Vapauttava viha


Viha.Pelottavan vahva tunne.Yksi niistä monista tunteista,jotka ovat meille luonnollisia.Mistä se tulee ja miksi sitä pelätään?

Minä pidän vihaa nykyään normaalina tunteena.Ei se ennen ollut niin.Enhän minä voisi vanhempiani kohtaan tuntea vihaa.Viha oli paha.Miten väärältä se tuntui!Puhumattakaan,kun siihen ajatukseen oli kasvanut ettei sellaiset tunteet ole hyväksyttäviä.Siitä ei seurannut mitään hyvää,vain lannistuminen,lyttääntyminen ja mitätöiminen.Alkoholistivanhempani päättivät aikuisen oikeudella mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.Minulle tehtiin hyvin selväksi,että olen vain kärpäsen paska,joka täytyy hiljentää ja taivuttaa auktoriteetin tahtoon,keinolla millä hyvänsä.Äitini ilmeisesti noudatti tuota linjaa hyvin ennakoivastikin ja purki samalla myös itseään siinä kohden,kun joku ei mennyt hänen mielensä mukaan.Pelkät pöydälle jääneet leivän murut nostattivat hänessä yöllä kotiin saapuessaan raivon.Ja remmin räiskintäänhän sitä sitten heräsin.Samalla kuulin huutoa epäkunnioituksesta ja hänen arvostamisestaan sekä siitä,että hänellehän ei penikat kukkoile.Usein en enää edes ymmärtänyt mitä hän huusi hakatessaan ja olin varma,että hän on erehtynyt henkilöstä..Vihan hallinta olisi voinut olla paikallaan.

Kiltti lapsi

Minulla ei tietystikään lapsena ollut minkäänlaisia aseita puolustaakseni tunteitani.Äidin sanavarasto oli niin pelottavan laaja ja viisaan kuuloinen,ettei minusta irronnut mitään.Minusta tuli kiltti lapsi.Jäljelle jäi vain tyhjä tunne ja ajatus:”Okei.Minun tunteeni on väärä.Mutta miksihän sekin tuntuu väärältä ajatukselta?”.Hyvä,että tuo viimeinen ihmetys jäi elämään.

Tukahdutettu viha

Viha kertoo ihmiselle siitä,että häntä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti tai hän antaa itse tapahtua niin.Se,kuten muutkaan tunteet,tukahdutettuna ei poistu.Se jää elämään syvälle sisimpään.Silloin se saattaa käyttäytyä arvaamattomasti.Sen kontrolloiminen on vaikeaa,koska sillä tukahdutetulla tunteella on taipumus saapua salamaakin nopeammin.Jättäen lopulta tunteen kokijan pimentoon siitä,mikä sen ylireagoinnin lopulta aiheutti.Ja kun siihen on kasvanut,ei välttämättä edes huomaa ylireagoineensa.Patoutunut viha muhiessaan aiheuttaa masennusta ja ahdistusta.Epäilen,että äidilläni oli hyvin paljon tällaisia hetkiä.Joku toinen ihminen osaa ehkä pyytää käytöstään anteeksi.Äiti ei tiedä mikä se sana on.

Hyvä vai paha?

Viha on negatiivinen tunne,rakkauden vastakohta.Kasvetaan ajatukseen rakkaus hyvä ja viha paha.Se liittyy moneen negatiiviseen tilanteeseen.Viha on silti aivan yhtä tärkeä,normaali ja hyväksyttävä tunne kuin rakkaus.Kun se saa tulla,se on hallinnassa.Se on toisaalta hyvin luontaista.Vihan ilmaisun jälkeen tulee se vaihe,kun rauhoittuu ja olo on kevyempi.Tilanteen,joka on vihan tunteen aiheuttanut,saattaa nähdä tunteenpurkauksen jälkeen hieman erilaisin silmin ja ratkaisu löytyy tai suhtautuu siihen muuten kevyemmin,koska muutkin tunteet saavat tilaa.Yin&Yang.

Sinulla on oikeus

Minua ei ole koskaan yllytetty vihaamaan vanhempiani ja olin aina hyvin varovainen sellaisten tunteiden kanssa.Tiesin siis niiden olemassa olosta,koska tiesin varovani niitä.Vuosi vuodelta kiinnitin siihen ajatukseen huomiota enemmän.Siellä oli siis jotain,joka painaa.Ja sehän ei voi olla hyvä..Olin masentunut ja ahdistunut.Veljeni hautajaisissa tuntematon kummitätini kuiskasi minulle :”Sinä saat olla äidillesi vihainen.”Ei muuta.Se oli siinä hetkessä jotain älykkäintä,vapauttavinta ja samalla rikollisinta mitä voi sanoa.Siitä se ajatus sitten lähti.Vähän kerrallaan aloin tajuta,että minulla on oikeus siihen tunteeseen.Se oikeus ei katoa sillä,että kohteena ovat omat vanhemmat,joista saattaa olla joku kaunis kaipauksen värjäämä muisto.Kohteella ei ole väliä,kun se tunne on oikeutettu!

Rakentava viha

Se oli jokin kaunis päivä vasta alkaneessa omassa elämässäni,erään äidin kanssa käydyn keskustelun jälkeen,kun en voinut enää estää sitä.Se viha tuli ulos,sanoina.Rakentavasti,ei sokeasti ja silti pysäyttämättömästi.Äiti ei niitä kuullut.Ne sanat,jotka huusin,sattui.Ne olivat kuin kertapistoja,ei sellaista vuosikausia kestävää turruttavaa nakerrusta.Ne olivat faktoja,jotka olin hyssytellyt ajatuksissani.Olin todella vihainen,myös itselleni,koska olin antanut kaiken jatkua.Vihani oli raivokasta,joka päättyi turhautuneeseen ja sitten surulliseen itkuun ja sitten päättäväisyyteen,etten anna näin enää käydä.Jälkeenpäin ajatellen,oli kuin olisin tuntenut itseni joka faktapistolta terveemmäksi,vapaammaksi.Jotain tapahtui ajatuksissani ja hyväksyin sen tunteen ja ymmärsin sen olevan oikeutettu ja hyödyllinen.Se tunne tuli toistekin,mutta koska siitä oli tullut ihan yhtä hyväksytty kuin muutkin tunteet,se ei ollut mikään pelottava musta mörkö enää.Eikä siinä ollut mitään pelättävää.

Morkkis

Vihan tullessa vahvasti ulos,järki sumenee ja tila on hieman verrattavissa alkoholinkäyttöön.Sitä on tunnekuohussaan erittäin vahvasti.Liekö adrenaliiniryöpyllä osuutensa tuohon kaltaisuuteen.Näin minä sen koin,sitten kun toivuin ensimmäisestä ryöpystä.Aloin melkein hävetä reaktiotani,potea morkkista,mutta sitten kaivoin sen päätöksen kehiin.Sen,että minulla on oikeus.Ja sen,että minä ymmärrän miksi tunsin niin.Kaikki faktat läpi itsekseen,rauhassa.Morkkis hävisi,koska järkikin tajusi,että se oli täysin normaali reaktio.

Tunteiden tiedostaminen

Vihan tunteen hyväksymisen myötä huomasin esimerkiksi,ettei minun tarvitse äidistä vieraalle puhuessani,viljellä sekaan mitään negatiivissävytteistä kommenttia.Se oli ilmeisesti ollut minun tapani vapautella sellaisia pieniä vihatuhnuja 🙂 Kutsun sitä myös katkeruudeksi.Aloin nähdä äitini ihmisenä,joka on rikki,mutta joka on ihan yhtä paljon vastuussa omista teoistaan kuin minäkin.Vihan tunteen hyväksyminen sai mieleni hengittämään,niin että tilaa tuli muillekin tunteille.Oli helpompi tuntea rakkautta.Oli helpompi keskittyä tähän hetkeen ja antaa menneisyyden olla.Se tuli ihan itsestään,siihen ei erikseen tarvinut työtä tehdä.Ainoastaan tiedostaa ne,jotta ne kasvavat vielä enemmän.Niistä tuli vähän kuin tukilihas negatiivisille tunteille ja siten vihasta tuli helpompi käsitellä.Siitä oli helpompi päästää irti.Enkä vihaa vanhempiani vieläkään.Suhtaudun heihin vain toisella tavalla,kuin jos olisivat olleet normaalit vanhemmat.

Ei kannetta mukana,ei takerruta

Ehkä se on loppuelämän työ tuokin.Aina välillä viha saattaa kertyä jälleen ulospurettavaksi.Aina silti vähemmän.Pidän sen tunteen käsittelyä hyvin tärkeänä.Minä saan olla vihainen heille.Mutta minä en voi jäädä vellomaan siihen.Minun pitää tiedostaa se,etten patoa vihaani ja pura sitä sellaisiin ihmisiin,jotka eivät sitä ansaitse.Minäkään en ansaitse sitä tunnetta kannettavaksi.Se on hyvin raskas tunne,fyysisestikin,padota mukanaan vuodesta toiseen.

Rauhoittumisen merkitys

Käytännössä tuon vihan käsittelyssä,mukana on paljon ajatusta.Se ymmärrys ja tietoisuus siitä,mikä johtuu ja mistä.Se vaatii pysähtymistä ENNEN reagointia.Paljon kysymyksiä ja rauhoittumisen opettelua.Rauhoittuminen on ehdottoman tärkeää!Ajatus ei voi kulkea,jos olo on fyysistä olemusta myöten kiihtynyt.Hengitys,rauhallisesti sisään ja ulos,rauhallisen ja turvallisen paikan kuvittelu tai tiedostaminen.Aina ei lopulta tiedä,miksi reagoi voimakkaasti.Itse tietoisesti vähän kuin keräsin niitä ratkaisemattomia tilanteita.Minulla ne usein tulivat parisuhteessa.Päätin lopulta hallita vihaista reagointiani,olin mieluummin vaikka hiljaa.Opin rauhoittumaan ja luottamaan enemmän.Vihan tunne alkoi patoutua ja halusi tulla ulos.Löysi lopulta ulostulon oikeaan kohteeseen.Olin oppinut itsestäni valtavasti lisää ja edelleen opin.

Tavoitteena tasapaino

Kun vihan tunne pääsee hallitusti ulos silloin kun tarvitsee,se ei kasva hallitsemattomiin mittoihin ja repäise itseään irti yllättävissä tilanteissa tai muuntaudu sisusta jäytäväksi olotilaksi kuten masennus.Se on yksi niistä tärkeistä tunteista,joka tarvitsee huomiota,kun haluaa elää hyvää elämää irti menneestä.Se puhdistaa ja sitten siitä voi irroittaa.

Olipa paikallaan käydä tätä aihetta läpi jälleen 🙂 Arjen pyörteet saavat joskus unohtamaan näitä elämän,voisiko sanoa,perusjuttuja.Tietoisuutta on hyvä herätellä aina välillä!

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/tunteet/viha



Mainokset

Aika paikkaa ja ymmärrys tukee


Luin tänään julkaisun naisesta,joka oli valinnut miellyttää miestänsä ja jätti siksi lapsensa imettämisen pois.Mies ei ollut kestänyt seksittömyyttä,joka aiheutui imetyksen tuomasta hormonitoiminnasta.Vauva oli tekstin mukaan tuolloin kuukauden ikäinen.Nainen kertoo jälkikäteen katuvansa päätöstään,koska tietää imettämisen olevan vauvalle hyväksi niin ravinnollisesti kuin myös läheisyyden vuoksi.

Minä en tiedä,enkä voi ottaa kantaa siihen,oliko tuo päätös ollut oikea.Vauva saa läheisyyttä joka tapauksessa,tulee se maito purkista tai tissistä.Uskon,että korvikkeet ovat vauvalle aivan yhtä terveellisiä.Mitään katastrofaalista ei siis ole tapahtunut.Paitsi naisen katumus.

Alkusoittoa

Tästä jatkan omaa tarinaani,joka viimeksi päättyi lapseni syntymään.

Pieni aarre oli kaikkea mitä toivoa saattoi.Voi sitä rakkauden tunteen määrää!Lapsen isä eli Hän,kuten olen puhutellut,leijui myös samoissa sfääreissä.Kuten kerroin,olin raskausaikanani terveempi kuin koskaan.Ainoa poikkeus oli puuttuvat seksihalut.Minullehan se ei tietysti tuottanut hankaluuksia,mutta ymmärrettävästi Hänelle se oli vaikeaa.Odotinkin kovasti synnytyksen jälkeen halujeni palaamista,jotta voisin olla Hänelle taas puoliso,ihan joka tasolla.Se ei kuitenkaan ollut se maailman tärkein asia siinä kohden,kun laitokselta palattiin kotiin ja uusi elämä yösyöttöineen alkoi.Keskittymiseni meni siihen.Hän muistutteli silti asiasta,syystäkin.Luin silloin jostain,että hormonit eivät palaudukaan aivan heti ja että imetys voi myös lisätä haluttomuutta.En löytänyt kauhean paljon mitään muita,kuin ne viralliset tekstit raskauden ja imetyksen aikaisista hormoneista ja elämästä yleensä.Ajattelin niiden olevan ympäripyöreitä ja ehkä juuri minä en ole se jonka halut ovat kadonneet pitkäksikin aikaa,6 kuukautta olisi jo tosi pitkä aika.Ajattelin,että kunhan tässä tottuu uuteen elämänrytmiin pienen kanssa ja tunnen alakroppani palautuneen,niin kaikki tapahtuu varmasti ihan luonnostaan.

Kärsivällisyys,missä olet?

Aikaa meni ja neljän kuukauden päästä aloin jo lähes sormet pöydällä naputtaen odotella normalisoitumistani.Olimme keskustelleet aiheesta monta kertaa ja se alkoi jo kaihertaa olemista.Imetys jatkui edelleen,vaikka kiinteät ruoat tulivat myös mukaan.Lapsemme kun ei huolinut kulaustakaan mistään tuttipullosta taikka kupista.Hän ei koskaan syönyt edes tuttia.Mikäli tuttipullo tai hörpytys olisi kelvannut,olisin lopettanut imetyksen varmasti paljon aikaisemmin,jotkut ”tissitaistelut” olivat sen verran kuluttavia jo.Nyt muistelen toki lämmöllä 😀 Koko maailmani pyöri tuon pienen ihmisverson ympärillä ja tietysti kertasin omaa lapsuuttani,nyt hieman eri näkökulmasta.Koin vahvasti loukkantumisen fiiliksiä tajutessani välillä,mitä vanhempani olivat pystyneet tekemään.Kaikki se alkoholi,valheet ja yksin jättämiset.Ne ajatukset tekivät minusta leijonaemon pienelleni.Mikään ei satuta häntä,ainakaan samalla tavalla.Sanat alkoholismi,insesti,pedofilia ja narsismi tuntuivat ja näyttivät mustalta myrkkyliejulta pienokaiseni lähellä,joten siivosin ne pois hänen viattoman elämänsä läheisyydestä.

Keskustelut rautalangoista

Meni puoli vuotta ja siihen kuukausia kertyi.Tilanne oikeastaan seksin osalta paheni,henkisellä puolella.Asiasta keskusteltiin tuntitolkulla kerran tai kahdesti viikossa.Minun ajatukseni ajautui enemmän ja enemmän siihen mikä minussa taas on vialla?Miksen toimi?Ja miten ihmeessä selitän tämän toiselle,että menee ymmärrykseen.Hänen pelkonsa oli koko ajan se,etten halua häntä.Väänsin kaikki maailman rautalangat miljoonille mutkille ahdistuneena,että saisin hänet ymmärtämään ettei vika ole hänessä.Toistin ja toistin joka kerta,että vika on minussa.Enkä tiedä mitä sille tekisin.Kun ei vain ole haluja.

Kului vuosi ja ylikin.Imetys loppui 9,5 kuukauden jälkeen.Lapsukainen oppi juomaan nokkamukista ja hänellä epäiltiin maitoallergiaakin,joten juoma oli sitten apteekin spesiaalikoktailia.

Totaalijumi

Haluttomuus jatkui siitä huolimatta.Vuoden jälkeen, olimme saaneet tällä paljon kannattamallamme avoimella keskustelulla, jo pahennettua asiaa.En tiennyt enää mitä sanoa.Tunsin itseni surkeaksi.En pystynyt olemaan Hänelle sitä mitä hän kaipasi.Tilanne oli ahdistuksen vuoksi edennyt siihen,ettei tavallista arkiläheisyyttäkään enää ollut.Siksi,koska en halunnut vahingossakaan herättää Hänessä turhia toiveita.Olisin halunnut vajota maan alle,jonnekin missä ei enää koskaan tarvitsisi selittää kenellekään yhtään mitään.Tuntui,että pää ei enää fyysisestikään kestä.Hän kertoi siitä,miltä hänestä tuntuu.Kuinka syrjäytetyltä ja olemattomalta tuntuu.Hänestä me olimme vain kämppikset,eikä hän enää tiennyt mitä tehdä.Joka ikinen kerta,vaikka olin sanonut ettei mikään johdu hänestä,hän lopulta kertoi uskovansa etten halua häntä.Minä näin sen itseluottamuksen puutteen ja sen epätoivon.Toivoin,että minulla olisi jokin pelastusrengas heittää,mutta ei.En enää itsekään tiennyt missä menen.Olin jo niin lukemattomat kerrat yrittänyt epätoivoisesti ääneen miettiä syitä.Yövalvomiset,väsymys,uusi elämä,lapsen allergiaoireet,koira,mutta päällimmäisenä se väsymys.Läheisyyden vähyys,miksi sitä on ja kuinka vähän?No,en tiedä..enää.Tietysti hän olisi halunnut kaikkeen vastauksia ja yritin antaa niitä.Välillä sovittiin tiettyjä käytösmalleja,jos vaikka auttaisi.Niitä kertyi ajan saatossa silti niin paljon,että olin kuristua.Minusta tuntui,että kaikki menee suorittamiseksi,enkä ole enää edes oma itseni,kun pitää yrittää muistaa sanoa,tehdä,koskea ja nukkuakin mieluummin toisella kyljellä.Laskettiin kertoja,milloin viimeksi oli seksiä?Ja aina muistutin,kuinka mahtavaa se oli ollut.Ei siis voi olla kyse siitä,ettenkö haluaisi häntä!Muistutin,joka kerta..

Usein mietin sitä,kuinka paljon lapsuudessani tapahtunut insesti vaikutti haluttomuuteeni.En ollut koskaan huomannut,että olisin saanut siitä kokemuksesta traumoja liittyen suoraan seksiin.Olinkin etsinyt väärästä paikasta.Minua ei koskaan fyysisesti pakotettu mihinkään.Olin manipuloitavissa ja painostettavissa.Henkinen puoli niiltä osin oli se jossa ne traumat olivat.Vaikka Hän ei halunnut painostaa minua,se silti tuntui juuri siltä.Ei auttanut,vaikka Hän sitä ajatusta yritti minulle korjatakin.Painostuksen tunne oli todella epämukava ja ahdistava.Se tunne kärjistyi insesti-kokemuksen vuoksi.

Loppuun palaminen

Sitten tuli raja vastaan.Olin ollut alusta asti sitä mieltä,että hormonit aiheuttivat haluttomuuteni.Toisen tuskaisuus oli saanut minut miettimään muitakin vaihtoehtoja syyksi,jotta olisi sellainen vastaus jonka Hänkin ymmärtäisi.Palasin alkutekijöihin,liki kahden vuoden jälkeen.Tajusin mistä kaikki oli alkanut ja mihin kaikki oli johtanut.Epätoivoissani huusin Hänelle,etten jaksa enää etsiä itsestäni enempää syitä.Olen ihminen joka on jo virheitä täynnä,koska koko ajan ja joka hengityksellä minä mietin mitä voisin tehdä toisin,paremmin.Niin että Hänellä ei olisi niin paha olla.En voinut vaatia häneltä enää aikaa,olin sanonut aiemmin että menee ohi varmasti ajan kanssa ja ihan rauhassa.Olin umpikujassa,kun kaikki nuo aiemmat sopimukset,säännöt,yrittämiset sai minut vain vetäytymään kauemmas.Ja toteamaan jälleen,etten pysty.Vihasin jo tilannetta,jos joutuisin sanomaan Hänelle ei..Halusin välttää sitä viimeiseen asti,sillä en enää kestänyt nähdä hänen torjutuksitulemisen tuskaansa.Halusin jo välttää keskustelujakin aiheesta.Niinpä epätoivoisen huutoni seassa kerroin myös kaikki nuo.Kerroin sen,kuinka paljon aiemmin olin jo tehnyt töitä masennukseni kanssa ja että pelkään sen tulevan taas.Kerroin, että kaikki mistä olen siihen asti selviytynyt ja saanut revittyä itseäni eteenpäin,se ei riitä,MIKÄÄN EI RIITÄ!Minusta ei koskaan tule riittävää ihmistä.Kerroin,etten pysty enää edes puhumaan koko aiheesta,sanaakaan.Keskustelumme olivat aina asiallisia,ei mitään loukkaavaa.Mutta ahdistavia,en kestänyt enää yhtä ainutta hengitystäkään aiheeseen päin.Pelkäsin että romahdan fyysisesti,olin siitä lähes varma.Näin itseni tuhannen kappaleina jossain ja mietin kuinka paljon ihminen voi oikeasti kestää?Luulen,että kestin näinkin kauan,ihan kiitos alkoholistivanhempieni..

Aurinko paistaa..

Tuon kaltainen sisintä repivä sortuminen piti toistaa kolmesti,ennen kuin tilanne muuttui kokonaan.Hän alkoi ymmärtää,että tilanne todella hajottaa myös minua.Hän ymmärsi fiilikseni,koska päästin sen ulos ja annoin näkyä.Emme puhuneet enää aiheesta,kuin erittäin harvoin ja vähän kerrallaan.Meni pari vuotta vielä eteenpäin,ennen kuin seksielämämme alkoi palautua.Täytyi pystyä luottamaan,kummankin.Nyt elämme normaalia elämää kaikin puolin.Yhteisiä vuosia on 16,enkä vaihtaisi yhtäkään.Ja nyt olen varma,että vaikka asioista pitää ja kannattaa puhua,johonkin on silti raja vedettävä.

Törmäsin siis aamulla tuohon mainitsemaani julkaisuun ja tunsin kurkkuani kuristavan.Olin onnellinen siitä,että aiheesta puhutaan.Naisen haluttomuudesta raskauden ja imetyksen aikana.Itselleni tuli liian myöhään esille tuo,että se on aivan normaalia,vielä puolen vuoden jälkeenkin.Kurkkuani kuristi juuri siksi,kun mietin miten paljolta olisin säästynyt,kun joku olisi tullut ja kertonut.Tai olisin vaikka lukenut jostain.Kurkkuani kuristi myös siksi,etten elänyt sitä tilannetta yksin,Hän oli osa sitä.Enkä tiedä vieläkään mitä ihan aidon rehellisesti ajattelen siitä.Hänkin kasvoi,olemme puhuneet siitä ajasta menneessä muodossa ja Hän on pyytänyt anteeksikin.Minä en tiedä onko siihen syytä.Mutta kauan en edelleenkään aiheesta pysty puhumaan,oloni muuttuu levottomaksi ja jotenkin häiriintyneeksi,sekin varmaan aiheutti kuristusta kurkussa.Aikanaan,se selviää ajatuksissani ja palat asettuu paikoilleen.Ihan kuten kaikessa muussakin menneessä.Nyt tiedän olleeni täysin normaali tuore äiti-ihminen.Minussa ei lopulta ollut mitään vikaa.Me emme osanneet käsitellä sitä oikein,emme antaneet tarpeeksi aikaa.Virheitä sattuu,otamme siitä opiksi 🙂

Ohessa linkki julkaisuun.Ja valtavan suuri kiitos tuon jutun keskusteluun osallistuneille ”rautalangan vääntäjille” 🙂 Vaikka tilanne on osaltani ohi,on silti edelleen eheyttävää lukea toisten kokemuksista.

http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-2000004881116.html



Aivan liian varhain aikuiseksi


Elämän salaisuus ei piile siinä,mitä sinulle tapahtuu,vaan siinä mitä teet sillä mitä sinulle tapahtuu” – Norman Vincent

Taustalla menee Leijona kuningas-elokuva.Saa nähdä mitä tästä kirjoituksesta tulee,musiikki tuosta elokuvasta on ehkä liian koskettavaa…

POISSAOLOT,POISSAOLIJA JA POISSAOLEVA

Olen siirtynyt yläasteelle.Viikon kohokohta oli perjantai.Isälleni alkoi viikonloppuisin kertyä serkkujeni kautta nuorisoa.Sieltä sai lähes ilmaista alkoholia ja lisäksi isä haki sitä meille kaupasta.Minun ei tarvinut maksaa siitäkään.Poliisitkin siellä joskus vierailivat,naapureiden ilmoittaman metelin takia.Isä oli sitä mieltä,että parempi nuorison lämpimissä sisätiloissa kuin värjötellä kylmillä kaupungin kaduilla.

Koulussa luokanvalvoja kyseli poissaoloallekirjoitusten perään.Selitin aina jotain.En uskaltanut kertoa niistä äidilleni.Tietysti sitten kuittaukset oli haettava,eikä äidin reaktio edes ollut kovin kummoinen.Kahdeksas luokka oli poissaolojen suhteen viimeinen niitti.400 tuntia poissaoloja johti luokalle jäämiseen.Minusta se oli epäoikeudenmukaista.Todistuksessa oli yksi nelonen ja toinen hylätty valinnaisaineesta aerobic.Minulle ei tarjottu kesän aikana mahdollisuutta tenttiä toista nelosista,että olisin voinut jatkaa yhdeksännelle.Tätä opinto-ohjaaja syksyllä pahoitteli kovasti.

LÖYSIN IHMISEN TUEKSI

Olin kulkenut luokanvalvojan ehdotuksesta koulupsykologilla seiskaluokan lopusta.Aluksi en tietenkään uskonut,että siitä mitään hyötyä olisi.Huomasin kuitenkin pian,että minulla on siinä edes joku.Hän kuunteli ja ymmärsi.Hän sai minut ymmärtämään ensimmäisen kerran,etten ole vastuussa äidistäni enkä isästäni.Hän sai minut näkemään selkeästi sen,ettei tilanne ollut oikein.Siihen asti olin lopulta elänyt siinä kuvitelmassa,että näinhän sen varmaan kuuluu mennä ja olen vain surkea, kun en tahdo jaksaa.Hyväksikäytöstä en silti koulupsykologille kertonut.Jotenkin ajattelin noissa muissa asioissa olevan jo ihan tarpeeksi.Pelkäsin,ettei hän enää uskoisi minua,jos lisäisin vielä sen kertomukseeni.Tietenkään en puhunut mitään myöskään viikonloppuryypiskelyistä.Se oli oma pieni paheeni vain.

ERILAINEN NUORI

Olin hienosti etääntynyt kavereistani tässä vaiheessa.Koulussa katsoin luokkakavereitani ja ajattelin etteivät he ymmärrä mistään mitään.Tunsin jopa ylpeyttä omista kokemuksistani,mutten kehdannut näyttää sitäkään.Toisaalta,olisin ollut erittäin onnellinen,jos joku olisi lähestynyt minua.Poikkesin porukasta aina enemmän.Poltin ja minulla oli poikakaveri ja olin poissa.Muut näyttivät elävän normaalin terveen nuoren elämää.Toiset kaltaiseni olivat yhtä etäisiä kuin minäkin.Sosiaalista uskallusta ei ollut.

Sitten jäin luokalle.Ihan valtava isku vasten kasvoja.Maailma murskaantui.Tämä ei perkele etene!Suossa tarvon liian isot kumisaappaat jalassa ja sitten huomaan että kuljenkin taaksepäin!!Olin valtavan vihainen ja katsoin todistustani,jossa oli kuitenkin myös ysi,kaseja ja seiskoja.En pystynyt ymmärtämään.Silti kuitenkin olin tehnyt koulun yhden poissaoloennätyksen,pakko kai se sitten oli ymmärtää.Kotona tähän ei puututtu.Sehän oli vain minun elämääni,voivoi.Samaan aikaan samassa koulussa luokalle jäi myös serkkuni.Porukalla sitten perjantaiyön savussa vedettiin tajut kankaalle,vaikka luokanvalvojani oli sanonut minulle koulusta lähtiessäni, että ”Älä tee mitään typerää”. Hänen silmissään oli huoli ja se paikkasi jotain, jossain syvällä.Koulupsykologi tarjosi minulle ravintola-aterian,antoi kortin jonka kuoresta vasta kotona löysin setelin ja vannotti soittamaan kesän aikana,jos en voi kotona olla.Hän olisi tarjonnut minulle paikan.Syvästi kiitollinen olen edelleen ajatuksesta!

Samaan aikaan suhteeni poikakaveriin päättyi luottamuksen menetyksestä häntä kohtaan.Sitten tuli rippileiri.Siellä keskusteluni omalla vuorollani papin kanssa,kesti lähes neljä tuntia.Avauduin paljon.Sain vinkiksi kirjoittaa isälleni kirje,liittyen alkoholin käyttöön.Isä lukikin sen myöhemmin,heitti pois ja suutahti.Yleensä hän ei heittänyt mitään,etenkään itsetehtyä pois.Ei siitä mitään hyötyä ollut,hyvä yritys,mutta nosti isän suojamuurit vieläkin korkeammalle.Muistan lämmöllä tuota pappia,normi juttelutuokio ei ollut puolta tuntia pidempi.Hän ei hätyyttänyt pois.Olin jälleen onnellinen siitä,että avauduin.Toisaalta vähän ahdistuin,kun olin jo kahdelle ihmiselle kertonut kotiasioista,vaikka en olisi saanut.Päätin kertoa äidille ensimmäiseksi tapahtuneesta hyväksikäytöstä.

YRITYS LUOTTAA

Eräänä aamupäivänä kerroin, sillä hetkellä selvälle äidilleni, tapahtuneesta isän kanssa.Vastaanotto oli mielestäni hyvä.Hän kuunteli,kyseli ja näytti vihaiselta isälle.Siinähän oli sitten hyvä syy korkata pullo ja illan suussa hän marssi päättäväisenä isän luokse.Minä jäin kotiin,odottamaan ja toivomaan ettei hän tekisi isälle mitään.Ettei tilanne menisi enempää pahemmaksi.Olin kuin tulisilla hiilillä aamuyöhön asti ja odotin äidin paluuta.Sitten hän saapui.Hyvästi humalassa.Vaikutti jopa,että ilta olisi ollut oikein hyvä.He olivat jutelleet asiasta isän kanssa ja isän puheiden mukaan minä olin tehnyt aloitteen hyväksikäyttöön.Äiti oli myös vakuuttunut tästä.Tätä en ollut voinut odottaa.Tähän en ollut valmistautua.Pimeys.Epäusko.Epätoivo.Tyhjyys.Murskaus.

Niinpä se elämä jatkui.Äidin kanssa aiheesta en enää puhunut.Isä halusi tietää miksi olin kertonut siitä,kun aikaakin oli jo mennyt.Hän melkein,MELKEIN,sai minutkin vakuuttuneeksi siitä,että olin itse tehnyt aloitteen niihin tilanteisiin.Siinä hän istui rauhassa ja kirkkain silmin niin väitti.Ei kai kukaan voi niin tehdä?Varsinkin kun minä itse istun siinä kuulijana.Enkö minä itse tiedä,mitä teen?Ei,sitä en suostunut uskomaan.Valtavan sisäisen taistelun tuoksinnassa,pidin pääni ja olin eri mieltä hänen väitteestään.Emme päässeet asiasta yksimielisyyteen.Sen annettiin siis olla.Päivät jatkuivat kuten siihenkin asti.Yritin edelleen kovasti saada isä tajuamaan kuinka paljon käyttää alkoholia,turhaan.Hän oli heikko,tunteellinen ja jotenkin…reppanakin?

MUUTOSTEN KESÄ

Eräänä kesäpäivänä,eräälle isän ryyppykaveripariskunnalle tuli vieraita.Lähdimme vaihtelun vuoksi kyläilemään pulloinemme.Muistan rippileirin vaikutuksen vielä tuossa kohden.En olisi halunnut juoda.Olisi silti ollut ihan sama,minne olisin mennyt.Kaikki joivat.Tapasimme perheen,jossa oli kaksi äitinsä menettänyttä lasta ja heidän isänsä.Vanhempi lapsista oli minua 5 vuotta nuorempi.Olin itse tuolloin 15 vuotias.He olivat tulleet 80 km päästä.Ilta vaihtui yöksi ja yö aamuksi.Ja siinä istuin edelleen lasten isän kanssa ryyppäämässä.Oli suunnitelma.Minulle loistava pakokeino.Tuo mies oli pyytänyt minua lapsenvahdiksi kotiinsa,kun hänellä olisi juuri työt alkamassa.Kesällä lapset eivät koulussakaan ole.Hän maksaisi siitä ja ruoka tulisi kaupan päälle.Aivan loistavaa.Viimeinkin pääsisin jonnekin muualle!

Lähdimme isolla porukalla matkaan.Muut palaisivat takaisin yhden päivän jälkeen.Minä jäisin,joksikin aikaa.Siihen asti kunnes koulut taas alkavat.Joutuisin aloittamaan kasini uudestaan.Saavuimme heidän kotiinsa ja näky oli järkytys.Lähes kaikki oli lattialla.Vaatteet,tavarat,roskat ja pienen koiran jätökset.Äiti oli totuttanut minut hyvin, erittäin hyvään ja tarkkaan järjestykseen sekä siivoon.Vakavan rangaistuksen uhalla.Sillä sitä paitsi peitettiin se,ettei kaikki ollut hyvin.Siinä sitten ryypättiin tuliaisiksi ja muistan olleeni enemmän sekaisin kuin koskaan.Ex-poikaystävänikin sattui silloin soittamaan ja huolestui kovasti.Sain kyllä seuraavana päivänä selitettyä huolen pois.

ORPO PIRU

Sinne jäin.Muut lähtivät.En ollut koskaan ollut kotoa pois niin kaukana,yksin,vieraiden ihmisten kanssa.Arkipäivä alkoi ja samoin se mistä minulle maksettaisiin.Siivosin.Siivosin kuin hullu.Ja olin helvetin tyytyväinen lopputulokseen.Sitten koitti viikonloppu.Oli hämmentävää ja pelottavaa ryypätä kahden,äitini ikäisen miehen kanssa.Paikkakunnalla josta en tuntenut ketään enkä mitään.Parin kuukauden päästä olimme kihloissa,siitä huolimatta että olin hiljainen ja lukossa.Alkoholin käyttö jäi kuitenkin kokonaan pois,toistaiseksi.

JATKUU SEURAAVASSA NUMEROSSA

Aika päättää kertomus tällä erää tähän.Mikäli tämän postauksen kuva ihmetyttää,se kertoo vain siitä fiiliksestä mikä tässä kohden elämää oli vahvasti 🙂 Leijonakuningas katosi kirjoittaessa taustalta tyystin,en siis saanut liian vahvoja tunneryöppyjä.Tässä kohden en voi kuin hymistellä,elämän miinusmerkkisiä lottovoittoja,mustaa huumoria 🙂 Hienointa tuossa ajassa on se,että kerroin ensimmäistä kertaa ulkopuoliselle aikuiselle,siitä mitä kotona tapahtuu.Sain tunteitani uudella tavalla käsittelyyn.Jännä miten se yksinäinen ajatus voi muuttaa ulos tullessaan muotoa,niin että sen itsekin tajuaa.Tärkein tajuaminen oli se,että elämän ei kuulu mennä noin.Minun vastuualueeni rajattiin.Väsymystäni ymmärrettiin ja se oli siis oikesti olemassa oleva tunne.Sain myös vahvistuksen sille ajatukselle,että minua stressaa.Hassua miten tärkeä ajatus se on minulle ollut lapsena jo.Edelleen uskon siihen,että kaikella on merkitys.Se vain pitää löytää.Ei nyt eikä heti.Kaikki aikanaan.Aika on suhteellinen käsite.

Ulkona paistaa ihana syysaurinko.Puoliso palaa pian töistä.Tänään istutetaan eilen lapsukaisen kanssa ostetut kanervat,ehkä huomenna myös haudalle.