Eipä koskaan tiedä,mitä tunnin päästä tapahtuu

Kylläpä kertyi kirjoitustaukoa!Selitykseksi riittänee työt.Mutta sitten tuli pari muuttujaa matkaan…

Alkuperäinen tarkoitus oli olla hyödyksi ja antaa toisille ehkä jotain.Hyvillä mielin otin toimittajaan yhteyttä,joka ilmoitti hakevansa haastateltavaksi henkilöitä joilla on kokemusta insestistä ja siihen liittyvästä oikeusprosessista.

Mietin,että nyt kun elämä on kohtuu tasaista,tämä tuskin on minulle muuta kuin hyödyksi.Kerrata ja avata jälleen vanhat asiat.Niinpä päivä ennen sovittua tapaamista,kaivoin vanhat oikeudenkäyntipaperit varastosta ja luin ne läpi.Olihan se hurjaa.Mietin,että onnekseen isä ei ole elossa enää.Äidin kohdalla päätin pitää taas pidemmän tapaamistauon.Olin aika intensiivisesti palannut hetkeksi menneeseen ja päätin soittaa kaverille ja jutella muista asioista,tuodakseni itseni tähän päivään.

Se oli yllättävän haastavaa.Pitkästä aikaa.Käydä läpi ne vanhat asiat.

En tiedä käynnistinkö tässä nyt jonkun tapahtumakierteen 😀 (En tietenkään,tää yritti olla vitsi…kun ne on olleet viimeaikoina vähissä).Silloin kun alkaa tapahtua,sitä vaan sitten tapahtuu.Ottanette huomioon,etten voi tähänkään kaikkea kirjoittaa,mutta puran nyt edes osin.

LOPUN ALKUA

Intensiivipäivän jälkeen illalla sitten puhelin soi.Äitihän se siellä.Hyvin hädissään ja itkuisena.Hänellä oli tarve päästä seuraavana päivänä (tämä siis oli se toimittajan kanssa sovittu päivä) tunnin matkan päässä olevaan sairaalaan,jossa hänen miehensä oli hoidossa syövän vuoksi.Miehen tila oli käynyt kriittisenä.Kyllä siinä piti ajatusta kelata aamuisen menneiden kaivelu-tuokion aiheuttaman vihan jäljiltä ja hakea ihminen jostain aivojen syövereistä kehiin.Olipa ollut kuinka hirveä ihminen tahansa,minun ei tarvitse elää samalla tavalla,kosto ei ratkaise mitään.Niinpä lupasin käyttää häntä miehensä luona.Olla ihminen hänelle.Hänellä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa.Meidän vaan oli lähdettävä aikaisin aamulla,että ehdin takaisin toimittajan saapumiseen.

Niinpä lähdettiin seuraavana aamuna.Koko matka meni keskustellessa syövän aiheuttamista mielialamuutoksista,omaishoidon vaikeudesta ja tilanteen pelottavuudesta.Ei se ole helppoa.Ei.

Sairaalassa sitten kokoontuivat lääkärit ja hoitajat käymään tilanteen läpi meidän kanssa ja siinä vaiheessa tajusin ja kuulin,ettei selviytymismahdollisuutta ole.Katsoin äitiä,joka näytti siltä ettei hän tajua.Täysin ymmärrettävää.Katsoin miestä,hän tajusi hetken,mutta halusi olla kohtaamatta asiaa sen enempää.Minä tunsin olevani suuren asian edessä.Ihmettelin sitä voimaa,joka ihmisten mielessä saa plokkaamaan tiedon elämän päättymisestä.Ja kuitenkin,sen tiedon näki,siitä miehestä.Se oli pysäyttävä hetki.Minne elämä katoaa.

Niine tietoineen sieltä sitten lähdettiin.Potilas jäi voimaan hyvin ja odotteli siirtoa lähisairaalaan.Takaisin tulo sujui äidin kanssa samoissa merkeissä.Tosin hieman väsyneempänä,koska oli nyt nähnyt miehensä ja pelko pahimmasta ei ollut tapahtunutkaan vielä.Raskas tunne oli omassakin rinnassa,äidin puolesta ja sen miehen puolesta.Kuitenkin minun ajatukseni alkoivat pikku hiljaa lipua kohti toimittajan tapaamista,josta äiti ei tietenkään tiedä yhtään mitään.

JOKA VANHOJA MUISTELEE,SITÄ TIKULLA SILMÄÄN

Toimittaja vaikutti ihmiseltä,jonka kanssa tulee hyvin toimeen.Oikein reipas asenne,siitä minä pidän.Sellaiselle ihmiselle on helppo puhua 🙂 Äkkiä vierähti neljä tuntia.Kaikki kuvaukset isästä ja tekemisistä.Rikosilmoituksen tekeminen ja oikeudenkäyntiprosessi.Miltä mikäkin tuntui.Äidin todistajan lausunto…No eihän ne mikään hyvältä tuntunut.Tuskaa ja yksinäisyyttä.

Illalla oli hieman jyrän alle jäänyt olo ja tajusin,etten enää tajua mitä tänään on tapahtunut.Etenkin suhtautuminen äitiin menneessä ja nykytilanteessa tuntui ”hieman” sekavalta.Ensin täyttä vihaa ja sitten yhtäkkiä ihmisyyttä ja ymmärrystä.Omien tunteiden rajojen hakemista.Suosiolla ajauduin omaan pakomaailmaani musiikin pariin ja toivoin,että uni korjaa.

JÄLKIPUINTI

Lopulta meni koko loppu viikko aika ahtaissa merkeissä.Eniten ahdisti se,että olin luvannut soittaa äidille,mutta tajusin etten PYSTY.Ajatuskin,että minun PITÄÄ soittaa hänelle,alkoi puristaa niin ettei happea saa.Traumaattinen stressireaktio.Jälkeen päin kuulin,että sellainen on oikeasti mahdollista saada tietystä ihmisestäkin.Tuossa tilanteessa käytin sanaa vielä puolivitsillä.Jouduin päättämään selkeästi,etten soita.Se helpotti.Ja kyllä,minulla on oma perheeni ympärillä.En ole siis yksin,saan muutakin ajateltavaa.Mutta deep inside…olen yksin.Eikä se haittaa.Se on minun selviytymistäni.

JA MITÄHÄN…..

Alkoi uusi viikko ja se osoitti merkkejä paremmasta.Painava mieliala alkoi väistyä ja ajatukset siirtyä kevyemmin nykyhetkeen.Kunnes.

Alkoi löytyä ruumiita.Kuvittelin tulleeni hulluksi,kun liitin erään hyvin tutun henkilön näihin tapahtumiin.Mietin,ettei minulla ole mitään syytä miettiä,että kyseinen henkilö liittyisi juttuun mitenkään.Mielettömän vilkas mielikuvitus vain.Enkä katsele edes dekkarisarjoja.

Hyvin pian selvisi,että pahat epäilykset olivat osuneet oikeaan.

Ei sellaista pahuutta voi käsittää keneltäkään.Eikä tarvitse!Mutta sille ei voi mitään,miten aivot suttaa,kun tuntee henkilön hyvin (ainakin omasta mielestä),eikä vaan saa kuvaan sopimaan mitään sellaista.Ei,vaikka kaiken purkaisi atomeiksi ja kasaisi uudelleen..ja uudelleen ja taas purkaisi.Sitten tulee viha.Ja heti perään petetyksi tulemisen tunne.

PURKAUS

Miten joku voi tehdä jotain niin kauheaa!Viedä ihmisen hengen!Kuka siinä oikein kuvittelee olevansa!!Millä oikeudella!Ja kävikö mielessä omaiset ja läheiset?!Kuinka musertava tilanne se perheelle on…Entä tekijä?Katuuko?Selviääkö hän,kun tajuaa mitä tuli tehtyä..Mikä vei hänet tuohon pisteeseen?Miten helvetissä minä en huomannut mitään merkkejä koskaan?!Että se olisi jotenkin edes helpommin kuviteltavissa..Minua on huijattu.Minä olen tyhmä.Miten olinkaan täysi idiootti!!!Mitä muuta en ole huomannut?Onko mikään,minut itseni mukaan lukien,sitä miltä näyttää?

Alistunut hiljaisuus.

VANHA TUTTU

Siinä vierähti viikko tiedon muruja keräillen.Ja lopulta käynti kuulusteluissa poliisiasemalla.Sinänsä hauskaa,että poliisi oli tuttu vuosien takaa.Hän oli sama kuin jolle tein rikosilmoituksen isästä aikalailla tasan 16 vuotta sitten.Jos nyt niin voi sanoa,mutta mukavaa että hänkin muisti minut.Siinä vierähti pari tuntia heti aamutuimaan ja siitä sitten jatkoin suoraan töihin.Ihan vain kuullakseni,ettei tällaisista poissaoloista makseta palkkaa.No,kiitos vaan.Kansalaisvelvollisuuteni kuitenkin täytin.Olipa aika rankka työpäivä.

JA HYPPY SEURAAVALLE SIVULLE

Seuraava päivä menikin sitten laukkuja pakatessa.Huomenna oltaisiin jo lentokoneessa.Olimme varanneet ensimmäisen ulkomaan matkamme jo keväällä.Oli siinä hieman aivoissa keräämistä.Minusta tuntui,etten halua lähteä minnekään juuri nyt.Miksi juuri nyt?Kaikki.

Onneksi matka sujui hyvin.Pää tyhjeni ihan kaikesta edellisestä.En muistele tähän reissua enempää,koska en halua sen muistojen linkittyvän siihen kaikkeen paskaan mikä pyörii sen viikon ympärillä.

TOTUUDEN KOHTAAMINEN

Takaisin tullessa,en selvästi halunnut muistaa,mitä tänne oli jäänyt.Elämä silti muistuttaa.Kaikki alkoi taas pyöriä yhtenä mössönä päässä.Isä,äiti,insesti,poliisilaitoksella käynti,toimittajan tapaaminen,nykyiset ja menneet asiat sekaisin.Pari päivää reissun jälkeen,alkoi parisuhdekin kärsiä.Se on ihan ymmärrettävää.Minun tapani vaikeissa tilanteissa vetäytyä.Suojelen sillä itseäni,mutta myös toisia.Fyysinen kosketus saattaa aiheuttaa minussa liikaa tunteiden heräämistä,kun taas mieleni ei ole valmis ottamaan sitä vastaan.Mieli ei halua romahtaa lohduttaviin halauksiin,kun siihen ei ole vara.Eikä halu.Kulissit pitää pitää pystyssä.Lapsenkin vuoksi.Lapsi onkin ainoa joka minua voi lähestyä noissa tilanteissa.Lapsen ja aikuisen ero on selvä.Lapselle olen aikuinen ja hän tarvitsee minua.Vetäytymisellä suojelen kuitenkin myös toista aikuista,jos pelkään että romahtamiseni on hänellekin liikaa.Olenhan siinä jo aiheuttanut paljon kysymysmerkkejä ja epäselvyyksiä puhumattomuudellani ja sulkeutumisella.Ja ihan yhtälailla nämä asiat ovat mietityttäneet myös häntä.Ja vaikka omasta mielestäni olen sen koko ajan tiedostanut ja pyrkinyt olemaan läsnä hänellekin,kysynyt mitä näistä ajattelee,minäkin olen tarvinut oman loukkoni jossa levätä.

Kapasiteetti ei riittänyt käymään läpi sinä päivänä enempää suhteeseen tullutta säröä.Ei vain jaksanut.Onneksi myös toinen sen ymmärsi.Silti se jäi painamaan.Kodistakin tuli ahdistava paikka,kun tiesin että on selvittämättömiä asioita.Niinpä parin päivän päästä tilanne palasi ratkomaan parisuhteen ongelmaa.Vaikkakin väsyneenä,mutta hyvässä hengessä.Siitäkin huolimatta,että mielipiteet törmää ja kiertää kehää.Se osaa olla turhauttavaa.Ymmärrystä pitäisi riittää sinne ja tänne.Siinä iltamyöhällä keskustellessa,puhelin soi.

VIIMEINEN? NIITTI

Äidin mies oli kuollut.Rauha hänelle.Hyvä näin,sillä nyt kaikki kivut niin fyysiset kuin henkisetkin,ovat poissa.Ehkä tässä kohden on viisain jättää kertomatta,mitä mieltä olin äidin puhelusta noin muuten.Sitä kesti kaksi tuntia.Minun mieleni on solmussa kaikesta edellisestä.Äidin mieli on solmussa kuolemasta ja sitä edeltävästä omaishoitoajasta.Joten mitään järkevää tuskin kannattaa edes odottaa.

Seuraavana päivänä varasin ajan kriisiapuun.Jota nyt ei sitten ollutkaan paikkakunnalla järjestettävissä kovin helpon kuuloisesti.Kävin siellä ja päätin,että se yksi kerta riittää.Siitä oli se hyöty,mitä puhumisesta yleensä on.Se on hyväksi.Saan kyllä lukkoni auki ajan kanssa itsekin.Mutta kyllä tähän reiluun kuukauteen,on aika paljon sopinutkin.Nyt saisi alkaa pieni suvantovaihe,niin olis taas valmis uuten erään.

OLEN VAIN IHMINEN JOKA HALUAA SELVIYTYÄ

Nyt olen väsynyt.Parisuhde on sentään selvitetty taas hyvin päin.Onneksi ms-tauti ei ole isosti reagoinut tähän stressin määrään.Vielä.Mutten ala sitä pelkäämään.Tulee jos tulee.Sopiihan tähän vielä :”D Koitan tässä taas soitella äidille ja löytää kultaisen keskitien yhteyden pidossa.Pitäkää kuinka julmana haluatte,mutta näin se vain on.Parempaan en pysty.Selitykset siihen löytyy vanhemmista teksteistä.