Kuinka kauan menneisyyttä pitää penkoa?


Pienellä paikkakunnalla on vaikea olla törmäämättä ihmisiin,jotka liittyvät menneisyyteen.Salilla,jossa nyt kuljen,on töissä enoni entinen puoliso.Hän oli äitini kanssa tekemisissä silloin,kun olin alle 6-vuotias,eli hyvin kauan sitten 🙂 Muistan,kun kävimme kylässä heillä ja leikin siellä samanikäisen serkkuni kanssa.Samoin myös he kävivät joskus meillä ja nehän olivat sitten aina kunnon bileet,viina virtasi.Tunsin,että minun vastuullani on viihdyttää serkkuani ja ymmärsin,että hän on itselleen oudossa ympäristössä eikä se välttämättä ole kivaa.Me emme olleet niin paljon tekemisissä,että olisin tuntenut hänet,enkä ollut välillä yhtään varma tulemmeko toimeen.Lisäksi olimme eri sukupuolta.Siellä koitimme selvitä keskenämme,erillään aikuisista joita ei saanut nyt häiriä.Enoni ja tämän naisen suhde päättyi eroon,enoni oli alkoholisti.Sen jälkeen myös välit äitiin jäivät.Äidillä ei sen koommin ollut muita naisystäviä.Harvassa ne tosin olivat silloinkin.Vain tämä mainittu ja samaan aikaan välit olivat hyvät myös äidin pikkusiskoon,jotka nekin hyytyivät lähes samaan aikaan.Tuohon tämä nainen epäili syyksi täysin vastakkaisia elämäntapoja.Ja kyllähän se varmasti totta onkin.

Ainainen kyselyikä

No,nyt kun tapaan tämän naisen uudelleen ja muistan aikoja jolloin hänet viimeksi näin,nousee kysymyksiä.Hän oli aina iloinen ja mukava.Ensimmäinen kysymys onkin,mitä tapahtui,miksi välit äitiin jäivät?Niinpä kolmannella tapaamiskerrallamme päädyin kysymään sitä ihan suoraan.Tiesin,ettei hän ottaisi sitä pahalla,meidän jutut tuntuvat synkkaavan ihan hyvin.Välit äitiin olivat vain enostani eroamisen jälkeen jääneet,ilman sen kummempaa syytä.Se oli hyvä kuulla,pelkäsin että siihenkin olisi joku katala syy ja kuulisin totuuksia äidistä.En olisi sitä myöskään ihmetellyt.Siinä jutellessamme tuli esiin kuitenkin aika ennen minua.Silloin kun äidillä oli 20-vuotiaana kolme pientä poikaa.Tämä nainen kysyi veljieni vointia ja kun hän mainitsi hyvin lyhyesti jotain siitä ajasta,hänen katseestaan pystyi näkemään,että kaikki ei ollut mennyt todellakaan hyvin.Hän ehdotti,että voisimme joskus tavata ja jutella aiheista enemmänkin.Hänen omakaan taustansa ei ole ollut helppo,joten olisihan se sellainen vertaistukitapaaminenkin.

Jutellakko vaiko eikö

Kysymys kuuluukin nyt itselleni,miksi lähtisin kaivamaan mennyttä sen enempää?Onhan tuota tullut tongittua jo..Ajatus on jostain syystä silti todella houkutteleva.Tarvitsenko sen tiedon vai onko minulla jo tarpeeksi aineistoa kasassa äidin ja itseni ymmärtämiseksi?Puhumattakaan siitä,että toisen kertomana asioilla on aina se toinenkin puoli.Ainahan se hieman paha mieli tulee,kuulla äidistä negatiivista.Ahdistavaa ja masentavaa.Ehkä se tulee juuri siksi,että sen sijaan että se ajatus olisi ihan oma kokemus ja tuntemus,se tulee toisella tavalla konkreettisemmaksi,kun joku toinen kertoo sitä samaa hänestä.Se tuntuu pahalta vähän eri kohdasta?,jos sen noin voisi kuvata 🙂

Tuki

Siinä on kuitenkin tavallaan positiivista se,että minä en ole ainoa,joka näkee hänessä sen puolen ja pystyy sen hänestä kuvittelemaan.Lapsena ja nuorena isä oli ainoa,joka sen tiesi.Kukaan tuttu ei nähnyt,koska äiti on mahdottoman taitava pitämään kulissit yllä.Narsisti-meininki.Silti,kun mietin niin olenhan sen jo moneen kertaan todennut vuosien saatossa,että on muitakin jotka tietävät äidin.Olen saanut siitä helpotusta ja tukea sille etten ole hullu.Miksipä nyt siis enempää tarvitsisin?

Oppimismahdollisuus

Toisaalta tykkään myös haastaa itseäni,se on eräänlaista oppimista itselle ja tykkäänkin siitä.Nyt olisi mahdollisuus kokeilla,mihin omien tunteiden käsittely riittää?Pystynkö puhumaan aiheesta ihan oikein?Menenkö lukkoon,kun alkaa sattua liikaa?Pakenenko vai kohtaanko?Tiedän,että tekemistä varmasti on,mutta kuinka paljon ja olenko edistynyt mihin asti?Ja sitten taas toisaalta….Miksi kiusata itseään enempää?

Tiedon keruu

Lapsena minulle oli tärkeä tietää äidistä kaikki,hänen lapsuutensa ja taustansa.Hän kertoi ne minulle sata kertaa kysymättäkin.Myöhemmin opin,että totta toinen puoli ja maailma pyörähtää eri suuntaan.Niinpä kerään ajatuksissani eri aineistot kasaan ja ”lasken keskiarvon” 😀 Siinä on suuntaa antava,jonka pohjalta voin ymmärtää.Tosin joskus se keskiarvo jää turhan laimeaksi ja tarvitsen lisää tietoa.Mikäli sitä ei ole saatavilla,fakta on se,että ei vain voi tietää.Ja jos ei voi ymmärtää,niin sitten ei.

Saisiko kasata?

Onko siinä nyt sitten mitään väärää,jos haluan kasata äiti-palapelin päässäni mahdollisimman hyvin?Toiset kerää Pokemoneja,minä äitini mielen palasia 😀 Mutta jos minulla on siihen tarve edelleen?Yhteen ihmiseen menee niin paljon eri asioita,tilanteita,mielialoja ja kokemuksia…Siksi ei koskaan voi toista täysin tuntea.Minä haen itselleni ymmärrystä äitiä kohtaan katkeruuden sijaan,mutta olin kyllä ajatellut etten ole enää katkera?Ehkä se houkuttelevuus on siinä,että äiti muuttuisi taas äidiksi siinä keskustelussa.Eihän se kiva tunne olisi,mutta tulisiko sieltä se tuttu ja turvallinen adrenaliinipiikki,jossa silloin elin?No nyt,kun taas ajattelen,ehkä olisi ainakin erittäin tarkasti valittava se päivä,kun aiheesta lähden hänen kanssaan juttelemaan…

Kuudes aisti kertoo sitten…

Ja nyt saa sen miettiminen riittää.Kyllä se tuuli kuljettaa,minne on tarkoitus.Odottelen huomenna yhteydenottoa äidiltä.Hänen ainokaisella lapsenlapsellaan on synttärit 🙂 Äidin tilanne tällä hetkellä on se,että hänen avokkinsa käy läpi rankkaa 7 viikon sytostaattihoitoa.Viikko sitten minun oli pakko soittaa ja kysyä tilannetta,vaikka toisin päätin edellisen puhelun jälkeen.Varauduin kuitenkin hyvin,eikä viimeisin puhelu vienyt pohja mutiin,ei sinne päinkään.Voin kuvitella,että tuossa astetta rankemmassa elämäntilanteessa helposti unohtuu toisten syntymäpäivät…luultavasti soitan sinne sitten itse.

Tästä tuli hiukan tällainen to be,or not to be-teksti…Sellaista elämä joskus on 🙂 Ja minä kun olen aina pitänyt yhtä veljistäni turhan kovana juupajaapailijana 😀



Mainokset

Itsensä kohtaamista


Aloitin lokakuussa kirjoittamaan tätä blogia.Alkaen aivan alusta,varhaisimmista tiedoista ja muistoista.En ole ennen kirjoittanut näin.Lapsuuden päiväkirjamerkinnät ovat jääneet kohtalaisen lyhyiksi ja tekstiviestit,meset sun muut ovat rajanneet ilmaisua sitäkin enemmän.Päiväkirjasta puheen ollen,oli hienoa huomata,että postaamani tekstit perustuivat oikeaan muistikuvaan,eikä aika ole kullannut tai mullannut niitä.En osannut sitä kovin epäilläkään.Vanhan päiväkirjan sivut olivat kuitenkin sisälmyksiä liikauttavaa luettavaa..

Kirjoittamisen tarve kuitenkin kasvoi juuri tekstiviesteistä,joita rakkaan ystäväni kanssa täysin käytämme.Se on meille luontaista,kirjoittaa.Osaamme myös puhua,sitten kasvotusten 🙂

Itseilmaisua

Aihe josta kirjoittaisin,oli minulle täysin selvä.Muusta en tiedä,kuin omasta elämästäni enkä siitäkään liian paljon,koska siihen mahtuu (joskus tuntuu) liian paljon 😀 Itsehoidossa yksityiskohdat ovat joskus tärkeitä..liika analysointi silti pahaksi.Päätin kirjoittaa itselleni ja jos joku jossain saisi siitä jotain,se olisi erittäin hyvä!En ole koskaan suunnitellut tekstejäni mahdottomasti etukäteen,koska se tulee,mitä mielessä on.Hieman minun täytyy keskittyä ohjaamaan ajatusta,ettei se lähde rönsyilemään.Minun ajatukseni menevät minun järjestyksessäni,toivottavasti se asettuu hyvin myös lukijalle 🙂

Minun versoni

Ajattelen joka postausta vähän kuin ”lapsenani”.Tunnen,että olen antanut niihin sen mikä irti lähtee.Toisinaan vereslihalle asti.Silti en ole lukenut niitä aiemmin toistamiseen.Ennen kuin joku päivä sitten.Lukiessani kohtasin jotain itsestäni.Jonkun jonka puolesta tulin surulliseksi ja jonkun jonka puolesta olin onnellinen.Ne tunteet olivat niin helposti nimettävissä…mutta mikä tärkeintä,itseäni kohtaan.Oloni tuli aika tyhjäksi ja hämmentyneeksi.Melko usein tänä päivänä ja tässä elämässä en edes usko,mitä kaikkea menneisyydessä on.Lopullinen sisäistäminen tuossa kohden tulee siinä,kun sen oman tekstin lukee ja ymmärtää,että se on oma.Siinä on jotain hienoa,eheyttävää.Ehdotin Hänelle,josko hän lukisi muutaman postauksen tavoistaan poiketen.Mies ei lue,mitään,koskaan 🙂 No okei,Aku Ankkaa..Niinpä Hän luki,hyvin keskittyneesti ja hartaudella.Oli hienoa kuulla,että kuulostin juuri minulta.Että jos hän olisi lukenut tämän tietämättä,että olisin sen kirjoittanut,hän olisi tunnistanut minut.Hyvä.

Nyt olen siis kiinnittänyt ”lapsiini” huomiota toisestakin näkökulmasta.Minusta tuntuu,että ne ansaitsevat sen.Tunnen itseni ehjemmäksi,kun teen niin.Luulen,että kirjoittaminen terapiamuotona on juuri tätä.Suosittelen sitä lämpimästi kaikille.Aina voi kokeilla.Minusta on mahtavaa,että voin olla oma itseni omalle itselleni 🙂

Koskaan en uskonut,että lukijoitakin kertyisi näin paljon!Kiitos teille kaikille,jotka olette lukeneet blogiani!!Toivon,että siitä olisi ollut jotain hyötyäkin.Kommentit ovat aina tervetulleita 🙂
Terapiamuotoja muitakin

Kävin joskus silmänliiketerapiassa.Se todella on helpottavaa seurata silmillä terapeutin kättä,kun käy läpi traumaa.Se on aika luonnollista.Itse ainakin huomaan,että silmäni liikkuvat automaattisesti nopeasti,jos mietin mitä sanoisin tai asia on vaikea.Silmien liike rauhoittaa.Tässä myös hyvä terapiamuoto!

Menneisyyden kanssa vai edessä

Menneisyys ei koskaan poistu.Se on aina osana elämää,mitä ikinä siellä sitten onkin.Omalla kohdallani tulen tekemään vielä paljon töitä sen eteen,millä tavalla se on osa elämää.Katsoin tällä viikolla jälleen kerran elokuvan Kaunis mieli.Silloin kun se tuli ensimmäisen kerran,opin siitä jotain.Se kosketti kovasti.Huippulahjakas matemaatikko sairastui nuorena skitsofreniaan ja kohtasi ihmisiä,jotka eivät olleet olemassakaan.Nuo harhat vaativat häneltä asioita,jotka lopulta johtivat hänen diagnoosiinsa.Vanhan J.Nashin kommentti lopussa,kun häneltä kysyttiin vieläkö hänen harhansa ovat paikalla…Hän vilkaisi ympärilleen ja totesi,että ovat.Mutta ne antavat hänen olla,jos hän antaa niiden olla.

Tiedostamista

Niinpä niin.Huomaan,että jos liian paljon keskityn aiheisiin,kuten alkoholismi ja insesti,alan elää niitä enemmän kuin on tarpeen.Keskittymisellä tarkoitan lähinnä virallisia oireista kertovia faktasivuja heikon itseluottamuksen päivänä…Tunteiden ja järjen raja sumenee ja verkko on sitä myöten valmis.Olen joskus noita asioita käsitellyt kipeän kaavan kautta ja lopulta saavuttanut tasapainon.Sitä horjuttaa nyt jollain tavalla tämä ms-diagnoosi.Uskon,että se on täysin normaalia ja kuuluu sopeutumiseen.Minulle riittää,että tiedostan tuon ja kasaan hieman itseluottamusta itsetuntemukseeni 🙂

Toisaalta minusta on hienoa huomata,että pystyn lukemaan ja kuuntelemaan toisten ihmisten kertomuksia omasta rankasta menneisyydestään.Joskus se aiheutti niin paljon pahaa mieltä,etten pystynyt kohtaamaan sitä,vaan jäin sanattomaksi sen tunteen edessä.Ahdistuin niistä tunteista.Näkökulma tuohon on muuttunut,voisin väittää,että terveeksi.Edelleen on järkyttävää kuinka paljon näitä kertomuksia on ja tunnen myötätuntoa paljon kanssasisaria kohtaan.Kunpa asiat joskus muuttuisivat.Kuitenkin todella mahtavaa,että ihmiset kertovat niitä.Se on tärkeää.Kirjoittamisterapiaa ja samalla asioiden tuomista valoon,niin että esimerkiksi alkoholista tullut tabu heikkenee.Toivon mukaan se ihmisten tietoisuuden lisääntyminen poistaa läheisten häpeää ja helpottaa selviytymistä!Eikä kukaan jäisi yksin.

P.S. Lopuksi mainittakoon,että olen ollut nyt viikon ilman sokeria,pitänyt aloittamani linjan nikotiinissa,syönyt terveellisemmin kuin koskaan ennen ja lähdössä juuri viidettä kertaa kuntosalille 🙂

 



Kuinka vaikeaa se voi olla?


Nyt on pakko kirjoittaa.Pakko laittaa ajatukset kasaan.Kerroin aiemmin siitä,että äitini on tulossa käymään.Sovimmekin jo vierailun huomiselle ja kaikki oli alkuviikosta vielä hyvin.Äiti on kuulostanut puhelimessa normaalilta,enkä tämän päiväistä uutista osannut odottaa.Hänen mieheltään on juuri löydetty imusolmukesyöpä.

Luonnollisesti heidän vierailunsa nyt peruuntuu,koska uutinen on ollut musertava ja kutsu toimenpiteeseen voi tulla milloin tahansa 1-7 päivän sisällä.

Tiedän,että heillä on nyt rankkaa ja kaikki sympatiani ovat tuon miehen puolella,kuten myös äitini.Tästä alkaakin se minun ongelmani, jonka tähän puran.

Suhde äitiin

Kuten edellisistä postauksista tulee ilmi,välit äitiini eivät ole erittäin pitkään aikaan olleet lämpimät.Välillä niitä ei ole ollut ensinkään.Se on auttanut minua kohdistamaan ajatukseni omaan elämääni.Auttanut pääsemään irti ainaisesta huolesta ja ahdistuksesta,jota äitini elämä alkoholin kanssa minulle aiheutti.

Lapseni syntymän jälkeen välimme olivat menossa parempaan suuntaan.En kuitenkaan kestänyt niitä piirteitä,jotka alkoholi oli hänen persoonassaan jo aiheuttanut.Ainakin kuvittelin hänen olevan kokonaan irti,kunnes veljeni heitti ilmaan epäilyksensä siitä,että äiti juo edelleen.Jossain niillä main vetäydyin,enkä antanut hänen päästä elämääni syvemmälle,koska pelkäsin jälleen pettyväni,hajoavani pirstaleiksi.Niinpä olemme olleet melko pinnallisissa yhteyksissä.Olen halunnut,että lapseni tuntee mummonsa.Olen myös nähnyt,että lapseni on äidilleni tärkeä,joten olen halunnut ylläpitää sitä jotain,jolla on merkitystä.Minä itse olen ollut kuitenkin etäinen.Äidistänikään en tosin voi minua kohtaan muuta sanoa.

Etsii,etsii..

Tämän päiväisen puhelun ja uutisen jälkeen olen tuntenut todella ristiriitaisia tunteita.En pidä siitä,että näen itseni samanlaisena kuin vanha Roope Ankka jouluna.Istumassa kiukkuisena pimeässä,yksin huovan alla,pahantuulisessa ilmeessään viesti ”Mitä haluat?Älä tule yhtään lähemmäs!”

Tunteeni haluaa juosta karkuun ja lujaa,ne tekee ennätyksen satasen aidoissa.Säkä nousee pystyyn ajatuksestakin,että menisin äitini tueksi.Antaisin jälleen palan itsestäni hänelle rikottavaksi,sitten kun hänestä siltä sattuu tuntumaan.Hän ei ota vastaan apua,vaikka on sitä ollut vailla.Hän ei ole koskaan osannut käsitellä tunteitaan ja katsoo oman käytöksensä olevan vain ymmärrettävää.Hän saa käyttäytyä miten haluaa,puolustuksenaan hankala tilanne.Hän ei näytä oikeita tunteitaan,hän vetää teatteria joka saa tuntemaan myötähäpeää.En luota häneen pätkääkään.Ja onko hän ollut minun tukenani??Ei.Narsisti.

Sitten tulee raivon tunne ja itsekkyys ja sitten häpeä.

Syvällä riipii ajatus,hän on minun Äitini ja jossain siellä on oltava oikea ihminen.

Järkeni sanoo tyynen rauhallisesti,että pystyn käsittelemään sen tilanteen oikein.Pystyn suhtautumaan siihen kuin aikuinen.Minun kuuluu olla ihminen ihmiselle.On tervettä tuntea empatiaa ja haluta auttaa.Maailmaa minun ei tarvitse pyöräyttää ympäri,riittää että olen aidosti läsnä.Jos se on se minkä pystyn tekemään oikein,se minun myös kuuluu tehdä,olla ihminen.Minun ei tarvitse pelätä,pystyn luottamaan itseeni ja vetäytymään ajoissa.Pystyn jättämään mahdolliset satuttavat tilanteet omaan arvoonsa,enkä ota niitä henkilökohtaisesti.Kyllähän minä jo tiedän,minkälaisesta ihmisestä on kysymys.Voi myöskin olla,ettei mitään hankalaa tule.

Äiti ei pyytänyt apuani.Tiedän,että hän silti odottaa jotain.Kukapa ei odottaisi? Olen ollut aina paikalla,kun hänellä on ollut vaikea paikka.Kerrontaa niistä on edellisissä postauksissa.Hakkaan päätäni seinään,kun mietin MIKSI tämä on tehty näin vaikeaksi?Eikö normaalissakin äiti-lapsi-suhteessa olisi aivan itsestään selvää,että aikuinen lapsi menee äitinsä tueksi kun kuulee,että hänen puolisonsa on erittäin vakavasti sairas?Kyllä,aivan yksinkertaista.Minulle se vain on vaikeaa,koska se tilanne on erittäin huolestuttava myös äitini osalta.Kuten niin monta kertaa ennenkin.Tämän päivän puhelu oli kuin jokin trikkeri,joka puskee ne kaikki muutkin tapahtuneet pintaan.Taustalla pelottelee myös se ajatus,että mitäs sitten jos äitini jää yksin?Repeääkö hän ryyppäämään ihan häpeilemättä?Kuinka paljon minun kuuluu silloin ottaa vastuuta?Taidan olla tässä kohden kuitenkin asioiden edellä.Alan olla ehkä jo väsynyt.

Heidän yhteiselonsa

Huomenna menen siis käymään hänen luonaan.Toivoisin,että näkisin myös hänen miehensä.He ovat olleet yhdessä yli kymmenen vuotta,äidin pisin parisuhde.Siihenkin mahtuu monta kuoppaa,mutta mies ei ole paha.Hän ei ole väkivaltainen tai manipuloiva..Hän on paremminkin alistuva ja lisäksi alkoholisti.Heidän suhteensa ensi vuosina,miehellä oli tapana soittaa minulle ja jutella äidistä.Äiti oli usein saanut pelottavia raivokohtauksia ja laittanut kaverin taipaleelle.Sieltä hän sitten soitti minulle ja pyysi apua äidin suhteen.Olin silloin äärettömän huolestunut äidin käytöksestä ja laitoin kaiken alkoholismin piikkiin.Äitini oli tässä suhteessa se, joka joutui miehensä puukottamisesta putkaan.Sydämeni särkyi silloin kummankin puolesta.Tarina ei kertonut koskaan minulle asti,miten se tilanne eteni.Puhelut miehen kanssa sovimme aina,hänen pyynnöstään,äidin korvilta pois.Tuon puukotuksen jälkeen mies ei enää soitellut.

Syteen tai saveen

En tiedä,pystynkö kohtaamaan tilannetta oikein.Minun täytyy luottaa siihen,että tiedän spontaanisti tilanteessa sitten,mitä teen tai sanon.Taustallani vain on niin monia huolen,pelon ja ahdistuksen vuosia tuon ihmisen kanssa,että pelkään niiden nousevan liikaa pintaan.Olisihan se silti ihan mahtavaa,jos näkisin aidon ihmisen,äidin.Voisin tuntea empatiaa yhtään pidättelemättä,kuten normaaleissa ihmissuhteissa.Hmmm..mutta kuten jo aiemmin totesin,taidan olla väsynyt.Ehkä huomenna kaikki näyttää jo selkeämmältä.Ja kiitos,tämäkin vuodatus helpotti hieman 🙂