Vierailla vesillä


7 kk sitten 14.3.2018

”Jaha.Mitenkähän tämän nyt aloittaisi.Tältäkö se sellainen tyhjän sivun paniikki tuntuu…Uuden sivun kääntö ja täyttäminen…No.Ei tehdä siitä sen vaikeampaa.Kuin mitä se jo on.Vaikka onhan se..

Kohta on mennyt kolme kuukautta uudessa elämässä.

Voi luoja minkälainen vuoristorata!Onneksi pää (ja maha) kestää niitä yleensä aika hyvin.Muutoin olisi jo taju lähtenyt.Luultavasti ainakin puolet hengestäkin.

Tuntematon, uusi elämä

Olen viime aikoina ollut kovasti huolissaan,melkolailla kaikesta.Lapsen tuleva koulun aloitus,pärjääminen ja sopeutuminen.Oma fyysinen terveys,mielenterveys ja sopeutuminen.Olen köyhä kuin kirkonrotta.On hetkiä jolloin surkea talous saattaa ahdistaa,muutoin olen sen suhteen onnellinen.

Kaikista edellä mainituista pahinta tekee tämä uusi tyhjä sivu.En tunne sitä,sen ominaisuuksia tai mitä siihen sopii.Siinä ei ole mitään,mihin peilata vertailun vuoksi.Mitään mistä saisi tukevan otteen.Mikään ei oikein ole pysyvää,vaikka mikään ei ole muuttumassakaan.Tai siltä se ainakin tuntuu.Vielä.

En siis oikeastaan ole ihan varma,onko huoleen aihetta niin paljon,kuin sitä tuntee.Juuri nyt vaan on aika huteraa.Sallittakoon.

Just trust.. 

Ajoittain vaikuttaa oikeinkin hyvältä.Voin helposti kuvitellakin miten elämä tästä etenee.Mutta sitten tapahtuu jotain,hyvin pientä ja murenen palasiksi…kuten joskus kauan sitten.Taantuma jonnekin kahdenkymmenen vuoden taakse.Itsensä ymmärtäminen ontuu pahasti.Jostain syystä se on vaikeaa oudossa ympäristössä.

Kun ei näe.

Itsensä sisälle.

Kaikki on uutta.

En osaa sisällyttää itseäni tähän uuteen ympäristöön.En tunne tässä ympäristössä enää oikein omaa kehoanikaan.En osaa ajatella,onko siinä jokin vialla vähän,pahasti vai hyvin pahasti.Vai onko kaikki sittenkin ihan hyvin.

Voi mielenrauha..Missä olet.

Turvattomuuden tunne.Niin.Tämä muistuttaa välillä todella paljon sitä mitä se oli lapsena,kun jäi yksin.Ja pelkäsi mitä seuraavaksi tapahtuu.Kuka tulee ja missä kunnossa kotiin.Saako itse selkään vaiko joku muu.

Luottamus elämään ei tule,vain kun päättää niin.Se ei ole sisäsyntyinen itsestäänselvyys.Ei tällaisella lapsuuden taustalla,kuten minulla.Ei nyt,kun opettelen seisomaan ilman maata jalkojen alla.Siinä huterasti seisoessa, se maa on yhtäaikaisesti  jollain myöskin kasattava sinne alle.Ei se ole helppoa. Kuten voi kuvitella, ei siitä selviä ilman ruhjeita. Täytyy vain luottaa siihen, että kaikki on kotiin päin.

Kuvittelen luottavani,usein ja paljonkin.Kunnes huomaan,että vips vaan,joku sanoi jotain tai tapahtui jotain,ja siinä sitä ollaan.Vetäytymässä yksinäisyyteen,koska haavat on pakko nuolla yksin.Ei niitä voi ”viholliselle” paljastaa,sehän tökkää samaan paikkaan uudelleen.Tai sitten saan hävetä säälittävää heikkouttani ja se on sietämätöntä.

Selviytymistä tämäkin.. 

Pakko kyseenalaistaa.Kaikki.Olen terve,mutta en perus…ja koska olen ahdistunut,koska pelkään,koska olen heikko,ahdistelen itseäni myös ei-niin-ruusuisella tulevaisuudella terveydenkin puolesta.Suojelen sillä itseäni.Koska nyt ei kestä rymähtää liian korkealta.Ilmeisesti helpompi elää peläten pahinta yksin.Ehkä välttyisi suurilta pettymyksiltä eikä kukaan muukaan pettyisi.Joopajoo.

Tässä väliin luen tätä tekstiä ja mietin,saisiko siihen jotain sisältöä…

En saa siitä kiinni. Se karkaa. Teksti.

Tuolla asenteella,kukaan toinen ei voi koskaan tuntea minua täysin.Kuka onkaan,tulee torjutuksi,tuntee itsensä hyödyttömäksi.Ja lopulta vetäytyy.Ja olen yksin.Kuten olen tottunutkin.Kuulostaa hyvältä,helpolta ja sopivalta?Tuttu turvallinen kaava?Ei.En halua olla yksin.

Pitää uskaltaa päästää irti siitä ahdistavasta tunteesta joka suorastaan ruokkii kaikkea negatiivista.Se alkutunne,se mistä kaikki johtuu,se perinpohjainen.Se turvattomuus.

En ole enää lapsi.Kaikki on hyvin.Kukaan ei uhkaa eikä ole mitään pelättävää.Olen turvassa.Vaikka olisin yksin.

Sitten tulee ahdistus.

Pitää antaa sille tunteelle lupa olla.Se saa olla ja se kuuluu asiaan.Kun se saa olla,se irrottaa otettaan,niin että veret kiertää hiukan paremmin.Pitää vain uskaltaa luottaa,että kaikki on hyvin.Etenkin, jos ei millään pysty perustelemaan,miksi juuri tässä hetkessä ei olisi kaikki hyvin.Pitää hengittää.Pitää ymmärtää,mistä se reaktio on saanut alkunsa ja palata takaisin tähän päivään,jolloin on turvallinen aikuinen itse itselleen.Kukaan tai mikään ei uhkaa.”

7 kk myöhemmin

Oijjoi, olipa mukava, että edes tuon verran sain itsestäni irti alkuvuoden kaaoksessa.Kaikki sanat olivat hukassa, pää tyhjää täynnä. Ei mitään. Tai sitten ääriään myöten niin täynnä kaikkea. Aistit tukossa.Kirjaimia päällekkäin ja väärinpäin. Oloa kuvaa joiltain osin hirveän hyvin elävältä haudattu.

Mutta.

Joiltain osin tuo oli myös henkiin heräämisen aikaa. Niin hieno asia kuin sen voisi kuvitella olevankin, se ei todellakaan ole kivutonta. Puhumattakaan työmäärästä, jonka se teettää. Siihen innostuksen ja angstin sekoitukseen lisätään sekaan hyvin paljon kärsivällisyyden harjoittelua. Se ei ole ollenkaan simppeli yhtälö. Eikä valmistu pitkään aikaan. Eteenkään, jos ainesosat eivät kuulu henkilökohtaisiin hyveisiin..

Joku taso on silti suoritettu. Sanat tulee. Ei enää tyhjiä sivuja 😀 Löydän kyllä itseni, kärsivällisyys palkitaan.

Ennen kaikkea, tiedän mitä teen ja mitä haluan.

Kuluneeseen vuoteen mahtuu enemmän, kuin koko puoleen elämään. Siltä se ainakin tuntuu. Niitä minun täytyy puida vielä paljon lisää. Mutta ei se mitään. Nythän on sanat 🙂

 

Mainokset

Unohtumattomat ihmiset


Kävin äidilläni edellisen postauksen jälkeen.Tosin oloni oli paremminkin kuin olisin syöksymässä suden suuhun.Onneksi olin tunnistanut omassa olossani jotain,joka aiheutti epävarmuutta ja pelkoa.Väsymys.Tiesin,että jostain syystä mieleni haluaa liioitella ja hakeutuu mielellään vanhoihin muistoihin.Todellisuus ei ollut niin paha,kuin mihin ajatukseni oli jo riemukkaasti syöksynyt.Vierailun jälkeen suorastaan huokaisin helpotuksesta.Hyvin mennyt käynti johtunee suurilta osin siitä,että olemme tarpeeksi etäisiä.Äiti on epävarma ja kontrolloi ainoastaan heitä, jotka ovat lähellä.He olivat rauhoittuneet sen verran, kuin se mahdollista on imusolmukesyövän löytymisen jälkeen.Tietoon sopeutumista ja pikaisen hoidon toivomista.Juttelimme siitä kolmestaan ja mielestäni he suhtautuivat asiaan niin järkevästi,kuin se vain mahdollista on.Lähtiessäni pois,jäi tunne että he pärjäävät kyllä.Olemme yhteyksissä.Ahdistus helpotti ja oma elämäni jatkuu.

Fatiikki the beast

Ms-tauti aiheuttaa minulle väsymystä,niin fyysistä kuin psyykkistä.Tutummat nimet olisivat fatiikki ja kognitiivinen fatiikki.Ulospäin tauti ei minusta näy.Silti tunnen ajoittain lihasten heikentymisen,puutumisen ja kykenemättömyyteni vastaanottaa liian monimutkaisia asioita kerta heitolla.Erityisesti negatiiviset tilanteet saavat pääni nopeasti sumuun,aivosumu.Selkeä ajatus on todella vaikea säilyttää ja nukahtaminen tapahtuu jossain vaiheessa sormia napauttamalla.Tämä siis esimerkiksi,jos avioelämässämme ilmenee erimielisyyksiä.Myös ihan tavalliset asiat,jos niitä on liikaa,aiheuttavat sitä valtavaa väsymystä.Minun on esimerkiksi järkevää rajata kaupassa käyminen maksimissaan kahteen kauppaan.Muuten tulee liian paljon valikoimaa,asiaa,ajatuksia,värejä,valoja ja muuta.Kolmannessa kaupassa käytännössä siis vain kävelen,enkä enää jaksa pitää mielessä,mitä olin hakemassa ja mitähän muuta mahdollisesti olisi hyvä katsoa.Silmät on vaikea kohdistaa mihinkään kovin lähelle.Siispä ajelen kotiin ja huomaan,ehkä, seuraavana päivänä unohtaneeni jotain.Se ei ollut ennen minun tapaistani ollenkaan.Joululahjaostokset oli siis tänä vuonna minun osaltani hyvin jaksotettu eri päiville ja reilusti ajan kanssa 😀 Toisaalta,fatiikki voi iskeä varoittamatta ilman syytäkin.Kuten tilani oli vuosi sitten muutaman kuukauden.Tässä on yksi syy,miksi pelkäsin uutista äidin miehen imusolmukesyövästä.Tiedostan sen,kuinka rajallista jaksamiseni on.Yritin kuitenkin ajatella pystyväni ennakoimaan kaiken tekemiseni ja olemiseni niin,että olisin paljon läsnä myös heille.Se nyt vaan ei ole mahdollista.Se on tämän taudin haitta,mutta myös hyöty.Pitää elää hetkessä ja keskittyä siihen mikä on tärkeintä.

Sydäntä lämmittävää

Jouluaattona katsoin Raskasta Joulua-konserttia sivusilmällä.Arvostan todella paljon heitä,jotka tekevät vapaaehtoistyötä yksinäisten lasten ja nuorten eteen!Ohjelmassa oli haastatteluja heiltä,jotka olivat saaneet elämänsä raiteilleen turvakotiin päästyään.Aivan mahtavaa.Toki mieleeni tuli omat kokemukseni,niistä aikuisista jotka olivat tukenani viimeisissä mutkissa.

Ikuinen kiitollisuus

Ajatuksissani olen kiittänyt koulupsykologiani tuhansia kertoja.Hänellä oli iso vastuualue yksin hoidettavanaan tuohon aikaan.Kaupunki ja sen lähikunnat.Kun elämäni tuli siihen pisteeseen,että erosin pakopaikastani ja muualle en voinut palata kuin koti,hän teki kaikkensa ettei minun tarvitsisi palata sinne.Tarkistimme yhdessä paikallisen turvakodin mahdollisuudet.Se osoittautui minulle vääräksi paikaksi.Hän olisi voinut silloin sanoa,ettei muita vaihtoehtoja ole,ota tai jätä,koska olin alaikäinen.Sen sijaan hän teki työtään sydämellään ja etsi hänelle tutun kiinteistövälittäjän sekä järjesti minulle ajan hänen luokseen.

Siinä toinen henkilö,joka jäi mieleen.Kiinteistövälittäjä oli tietoinen taustastani koulupsykologin kautta.Hän totesi,ettei yhtään yksiötä ole vapaana.Olin vajota synkkyyteen…Sitten hän sanoi,että vuokraisi minulle siis kaksion yksiön hinnalla.Makuuhuoneen ovi pidettäisi suljettuna,ja siinä kohden hän iski silmää, mikä tarkoitti ettei hän tule koskaan tarkistamaan paljonko neliöitä olisi lopulta käytössä.Kunnioitin hänen ohjettaan siitä huolimatta,koska tunsin, että olin saanut valtavasti luottamusta itseäni kohtaan.Sain oman turvapaikan.

Kolmas kunnioitusta herättävä aikuinen oli poliisi,joka otti vastaan rikosilmoitukseni isästä.Se kesti kolme tuntia ja siinä välissä romahtivat ne kuuluisat kaksoistornit.Se kuinka tämä herrasmies teki työnsä,oli todella ammattitaitoista.Hän kohtasi nuoren tytön,joka kertoi hänelle erittäin arasta aiheesta,insesti ja tyttö pelkäsi ettei häntä uskota.Tämä ammattilainen pystyi ilmeillään,eleillään ja sanoillaan luomaan luottamuksen niin,että hän pystyi luontevasti esittämään minulle tarkentavia kysymyksiä ja keskustelemaan asiasta.Ja kaiken tuon ajan hän samalla kirjoitti,olematta kuitenkaan poissaoleva.Ainoa kerta jolloin hän ei ollut läsnä,oli se puhelu jossa ilmoitettiin wtc:stä,eikä sekään kestänyt sen kauempaa.Tämä poliisi teki työnsä täydellisesti alusta loppuun.Kunnioitan tällaisia mahtavan tilannetajun omaavia henkilöitä!

Aivan kuten edellinen poliisi,myös asianajaja jota hän oli suositellut,oli loistava.Tämä nainen oli todella yksityiskohtainen,tehokas ja varma tekemisissään.Vaikka hän ammattinsa vuoksi suhtautui aiheeseen tottuneesti ja ammattiin kuuluvalla tavalla etäisesti,hän tiesi mistä on kyse.Ja niinä hetkinä,kun olimme kahden hänen toimistollaan,hän osoitti myös empatiaa.Kunpa osaisin kuvailla häntä oikein.Hänestä tuli minulle esikuva silloin 🙂

Mielenterveysosastolla,jossa sain ajatuksen viedä insestiasia eteenpäin,mieleen on jäänyt eräs mielenterveyshoitaja.Hän oli oikein mukava karhumainen mies,joka osasi esittää asiat selkeästi ja varmasti.Sellainen teksti on helppo ottaa vastaan ja ymmärtää.Hän oli tukena oikeusprosessin ajan kaikki ne epäilyksen hetkeni ja romahtamiseni.Hän oli oikeassa ammatissaan ja olen todella kiitollinen hänelle!

Hengenpelastajat

Tällaiset ihmiset ovat kullan arvoisia.Heidän työtään ja sen tärkeyttä ei voi tarpeeksi tuoda esiin.Näen edelleen ohimennen osaa näistä elämässäni tärkeinä hetkinä vilahtaneita ihmisiä.Miten lähtemättömän positiivisen muistijäljen he ovat jättäneetkään!Turvallisuus ja luottamus ovat oikeita sanoja kuvaamaan sitä tunnetta heistä.Me emme puhu,kun kohtaamme.Tervehdimme toki,mutta minusta olisi mukava,jos he oikeasti tietäisivät miten paikkasivat minun ajatusmaailmaani.Ajatuskin saa hymyilemään.Toivoisin,että kaikki jotka tarvitsevat,kohtaisivat näitä suuri sydämisiä ihmisiä ja ottaisivat avun vastaan.Heillä on mahdollisuus muuttaa menneen runtelema kuva luottamuksesta ja läsnäolosta.Toivoisin näille työntekijöille heidän ansaitsemaansa palautetta ja voimaa jatkaa sitä tärkeää ja vastuullista työtä joka voi pelastaa monia ihmisiä!

Yhtään vähemmälle arvostukselle ei jää Hän, joka on jaksanut seistä jalat maassa vieressäni kaikki ne aallokkot silloin ja nyt 🙂

https://www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/nuorten-turvatalosta

http://www.nuortenelama.fi/tuki-ja-kriisipalvelut

https://ms-nyt.fi/ms-tauti/tietoa-ms-taudista/ms-taudin-oireet