Kauheen kamala magneettiputki


Tänään joutui/sai keskittyä taas omaan sairauteen.Tosin nyt olen ollut hyvin jääräpäisesti sitä mieltä,ettei minulla mitään isoa ainakaan ole.

No ei ole.

Ainakaan vielä…

Ja sitten se taas tulee,
se sisuksia kalvava hetki,kun tajuaa mitä tulevaisuudella voi olla tarjolla tämän ms-taudin myötä.

Ja sitten se saa luvan taas mennäkin.Jäljelle jää elämisen halu.

Huomaan,että olen voinut hirveän paljon paremmin helmikuun jälkeen.Olen edelleen pitänyt ja roikkunut kiinni kolmessa kuntosalipäivässä per viikko.Poikkeus oli viime viikolla,kun olin flunssassa.Ei sitä silloin pidä riehkasta.Ja salille paluukin on tehtävä tauon jälkeen harkiten…nimimerkillä kärsimätön reisilihastulehduksen saanut amatöörireenari.

Fatiikkia on ollut niin vähän,etten oikeasti muista olevani sairas.On ollut unelma kyllä unohtaa koko tauti ja keskittyä elämään.

Just.

”Unohtaa” ja ”ettei MUISTA”.Ei ihan näin sentään.Takaraivossa jäytävä ajatus se on koko ajan,kaikessa mitä tekee.Työsuhteessa,harrastuksissa,perheessä,jopa asumisessa.Onneksi myös positiivisessa mielessä,koska vointi on sen helmikuusta asti mahdollistanut.

Never know

Diagnoosin saamisesta on nyt puolitoista vuotta ja olen oppinut hengittämään.Sillä lailla,että se happi menee oikeasti soluihin asti eikä sätki pinnassa. Ilman sitä jatkuvaa pelkoa niistä aivojani tuhoavista plakeista.Ilman sitä tunnetta, ettei tunne enää itseänsä,koska sisus on osoittautunut petturiksi.Ilman sitä tarvetta ja halua ravistella kroppaansa ihan kunnolla,rinnuksista seinälle- tyyliin että Come oooon nyt siellä aivoissa!
Osaan ehkä viimein hengittää,enkä jaksa jokaiseen pieneen tuntemukseen jäädä kiinni.Eivät ne ole minua vieläkään tappaneet ja ovat oikeastaan aika pieniä pikku viboja,kun niihin ei kiinnitä huomiota.On ollut mahtavaa elää!….Ja silti välillä miettii,kuinka hyvin huijaan itseäni?Noh,tämä on juuri tätä jossittelua.Jätän sen nyt sikseen ja totean uudelleen,on ollut mahtavaa elää ja hengittää!!Aloittaa uudet harrastukset ja nauttia,koska huomisesta ei koskaan tiedä.

Pääskanneri

Tänään oli magneettikuvaus.Viimeksi oli silloin puolitoista vuotta sitten.Tämän kuvauksen tarkoitus on seurata,ovatko plakit lisääntyneet vai pysyneet samana lääkkeen käytön aikana.Mikäli niitä olisi tullut lisää,jouduttaisiin ehkä lääke vaihtamaan.Tietysti tähän seurantaan kuuluu myös veri- ja virtsakokeet.
Minulla ei ennen kammoja ole ollut.Nyt ahdisti pelkkä ajatuskin siitä valkoisesta,ahtaasta,kovaäänisestä putkesta,jossa pitäisi maata selällään ainakin puoli tuntia.Tuon ajatuksen kanssa piti painia koko päivä.Askelmittari olisi ollut paikallaan..Pelkäsin,että saan jonkun yskäkohtauksen putkessa ja koko kuvaus joudutaan aloittamaan aina vain alusta.Yskisin sisälmykseni ulos lopulta ja saisin uuden kuvausajan,jonka taas kaiketi käyttäisin yskimiseen ja sehän olisi jo helpompaa,koska sisälmykset meni jo edellisellä kerralla.Kuivayskäkohtaus on yksi pahimpia mitä tiedän….

Yliopistolliseen sairaalaan minulla on matkaa noin sata kilometriä.Se meni ajon lisäksi itsensä psyykkaamiseen.Olisipa ollut kiva,jos joku olisi ollut mukana.Olosuhteiden pakosta,yksin oli mentävä.Toisaalta,jos siinä nyt joku olisi ollutkin mukana,olisi luultavasti saanut osakseen vain murahtelua.Minulla ei ole tapana saada ihmisiä tuntemaan itseään minulle kovinkaan hyödyllisiksi lohtutilanteissa.Murahtelen selitykseksi vain etten osaa.Onneksi mies tietää jo niin hyvin tuonkin 🙂

Pääsin perille ja odotustakin oli.Sitten koitti oma vuoro.Hoitaja oli mukava,mutta putki on heille niin peruskauraa,etten osannut siinä ääneen kertoa omasta paniikista.Tiedänhän jo,mitä he siihen sanovat.Varjoainepiikin jälkeen sain korvatulpat ja asennoiduin jo kohtuu rauhallisesti…Kunnes menin makaamaan siihen alustalle.Ei riittänyt,että kuuloaisti oli osin tukittu,se tukittiin vieläkin paremmin.Pääni oli omassa alustaan tehdyssä lovessa ja korvieni ja sen reunojen väliin tukittiin pyyhkeitä.Siihen kruunuksi kasvojeni päälle kotelo,jossa kuitenkin silmien ja suun edessä leveä rako.Koko pääni oli tukitussa kotelossa.Paniikki!

Sitten se alusta lähti liikkumaan taaksepäin ja se korkea huoneen katto,jonka hetki sitten vielä näin,hävisi ja tilalle tuli noin 20cm:n päässä oleva muovinen magneettiputken katto.Melkein siinä kohden paniikissa puristin lyttyyn sen käteen annetun pallon,jota lytistämällä tarpeen tullen pääsee pois putkesta.Kauhu.

”Purista sitä palloa!””En”

”HETI!””EN!”

”Huuda apua!!””Huudan,mutta niin ettei kukaan kuule.”(Tässä kohden mielikuva huusi kyllä niin lujaa kuin ikinä irti lähti 🙂 )

”Et kestä tätä!!””Kestänpäs,pakko”.

”EIJJEIJEI OLE!””Taitaa olla..”

Keskityin hengittämiseen,joskaan se ei auttanut.Kuvaus alkoi samantien ja se meteli ei kovasti rauhoittanut.Nak-nak-nak-nak-…….PRRRRRRR..PRRRRRRR..Nak-nak-nak..Eisaaliikkuaeisaalliikkuaeisaaliikkua.Kurkkuaeikuivaakurkkuaeikuivaa…

Mietin,että mistä tämä ihan kauhea paniikki tulee?Miksi pelkään tätä tilannetta?Kuinka paljon pahempi tämä tilanne voi vielä olla?Miksi putken kattoon lohduksi liimattu pöllö näyttää äkäiseltä?

Lopulta kuuntelin sitä kolinaa,suorastaan uhmakkaasti avasin sille tukitut korvani ja mietin,että anna tulla vaan,pelkkä ääni!Katsoin häkkiä pääni ympärillä ja liki olevaa putken kattoa ja kuvittelin hetken,miltä tuntuisi olla elävältä haudattu.(Tässä kohden vilisi pätkiä Metallica Onen musavideosta)Mustassa kuopassa,jossa ilmakaan ei kierrä.Tai sitten vaikka joutuisi olemaan putkessa niin,ettei raajojakaan saisi yhtään liikkumaan.Nekin olisivat samanlaisessa häkissä kuin pääni.Se helpotti,että kuvittelin kaiken oikeasti vieläkin pahemmaksi.Sekin helpotti,että tajusin tilanteen olevan aivan täysin normaali toimenpide koneineen.Varmaan huomasin,ettei tosiaan ole muut ruumiinosat häkissä,vain pääni..Ajatus lähti käyntiin ja nauroi.Järki kehotti rentouttamaan kaikki raajat,muutoin tulisi rankka puolituntinen.Mietin,että tässä samassa laitteessa on käynyt satoja,jossei tuhansia ihmisiä eikä kukaan ole sinne kuollut.(Ja nyt ei sitten kukaan kerro vaikka olisikin!!)Minäkin olen käynyt kolme kertaa ja edelleen elossa.Mietin,että se hoitaja näkee minut kyllä koko ajan,joten en ole yksin hylättynä mihinkään.Putki oli valkoinen eikä pimeä ollenkaan.Siellä oli hyvin ilmaa ja lämmin.

Kas kummaa,pöllöä uudestaan tarkastellessa,se ei ollut ollenkaan äkäinen!En edes keksinyt,miten olin sen sellaisena onnistunut näkemään.Sen sulatkin olivat sydämen malliset!
Äänet olivat suorastaan rauhoittavia.Paikoillaan oli hyvä maata,ei sattunut eikä mistään puutunut.Eipä aikaakaan,kun säpsähdin siihen,että magneettikuvaus oli ohi!Olin likimain nukahtanut! 😀 Että sellainen paniikki…

Oman sairauden pohtiminen jäi hienosti sivuun tämän reissun johdosta.Mitäpä tuota.Enempää miettimään…Tulokset tulevat sitten ensi kuussa.Nyt olen onnellinen,että selvisin kuvauksesta.Selätin sen putken,tuijotin suoraan silmiin,näytin närhen munat ja mitä kaikkea,enkä aio nähdä siitä painajaistakaan.Vaikkakin hengittelen nukahtamiseen asti helpotuksen huokauksia 🙂



Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s