Kyseenalaistamisen ihanuus ja hankaluus


Katsotaanpa saanko väännettyä tämän aiheen itselleni rautalangasta..:) Täytyy yrittää.Aihe on ollut ajankohtainen minulle viime aikoina monessa muodossa.Veikkaan,että menee monimutkaiseksi 😀

Uteliaisuus ja kyseenalaistaminen,ovatko ne rasitteita vai jotain, josta voi oppia?

Joku vetää herneen nokkaansa,joku saa hyvän mielen.

Minä pidän molempia,kyseenalaistamista ja uteliaisuutta,pääsääntöisesti hyvänä.Mikäli kumpaakaan ei esiinny siinä ympäristössä,jossa olen ja elän,se on eloton ympäristö,zombieland.En pysty oppimaan tarpeeksi,isompia asiakokonaisuuksia ei ole,erilaisuuskin,joka on rikkaus,katoaa.

Miksi kyseenalaistetaan?

Mistäpä kaikki alkaa?Lapset ovat hyvä esimerkki kyselystä ja kyseenalaistamisesta.Jatkuva miksi,miten niin,missä,onko muka,mistä tiedät ym.-tulva,saa tarpeeksi jatkuttuaan helposti työpäivästä väsyneen vanhemman väsymään vielä vähän lisää ja määräämään lopulta kyselytunnin päättyneeksi.

Lapsi oppii kysymällä ja ihmettelemällä.Sen lisäksi,että hän oppii yleissivistäviä asioita,hän oppii myös oman merkityksensä maailmassa.Miten hänelle vastataan?Missä asioissa?Mikä juuri häntä kiinnostaa?Kuka minä olen?

Lasta on hyvä toisinaan ohjata miettimään myös itse ennenkuin kysyy.Ohjaaminen tarkoittaa lapselle esitettäviä vastakysymyksiä,joista lapsi saattaa itse hoksata vastauksen kysymykseensä.Tämä aiheuttaa lapsessa tyytyväisyyttä omaan päättelykykyynsä ja kasvattaa tervettä itseluottamusta.Lasta voi myös kyseenalaistaa ikään sopivalla tavalla,jotta hän oppii miettimään ja perustelemaan oman kantansa asioihin loppuun asti.Lapsi oppii näin ajan kuluessa terveen kyseenalaistuksen rajat.Hän oppii ymmärtämään omien ajatustensa,mielipiteidensä ja olemassa olonsa merkityksen.Hän oppii keskustelemaan ja nauttimaan keskustelusta.Joku asiantunteva löytää vielä kirjan verran muita asioita,joita tähän lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyy kommunikoinnin osalta liittyy.

En tiedä,onko tässä se syy,että aikuiseksi kasvettuaan,tässä aiheessa rajoittamaton lapsi,on toisille aikuisille se rasittava ihan kaiken kyseenalaistaja edelleen?Vai johtuuko kenties siitä,ettei koskaan ole saanut vastauksia?Kuinka paljon siihen kyselytarpeeseen vaikuttaa kasvuolojen muut tekijät?Itseluottamus,turvallisuus ja luottamus muihin ihmisiin?Minkälaisen palautteen hän on kysymyksillään saanut?Myös persoonalla on merkitystä.Toiset meistä ovat uteliaampia joidenkin asioiden suhteen kuin toiset.Se näkyy usein myös ammatinvalinnassa.

Minä en tiedä vastausta tähän.Niin moni asia vaikuttaa kaikkeen.Enkä tiedä onko sillä suurta väliäkään,vaikka en tiedä?Kunhan tiedostan erilaisten mahdollisuuksien olemassa olon.Ja spekuloin näitä jatkossakin.

MIKÄ SITTEN ON ÄRSYTTÄVÄÄ?

Minä olen sitä mieltä,että mikä tahansa kyseenalaistaminen voi olla ärsyttävää.Tämä riippuu hyvin paljon,jollei lopulta täysin, henkilöstä joka ärsyyntyy.

Olemmehan jokainen vastuussa itse omien tunteidemme hallinnasta.

Epätasapainoinen kyseenalaistus

Okei,tiedän,että on kyseenalaistajia,jotka voivat uppiniskaisuudellaan jyrätä ja vetää elinvoimat toisesta.

Kun mikään vastaus ei riitä.

Musta kun ei ole tässä tapauksessa mustaa,vaan valkoista,kyseenalaistajan mielestä.

Tämänkaltaisella henkilöllä on muitakin perustavanlaatuisia ongelmia.Narsismistakin paljon puhutaan.Tällä kyseenalaistajalla ei ole enää päällimmäinen viaton tarkoitus oikeasti oppia jotain,vaan käyttää asennettaan valtaan.Saada toinen ihminen alistumaan.Saada itselleen egobuustausta.Välttää kaikin keinoin oma hirvittävä epäonnistumisen tunne. Leimata toinen epäonnistujaksi.

Epätasapainoinen kyseenalaistaja kyseenalaistaa jokaisen merkityksettömänkin asian.Mikset laittanut tuota paitaa?Miksei tässä kastikkeessa ole ketsuppia?Hän saa toisen ihmisen tuntemaan itsensä epäonnistujaksi kaikessa.

Tai sitten se on jääräpäisyyttä,joka ilmenee vain tietyssä hänelle tärkeässä asiassa tai aiheessa,muulla ei sitten olekaan mitään väliä.

Ei ole luottamusta keneenkään muuhun kuin itseensä.

Kunpa vain nämä henkilöt ymmärtäisivät,ettei elämän ydin ole se,kuka on oikeassa ja kuka väärässä.Se on lopulta hyvin pintaa.

Huomaa sana lopulta.Ihan vain, koska on esimerkiksi ammatteja ja työpaikkoja joissa kaikenlainen kyseenalaistaminen ja/tai tarkastaminen on erityisen tärkeää ja vaadittavaa jopa.Oikea ja väärä ovat olemassa.

Elämän ytimellä tarkoitan sisäistä rauhaa ja tasapainoa.Töidenkin jälkeen 🙂

MIKSI ÄRSYTTÄÄ?

Kyseenalaistamisesta ärsyyntyviäkin on erilaisia.(Jos et vielä,niin tästä eteenpäin joudut keskittymään lukemaasi :D)

Jotkut ovat hyvinkin tasapainoisia,mutta edellisen esimerkin kaltainen kyseenalaistaja,vie kenet tahansa raivon partaalle jossain vaiheessa.Tässä tietenkin ajallisesti vaikuttaa, onko kyse esim. parisuhteesta,työkaverista vai harrastekaverista.Joka tapauksessa,välttely voi olla ainoa keino säilyttää mielenrauhansa.

Epätasapainoinen kyseenalaistettu

Sitten on heitä,joita vähäinenkin kyseenalaistaminen ärsyttää.Heidän itsetuntonsa ei siedä kyseenalaistamisen fiilistäkään (he saattavat ennakoida tulevaa..),jolloin he syytävät sen päin kysyjän naamaa,syyllistämällä kyseenalaistamisesta.Ympäri käydään,yhteen tullaan..Tällaisen henkilön kanssa on mahdotonta käydä keskustelua mistään aiheesta,jossa ei olla samaa mieltä.Tällaisen henkilön kanssa joutuu varomaan jokaista oman mielipiteen ilmaisuaan mikäli haluaa välttää riidan.Pelkästään hiljaa oleminenkin alkaa pidemmän ajan kuluttua tuntua painostavalta.

Esimerkiksi tilanteessa,jossa kahdella henkilöllä on erimielisyyttä ja toinen koittaa sovittelevasti kysyä toiselta syitä jonkinlaiseen reaktioon tai ajatustapaan,jotta voisi ymmärtää toisen ajatusmaailmaa paremmin.Tässä ei vielä ole edes kyse kyseenalaistamisesta,vaan puhtaasta kysymyksestä.Mikäli kysyjä ihmettelee vastauksen sisältöä sen saatuaan,se on kyseenalaistamista,ihan aidosti.Ei se ole väärin.Ellei kyseenalaistus sisällä viisastelevaa,loukkaavaa ja/tai alentavaa sisältöä kohdistuen henkilön persoonaan.Joka sitten kuuluu juuri näihin epätasapainoisempiin kyseenalaistustyyleihin.

Tasapainoisessa kyseenalaistamisessakin epätasapainoinen kyseenalaistettu tuntee herkästi tunteensa ja ajatuksensa mitätöidyksi.Ehkäpä hän pelkää olevansa edelleen se sama lapsi,jonka tunteet ja ajatukset on teilattu hänelle  tärkeiden ihmisten osalta,siltä seisomalta.Merkityksetön.Hänellä on siitä niin useita kokemuksia,ettei osaa ottaa vastaan muunlaista tapaa.

Tilanteessa on kaksi erilaista ihmistä.Toinen haluaa tietää (kyseenalaistaakin) ja keskustella aiheesta,eikä tämä tarkoita millään tavalla oikeassa olemista,vaan sitä, että jos/kun seuraava samanlainen tilanne tulee,se olisi helpommin selvitettävissä.Ennakointia paremman huomisen puolesta.Toinen taas pelkää tulevansa teilatuksi,alistetuksi ja jopa mitätöidyksi.Hän ei kestä kyseenalaistamista,voi olla että pelkkä asioiden selittämisen vaikeus vie siihen pisteeseen,että pelko epäonnistumisesta saa asiat paisumaan suuremmiksi kuin olivatkaan.Aivot heittää kuperkeikkaa ihan vaan, koska on kokematon tilanteisiin ja/tai sitten itseluottamus on heikoilla jäillä.Yksi syy tähän siis tuo em. kokemus lapsuudesta.

Selvittävä ja pelkäävä

Tässä kohtaavat minun mielestäni kaksi erilaista asennetta,selvittävä ja pelkäävä.Ja kuinka ollakaan,tästä pelkäävästä tulee lopulta se teilaava kyseenalaistaja ja selvittäjäkin siirtyy puolustuskannalle teilaavaksi kyseenalaistajaksi.Ja kärpäsestä on kasvanut härkänen hyvin nopeasti.

Koska.

Taustalla on pelko.

Käsitys omasta itsestä on täysin kiinni siitä mikä on erimielisyyden lopputulos.

Ja edelleen,kunpa kilpailun sijaan tilalla olisi keskustelu,jossa lopputulos ei määrittele osallistujiaan minkäänlaisille palkintopalleille!

Miten sen sitten pitäisi mennä?

Sitten ovat ne tilanteet,joissa ei periaatteessa ole oikeaa eikä väärää vastausta.Mielipidekysymyksiä.Toiset voivat rakentavasti keskustella niistä.Pahoittamatta mieltään siitä,että toinen on eri linjoilla.Keskusteluista voi oppia avarakatseisesti näkemään erilaisia ajatustapoja ja kyseenalaistaa itseään omista ajatustavoistaan.Myöskään toisen ajatusten kyseenalaistaminen ei ole pakottavaa ”sinunonpakkoollasamaamieltä!”-saarnaa.

Vapaamielinen kyseenalaistaminen.

Mikä oppimisen riemu!

Mikäli aiheeseen on olemassa oikeampi ja väärempi vastaus…eikä kyse ole pelkästään mielipiteestä..Tällöin tasapainoiset ihmiset keskustelevat asiasta,pohtivat asiaa useasta näkökulmasta,joka siis tarkoittaa oman kantansa perustelemista.Kaikessa rauhassa ja kärsivällisesti.Ja kun ymmärrys sitten asiaan tulee,ei ole voittajia eikä häviäjiä,vaan yhteinen tieto ja ymmärrys.Tasapainoisessa keskustelussa on helppo myöntyä ja olla myöden yhtälailla kuin ilmaista oma ajatuksensa.Yhtä helppo olla väärässä kuin oikeassakin.

Ja sitten kun se ei mene niin..

Jälleen kyse aiheesta,johon ei ole olemassa oikeaa tai väärää vastausta.

Aina löytyy se jonka mielipide on hänen mielestään se ainoa oikea.Yksi jos toinenkin ajautuu tästä syystä yhä tiukemmin omaan kantaansa(puolustusvalmius),eikä kukaan anna tilaa toisen ajatuksille ja kaikki tuntevat olevansa loukattuja,epäsopivia ja väärinymmärrettyjä. Ja tämä jatkuu,taakkana aina vain.Lapsesta aikuiseksi.Kyseenalaistaminen on pahaksi ja väärin.

Koska tällaiset erimielisyydet ovat vain ja ainoastaan opettaneet pelkästään puolustautumaan ja suojelemaan egoaan uusilta musertumisilta.

Ajatuskin oman käytöksen (puolustusvalmiuden) muuttamisesta tässä kohden,on hulluutta.Pelko.

Oikeat ja väärät

Toisinaan kyseenalaistamisissa on kyse asiasta,jolle toinen vastaus voi olla oikeampi kuin toinen. Mikäli on niin,että kyseenalaistavampi osapuoli on oikealla kannalla…Toiselle vastapuolelle on saattanut kehittyä asenne,joka egonsa säilyttämiseksi periaattestakin,johtaa siihen että periksi ei voi antaa.Ei ikinä.Hän ei periaatteen vuoksi voi enää antaa periksi,vaikka tietäisi syvällä sisimmässään,että pitäisi.Mutta tässä kohden syystä tai toisesta itsetunto ja ego on jo niin ruhjeilla,ettei vain voi.Ja näin hänestä tulee se pinnallinen kyseenalaistaja.Mikäli toinen olisi itsensä kanssa rauhassa,eikä pitäisi kyseenalaistamista ylipäänsäkään uhkana egolleen,asiassa ei olisi mitään ongelmaa!Myöntyminen ei ole itsensä alentamista.Se on järjen käyttöä tavalla tai toisella.Mutta tämä sama koskee tietysti sitä kyseenalaistajaakin,siinä tapauksessa,että hänen kantansa ei ole se oikeampi.

Jos taas yleensäkin kyseenalaistavampi osapuoli on jotakin muuta, kuin aidosti huolissaan taikka kiinnostunut itse ko. aiheesta (suurin huolenaihe on oma minä), hän väittää mustan valkoiseksi niin kauan kunnes toinen luovuttaa(vaikka olisi kuinka aikuinen ja tasapainoinen,tämä on niitä tilanteita kun saattaa käydä hermoille).Ja tästä hän,epätasapainoinen kyseenalaistaja nautinnollisesti kerää pisteet taas isommalle egolleen.Välittämättä siitä,mikä on toisen osapuolen fiilis.

Meitä mahtuu tänne moneksi…

Minun historiani kyseenalaistajana

Minä kyseenalaistan itseäni hyvin paljon,rasittavan paljon.

Tarpeen vaatiessa myös muita.

Pain in the ass.

Olen ollut varmasti kaikkia edellä kuvaamiani tyyppejä.

Koska tein sitä lapsena.Koska se on osa minun luonnettani.Uteliaisuus.Lapsena joko tiesin ärsyttävän paljon tai sitten olin tyhmä.Äiti oli ainoa,joka siitä ärsyyntyi aina,oli se sitten typeryyttäni tai oikeaa tietoa.Mikäli kyseenalaistin jotain,hänen reaktionsa nuivaan ja alistavaan sävyyn oli,että

”Niinhän SInä tiiät taas!!”

Ei tuosta traumoja jäänyt 🙂 Mutta olen sen kuullut niiiiiin monta kertaa,että edelleen kyseenalaistan kyseenalaistamiseni xD Mikä on varmasti hyvä kanssaihmisiä ajatellen..

Joka kerta olen kuitenkin sitä mieltä,että on hyvä tietää joistain asioista muutakin kuin pintaraapaisu. Minä en olisi selvinnyt lapsuudestani tähän päivään,jos en olisi kyseenalaistanut,milloin itseäni milloin maailmaa.Alkoholin vääristämässä perheenkuvajaisessa,opin asioita väkisinkin,sellaisia joita en olisi halunnut.Asenteita toisia ihmisiä kohtaan,

”se akka(opettaja) on niin perseestä,että en varmasti kyllä mihinkään vanhempainiltaan tule!”

tai

”mitä sekin kottarainen (naishenkilö sosiaalitoimiston vastaanotossa) luuli tietävänsä minun elämästäni!V**** lumppu.Eipä tullu rahaa ei..”

Niin,se mitä tästä opin,oli se että tuon täytyy olla raskasta.Suhtautua asioihin noin.Siitä minulla ei ollut poisoppimista,mutta äitiäni kyllä opin kyseenalaistamaan.Hänen valintojaan ja tapojaan.Valitettavasti opin myös kyseenalaistamaan jonkin verran virallista tahoa,josta ei reagoitu perheolosuhteisiini,vaikka olisi ollut aiheellista ja ilmoitettukin.Toisaalta se korjaantui myöhemmin ja olen siitä kiitokseni antanut ja edelleen.

Opin kyseenalaistamaan myös isäni ja hänen ajatuksensa siitä,miten täysin normaalia on,että isä opettaa tytölleen seksin alkeet.Olimme aiheesta eri mieltä,mutta minä aloin uskaltaa luottaa omaan ajatukseeni.Ensimmäinen suuri ja terve kyseenalaistus.Olin oikeassa.Mutta tästä ei koskaan kehittynyt rakentavaa keskustelua,jossa hän olisi myöntynyt olemaan samaa mieltä.

Epävakaassa alkoholin huuruisessa ympäristössä oppii väkisinkin kyseenalaistamaan itsestään selvyyksiä,kuten luotettava aikuinen tai ruoka-aika.Minä opin tästä myös sen,miten mukavaa on olla toisinaan väärässä,ruoka-aika saattoi ollakin ajallaan.Tai äiti olikin kaksi päivää selvänä putkeen yhden sijasta.

Kaikki aiemmat postaukset,joissa kerron omia ajatuksiani siitä, miltä joskus mikäkin tuntui ja millon minkäkinlaisessa fiiliksessä on vellonut..niistä selviäminen johtuu kyseenalaistamisesta.

Itseni.

Omien asenteideni.

Ja muiden.

Niin hyvässä kuin pahassa.

KYSEENALAISTA JA TULE KYSEENALAISTETUKSI

Joten eikö kyseenalaistaminen ja utelisuus ole lopulta erittäin hyvä asia?

Nautittavaa erityisesti silloin,kun on helpottavaa tulla jonkun toisen osalta todistetuksi uuteen ajatukseen tai mahdollisuuteen?

Kasvamista.

Olen huolissani siitä,kuinka vähän ihmiset kyseenalaistavat ennenkaikkea itseään.Ei ole mitään väärää itseään kohtaan kysäistä esimerkiksi,että miksi minä ärsyynnyn herkästi kyseenalaistettaessa?Mitä minulle tapahtuu siinä kohti?Ei se ole mitään itsensä ruoskintaa,vaan normaalia keskustelua itsensä kanssa.On oikein hyvä huomata,että ei osaa luottaa toisiin ihmisiin tai itseensä.Se huomio on jo suuri askel eteenpäin.Koska vain silloin voi asialle tehdä jotakin!

Saa olla erimieltä,ihan rauhassa.

Mikäli sellaista kokemusta ei ole toisten ihmisten kanssa,niin itsensä kanssa se on mahdollista.Turvallista.Ja äärettömän kehittävää. Mikäli osaa olla itsellensä rehellinen.Lopulta se saattaa johtaa myös siihen,että huomaa olevansa osana keskustelua toisen ihmisen kanssa,joka myös osaa terveellä tavalla kyseenalaistaa.Voisin kutsua sitä edestakaiseksi aaltoliikkeeksi.Sitten kun aiheet on puitu,allokko tyyntyy.

Ei sen ihmeellisempää,väärempää tai oikeampaa.Mutta sitäkin merkityksellisempää ja antoisampaa.

Kyseenalaista ja tule kyseenalaistetuksi.Luota ja tule luotetuksi.Se kertoo kiinnostuksesta ja uteliaisuudesta.Se voi johtaa johonkin suurempaan,lähemmäs elämän ydintä.

Ärsyyntymisiä välttääkseen,muistakoon jokainen,että kohtele toisia kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.Eikä kukaan meistä ole virheetön.



Mainokset

Jokainen oma pieni persoona,suuressa maailmassa


Joskus silloin,kun elin vielä alkoholistiperheen aktiivijäsenenä,jaoin ihmiset raa’asti kahteen kastiin.Oli tämä ongelmainen pohjasakka ja sitten se yläluokka,jolla kaikki oli hyvin.Aika raju jako,mutta muusta en tiennyt.Tämä jako oli hyvin lähellä sitä,kun koulun uimaopetuksessa meidät jaettiin kahtia niihin,jotka osaavat ja niihin,jotka tarvitsevat harjoitusta.Minä kuuluin siinäkin sinne harjoittelupuolelle 🙂

Tämä jako tietysti herätti mielessäni kateutta ja katkeruutta.Miksi toisilla on kaikki elämän eväät valmiina,miksi toiset ovat rakastettuja,miksi heille kaikki tuntuu olevan helppoa? Ja vastaus oli tietysti se,että yläluokassa oli aina kaikki hyvin,eikä siellä jäänyt yksin.

Luokittelun alkeet

Niinpä,kun pääsin viimein muuttamaan omilleni,aloin uudelleen arvioimaan tuota jakoa.Huomasin nimittäin,etten missään nimessä halua kuulua siihen alempaan kastiin.Ei enää.Se ei tuntunut hyvältä,eikä omalta.Silloinhan olisin vain jatkanut siitä mihin vanhempieni kanssa jäin,heidän elämäänsä.Vellonut epäonnistumisessa ja epävarmuudessa ja unohtanut vastuuni ihmisenä.Mutta minulla ei ollut käsitystäkään,miten sieltä muutetaan yhtäkkiä sinne huippuonnellisten ja menestyvien ihmisten joukkoon.Oli pakko luoda lisää ihmisryhmiä.Kolmas ryhmä,menossa kohti yläluokkaa,oli sitten se,johon kuuluin.Aloin silmäillä ympärilleni,kuinka moni muu siihen ryhmään kuului?Tietysti olisi ollut kiva saada vertaiskokemusta erilaisista toimintatavoista kohti onnellista elämää.Ne ihmiset olivat varmaan sitten eri paikkakunnalla,kun ei näkynyt…ja toisaalta olin niin ujo,arka ja epäsosiaalinen,etten olisi sellaiseen edes tutustunut,vaikka olisi asunut naapurissa.Tajusin olevani oman ryhmäni alkutekijöissä,harjoitteluasteella.Mutta olinpahan edes jossain muussa,kuin pohjasakassa.Yritin sentään edes.

Aika paljon ryhmiä..

Masennuksen aikana ja sen hellittäessä,huomasin että ihmisryhmiä olikin kertynyt joko kohtuuttoman paljon, tai en vain osannut yhtään luokitella!!Turhauduin ajatukseen ja jätin sen taustalle hakemaan uomiaan.Ihmiskategorioille oli tullut alakategorioita ja niiden alakategorioita…Huh.Mitenkä sellaista käsittelisin?Excelillä??En mitenkään,ei ollut hallinnassa.Mihin itse kuulun?En minnekään?Kuuluuko kukaan muukaan?

Eikö niitä olekaan??

Pääsin harjoittelemaan sosiaalistumistani kouluissa ja työpaikoilla.Aina enemmän olin sekaisin rakentamissani ihmisluokissa ja mietin,ettei siinä tainnut olla mitään järkeä.Jostain syystä näytti,ettei ollutkaan sellaista yläluokkaa,kuin olin kuvitellut?!?Ihminen,jolla oli korkea ammattitaito,työkokemus,perhe,työ ja talo autoineen sekä ikuisuuden kestänyt vakaa parisuhde ja onnelliset lapsuusjoulut,näytti väsyneeltä ja vaikutti levottomalta.Piirteitä,joita en voi kadehtia.Hänen puheensa sivulauseista saattoi pistää korvaan asioita,jotka eivät minun mielestäni menneet ihan niin,tai herättivät muutoin suurta ihmetystä.Koska itseluottamukseni oli huono ja auktoriteetin kunnioitus(pelko) huipussaan,en tietystikään tuonut omia ajatuksiani esille,vaan mietin,että minun täytyy olla jotenkin tosi hakoteillä.Jokin käski silti pitämään kiinni myöskin niistä omista ajatuksistani.Ja taas aloin rakentaa jonkinlaista keskiarvoa ajatusten paikkaansa pitävyyksien kesken…

Kuuntele

Vuosien saatossa itseluottamukseni kasvoi.”Yläluokan ihmisistä” näin edelleen asioita,joita en kadehtinut.Heillä oli kateutta,ymmärtämättömyyttä,huono empatiakyky,loppuun kuluttava työmoraali jne. Käytännössä samoja asioita,kuin itsellänikin oli ollut,mutta toisista syistä.Kuulin ajatusmaailmoja,joita en kokenut omikseni.Ne kokemukset saivat joskus aikaan valtavaa ihmetystä,mitä täällä tapahtuu,kuinka joku voi,miten tuo onnistuu jne.?Edelleenkään en omia ajatuksiani ollut mielellään kertomassa.Mutta tällä kertaa siksi,että halusin kuunnella ja ihmetellä rauhassa.Ehkä sen toisen ihmisen ajatuksessa olisi jotain,josta voin oppia?Halusin kasata juuri siitä yhdestä ihmisestä kokonaiskuvan ja ymmärtää.Jos jonkun toisen ajatus ei sovi minulle,se on minun ongelmani,ei hänen.Se sopii sille toiselle ja varmasti syystä.Voin miettiä sitä syytä itsekseni tai kysyä kohteliaasti suoraan tai ihan vaikka antaa olla.

Olin huomannut,ettei ole olemassa ihmisryhmiä,vain yksittäisiä ihmisiä.Ainutlaatuisia persoonia,joihin jokainen pieni tuulenvirekin on tehnyt omanlaisensa jäljen.Enkä todellakaan voi tietää toisen elämästä mitään.En senkään vertaa,jollen kuuntele ja näe.Voin vahvistaa sen itselleni käänteisesti;kukaan ei voi tietää tai arvata mitään minun taustastani.Kuinka kukaan voisi?Ihmiset eivät ole ajatustenlukijoita tai menneeseen näkijöitä.

Ihan vaan persoona tässä moi 🙂

Tänä päivänä en luokittele ihmisiä.Se ei vain ole mahdollista.Omalla kohdallani se oli lopulta haitaksi.Alkuun sillä pääsi,koska oli selkeä päämäärä ja roolimallit,joita kohti pyrkiä.Ajan kuluessa,siihen omaan alempaan ryhmään jäi vähän jumiin.Se oli opittu ajatus omasta ”porukasta”,joka leimasi kuuluvaksi siihen loppuiän.Se leima oli taakka,joka piti ravistaa pois tilaisuuden tullen.Samoin myös kaikilta ihmisiltä,jotka olin itseäni auttaakseni ryhmiin laittanut.Se oli ikään kuin oppimistason vaihto.Se sama toimii ihmisillä,mikä koirillakin.Kun osaa 80 %,voi siirtyä eteenpäin,koska sen edellisen tason opit vahvistuvat siellä uudella tasolla 🙂 Mikä tunne,kun ryhmien rajat aukeaa!Valtava määrä persoonia,yksilöitä erilaisilla nykyhetkillä ja menneisyyksillä.Ei enää vertailua,ei kateutta,ei turhaa kilpailua….tuo ei ollut myyntipuhe tvshopista..:) Lyhyesti tiivistettynä,parin ryhmän jälkeen,olin myös itse valmis hyppäämään omaksi persoonakseni,yhdeksi erilaiseksi yksilöksi toisten erilaisten yksilöiden sekaan.Se ei ole aina helppoa,mutta ei se ole kenellekään.

Jokaisella oma soppansa

Jokainen,eri lähtötekijöistä peräisin oleva,kokee elämässä hyvää ja huonoa.Toiset kokee niitä lapsuudessa,toiset aikuisuudessa ja toiset vanhana.Se minkälainen ihminen on,mitä on oppinut,mikä on oppimisvaiheessa ja mistä tuuli on milloinkin puhaltanut…Vaikuttaa paljon siihen,miten elämän hankaluudet kohdataan.Ne ovat oppimista varten,siinä kuin ne hyvätkin.Kaikki tapahtumat ja kokemukset tuovat tullessaan jotakin joka kasvattaa,ennemmin tai myöhemmin.Se on kaikilla edessä,ennemmin tai myöhemmin.



Kuinka kauan menneisyyttä pitää penkoa?


Pienellä paikkakunnalla on vaikea olla törmäämättä ihmisiin,jotka liittyvät menneisyyteen.Salilla,jossa nyt kuljen,on töissä enoni entinen puoliso.Hän oli äitini kanssa tekemisissä silloin,kun olin alle 6-vuotias,eli hyvin kauan sitten 🙂 Muistan,kun kävimme kylässä heillä ja leikin siellä samanikäisen serkkuni kanssa.Samoin myös he kävivät joskus meillä ja nehän olivat sitten aina kunnon bileet,viina virtasi.Tunsin,että minun vastuullani on viihdyttää serkkuani ja ymmärsin,että hän on itselleen oudossa ympäristössä eikä se välttämättä ole kivaa.Me emme olleet niin paljon tekemisissä,että olisin tuntenut hänet,enkä ollut välillä yhtään varma tulemmeko toimeen.Lisäksi olimme eri sukupuolta.Siellä koitimme selvitä keskenämme,erillään aikuisista joita ei saanut nyt häiriä.Enoni ja tämän naisen suhde päättyi eroon,enoni oli alkoholisti.Sen jälkeen myös välit äitiin jäivät.Äidillä ei sen koommin ollut muita naisystäviä.Harvassa ne tosin olivat silloinkin.Vain tämä mainittu ja samaan aikaan välit olivat hyvät myös äidin pikkusiskoon,jotka nekin hyytyivät lähes samaan aikaan.Tuohon tämä nainen epäili syyksi täysin vastakkaisia elämäntapoja.Ja kyllähän se varmasti totta onkin.

Ainainen kyselyikä

No,nyt kun tapaan tämän naisen uudelleen ja muistan aikoja jolloin hänet viimeksi näin,nousee kysymyksiä.Hän oli aina iloinen ja mukava.Ensimmäinen kysymys onkin,mitä tapahtui,miksi välit äitiin jäivät?Niinpä kolmannella tapaamiskerrallamme päädyin kysymään sitä ihan suoraan.Tiesin,ettei hän ottaisi sitä pahalla,meidän jutut tuntuvat synkkaavan ihan hyvin.Välit äitiin olivat vain enostani eroamisen jälkeen jääneet,ilman sen kummempaa syytä.Se oli hyvä kuulla,pelkäsin että siihenkin olisi joku katala syy ja kuulisin totuuksia äidistä.En olisi sitä myöskään ihmetellyt.Siinä jutellessamme tuli esiin kuitenkin aika ennen minua.Silloin kun äidillä oli 20-vuotiaana kolme pientä poikaa.Tämä nainen kysyi veljieni vointia ja kun hän mainitsi hyvin lyhyesti jotain siitä ajasta,hänen katseestaan pystyi näkemään,että kaikki ei ollut mennyt todellakaan hyvin.Hän ehdotti,että voisimme joskus tavata ja jutella aiheista enemmänkin.Hänen omakaan taustansa ei ole ollut helppo,joten olisihan se sellainen vertaistukitapaaminenkin.

Jutellakko vaiko eikö

Kysymys kuuluukin nyt itselleni,miksi lähtisin kaivamaan mennyttä sen enempää?Onhan tuota tullut tongittua jo..Ajatus on jostain syystä silti todella houkutteleva.Tarvitsenko sen tiedon vai onko minulla jo tarpeeksi aineistoa kasassa äidin ja itseni ymmärtämiseksi?Puhumattakaan siitä,että toisen kertomana asioilla on aina se toinenkin puoli.Ainahan se hieman paha mieli tulee,kuulla äidistä negatiivista.Ahdistavaa ja masentavaa.Ehkä se tulee juuri siksi,että sen sijaan että se ajatus olisi ihan oma kokemus ja tuntemus,se tulee toisella tavalla konkreettisemmaksi,kun joku toinen kertoo sitä samaa hänestä.Se tuntuu pahalta vähän eri kohdasta?,jos sen noin voisi kuvata 🙂

Tuki

Siinä on kuitenkin tavallaan positiivista se,että minä en ole ainoa,joka näkee hänessä sen puolen ja pystyy sen hänestä kuvittelemaan.Lapsena ja nuorena isä oli ainoa,joka sen tiesi.Kukaan tuttu ei nähnyt,koska äiti on mahdottoman taitava pitämään kulissit yllä.Narsisti-meininki.Silti,kun mietin niin olenhan sen jo moneen kertaan todennut vuosien saatossa,että on muitakin jotka tietävät äidin.Olen saanut siitä helpotusta ja tukea sille etten ole hullu.Miksipä nyt siis enempää tarvitsisin?

Oppimismahdollisuus

Toisaalta tykkään myös haastaa itseäni,se on eräänlaista oppimista itselle ja tykkäänkin siitä.Nyt olisi mahdollisuus kokeilla,mihin omien tunteiden käsittely riittää?Pystynkö puhumaan aiheesta ihan oikein?Menenkö lukkoon,kun alkaa sattua liikaa?Pakenenko vai kohtaanko?Tiedän,että tekemistä varmasti on,mutta kuinka paljon ja olenko edistynyt mihin asti?Ja sitten taas toisaalta….Miksi kiusata itseään enempää?

Tiedon keruu

Lapsena minulle oli tärkeä tietää äidistä kaikki,hänen lapsuutensa ja taustansa.Hän kertoi ne minulle sata kertaa kysymättäkin.Myöhemmin opin,että totta toinen puoli ja maailma pyörähtää eri suuntaan.Niinpä kerään ajatuksissani eri aineistot kasaan ja ”lasken keskiarvon” 😀 Siinä on suuntaa antava,jonka pohjalta voin ymmärtää.Tosin joskus se keskiarvo jää turhan laimeaksi ja tarvitsen lisää tietoa.Mikäli sitä ei ole saatavilla,fakta on se,että ei vain voi tietää.Ja jos ei voi ymmärtää,niin sitten ei.

Saisiko kasata?

Onko siinä nyt sitten mitään väärää,jos haluan kasata äiti-palapelin päässäni mahdollisimman hyvin?Toiset kerää Pokemoneja,minä äitini mielen palasia 😀 Mutta jos minulla on siihen tarve edelleen?Yhteen ihmiseen menee niin paljon eri asioita,tilanteita,mielialoja ja kokemuksia…Siksi ei koskaan voi toista täysin tuntea.Minä haen itselleni ymmärrystä äitiä kohtaan katkeruuden sijaan,mutta olin kyllä ajatellut etten ole enää katkera?Ehkä se houkuttelevuus on siinä,että äiti muuttuisi taas äidiksi siinä keskustelussa.Eihän se kiva tunne olisi,mutta tulisiko sieltä se tuttu ja turvallinen adrenaliinipiikki,jossa silloin elin?No nyt,kun taas ajattelen,ehkä olisi ainakin erittäin tarkasti valittava se päivä,kun aiheesta lähden hänen kanssaan juttelemaan…

Kuudes aisti kertoo sitten…

Ja nyt saa sen miettiminen riittää.Kyllä se tuuli kuljettaa,minne on tarkoitus.Odottelen huomenna yhteydenottoa äidiltä.Hänen ainokaisella lapsenlapsellaan on synttärit 🙂 Äidin tilanne tällä hetkellä on se,että hänen avokkinsa käy läpi rankkaa 7 viikon sytostaattihoitoa.Viikko sitten minun oli pakko soittaa ja kysyä tilannetta,vaikka toisin päätin edellisen puhelun jälkeen.Varauduin kuitenkin hyvin,eikä viimeisin puhelu vienyt pohja mutiin,ei sinne päinkään.Voin kuvitella,että tuossa astetta rankemmassa elämäntilanteessa helposti unohtuu toisten syntymäpäivät…luultavasti soitan sinne sitten itse.

Tästä tuli hiukan tällainen to be,or not to be-teksti…Sellaista elämä joskus on 🙂 Ja minä kun olen aina pitänyt yhtä veljistäni turhan kovana juupajaapailijana 😀