasti ajan ja viitsimisen puutteen vuoksi se jäi jo silloin vähälle.Olin onnellinen siitä,että lihaksissani edelleen tuntuu jonkin verran voimaa olevan ja tunsin oloni heti terveemmäksi.

Hiljaa hyvä tulee

Odotin myös tottuneesti sitä,että tuon salireissun jälkeen,ei olisi lihasta joka ei olisi ollut tulehtunut.Koiran kynnenleikkuukin saa jalkalihaksiin sellaisen tunteen,välillä.Väärin sekin odotus,ainakin vielä.Tunsin sen aivan normaalin lihaskivun ja olin tyytyväinen,että olin aloittanut hyvin maltillisesti pienellä vastuksella.Mitään ihmeellisiä tuntemuksia ei seurannut,joten päivän tauon jälkeen kävin salilla eilen uudestaan.Ei vieläkään mitään epänormaalia! 😀 Ihan mahtavaa,että voin ainakin välillä elää ihan kunnon elämää ja tuntea terveellisyyttä.Ja muistin jopa venytellä 🙂

Mieliala kohosi huomattavasti,kun sain viimein tuon päätöksen aikaan.Kaikkeen tuntemukseen tässä taudissa ei kannata jäädä kiinni.Mielenkiinnolla odotan tulevaisuutta.Aion jatkaa salilla käyntiä säännöllisesti.

Sokerinisti,kofeinisti,hifisti..?

Lisäksi kiinnitin huomiota myöskin ravintoon.Minä olen aina ollut surkea ruoan kanssa,eikä se minua kiinnosta.Voin silti vähentää runsasta kahvin juontiani ja sen mukana menevää sokerin määrää.Muutoin en sokeria kovasti käytä,mutta kahvia sokerilla tulee tosiaan juotua ihan hirveän paljon liikaa..Sitten vähensin myös tupakointia,puolella.Se loppuu kokonaan kyllä vielä.Laulua harrastavana,huomaan eron kurkkun kuivuudessa jo tuolla tupakoinnin vähenemiselläkin!Lihashuollon puolesta voin myös hieman katsoa,missä ruoassa on hiilihydraatteja ja missä proteiinia,jotta voin napsia hiilarit ennen salia ja proteiinit sen jälkeen. Enempää hifisti noissa asioissa minun ei tarvitse olla 🙂

Muuta ajateltavaa

Kaikki tuo uuden huomioiminen,vie viimein ajatukset pois siitä,missä ne ovat viimeisen vuoden pakertaneet erilaisten tuntojen kimpussa.Ja kun en halua keskittyä terveeseen elämään,voin harjoitella lisää äänen miksausjuttuja.Sen aloitin myös tässä muutama viikko sitten.Työttömän pitää pitää itsensä vireessä,tavalla tai toisella 🙂

Teen sen minkä voin.Olen siitä vastuussa itseni,lapseni ja läheisten vuoksi.Minä en aio jatkaa vanhempieni käytösmalleja.Opin heiltä sen,miten ei kannata toimia ja aion antaa paremman esimerkin omalle lapselleni.

No one and nothing can free you but your own understanding. — Ajahn Chah
http://www.heseva.fi/fi/heseva-kuntoutus-fatiikki-%E2%80%93-lupa-laiskotella-vai-jotain-ihan-muuta

http://www.neuroliitto.fi/tietoa/ms-tauti/liikunta