Olen tehnyt paljon töitä sen eteen,että voisin olla terveesti itsevarma ja tehdä sen puitteissa mitä haluan.Ihan perussettiä,kuten koulutus,työ ja harrastukset.
Leimautuminen
Lapsuudessa luokallani oli oppilas,joka oli hyvä kaikessa.Todistus oli aina sen mukainen,erinomainen siis.Jossain vaiheessa hän alkoi kärsiä siitä,kaikki kun ystävällisesti muistuttivat häntä siitä kauniilla nimityksillä kuten ”opettajan lellikki”.Hän halusi eroon siitä leimasta.Niinpä hän liimasi kaikkien nähden opettajan tuolin sekä kirjan kiinni.Tietysti tekijä paljastui.Tämä oppilas kertoi,että hän oli paineissaan yrittänyt olla jotain muuta kuin oli,vaikka hänellä oli todella monta kaveria.Asiasta keskusteltiin ihan koko luokan kesken ja se oli opetus meille kaikille.Erilaisuus tavalla tai toisella oli ok.Itse en vain sitä siinä luokassa koskaan tuntenut,ehkä se oli väärää erilaisuutta?Tuskin.Nykyään ymmärrän sen ymmärtämättömyyden.
Vaikken ollut huippuoppilas,minulle kasvoi silti poikkeavan leima otsaan.Se lähti kai varmaan jostain siitä,kun opettaja sanoi ettei moni pysyisi niin hyvin perässä oppiaineissa,niin valtavalla poissaolomäärällä.Kotona äiti odotti aina täydellistä suoriutumista,jälkien siivoamisesta,ruokailusta,kotiintuloajoista ja hänen elämänsä maailman tappiin asti-arvostamisesta.Missään noista ei ollut liikkumavaraa.Kotiintuloajasta 5-10 minuuttia myöhässä ja lopputulos oli selkäsauna ja viikon kotiaresti.En oppinut siltikään.Ulkona oli pakopaikka,enkä olisi millään jaksanut tai halunnut mennä kotiin.Leivän murut iltapalalta pöydällä ja lopputulos oli herätä selkäsaunaan, kun äiti saapui yöllä baarireissultaan kotiin ja löysi ne.Tai kun viimein annoin pahan oloni purskahtaa pintaan,lopputuloksena läimäytys, kun itku ei loppunut äidin mielestä ajoissa.Yritin parhaani.
Koulussa tietysti piti antaa kaikkensa ja pitää yllä opettajan oletusta siitä,että pärjään kyllä.Yläasteella koulupsykologi vahvisti kannustamalla tätä suoriutumista ja vahvuutta.Hän ei tarkoittanut sillä tietenkään mitään pahaa.Olen sitä mieltä,että silti selviytyjä-leima painaa joskus liikaa.Se ei jätä vaihtoehtoja.Se on tiukka ohje siitä,että kaikesta on suoriuduttava loistavasti.Vähempi ei riitä,se ei ole mitään.Minusta tuli itseäni ja ympäristöä alituisesti analysoiva.Eläminen jäi sivuun.Ei tietenkään pelkästään leiman takia,vaan myös kotona vallitsevien arvaamattomuuksien vuoksi.Se oli selviytymistä,oppia ennakoimaan tulevaa jopa pöydällä olevien esineiden asennosta.Perfektionismia ongelmien välttämiseksi.
Kokovartaloskannaus
Tänään törmäsin tuohon ajatukseen.Olen vapautunut sen verran,että pystyn jännittämättä käymään laulutunneilla.Uskallan tehdä jopa virheitä 🙂 Tuosta kiitos positiivisen asenteen omaavalle opettajallekin!Hän kuitenkin sanoi SEN tietämättään tänään.”On hienoa,että osaat ANALYSOIDA omia tuntemuksiasi.”Sehän on suorastaan jo kirosana,analysoida itseänsä!!En jaksaisi kuulla sitä nyt.Teen sitä koko ajan.Olen joskus terapiassa käydessäni,saanut ohjeen olla tekemättä sitä niin paljon.Siinäkin oli opetteleminen,löytää se itseanalysoinnin ja suorittamisen sekä niiden vastakohtien kultainen keskitie..
Ms-tauti toi itseanalysoinnin rankasti takaisin.Kokovartaloskanneri on päällä heti aamusta.Miltä tuntuu?Missä tuntuu?Miten tuo tuntemus selitetään?Mistä tämä johtuu?Mitä tälle voi tehdä?Ja liuta muita kysymyksiä pitkin päivää.Onneksi se on jo helpottamassa.Silti jäljellä on sen verran,että opettajan lausuma kirosana osui.Osumaan saattoi vaikuttaa myös alkujaan hankalampi päivä.Aloin miettiä pianotuntejani.Siitä on tullut pelkkää suorittamista.Alunperin minun piti vain viattomasti harrastaa sitä!?Laulutunneista en haluaisi suoriutumista.Haluan nauttia siitä mitä teen,ihan kevein mielin.Miten suhtautuisin,että se aina pysyisikin niin?
Allerginen…
Nyt olen soittanut pianoa 12 vuotta.Soittotunnit keskittyy aina tulevaan tasosuoritukseen tai johonkin välietappiin.Toisaalta se on aktivoiva ja tehokas tapa oppia ja mennä eteenpäin.Tämän kevään viimeinen suoritus saa minun osaltani silti jäädä viimeiseksi.Halusin alunperin vain soittaa,oppia vähän jotain siihen avuksi.Ajan kuluessa en saanut soittamista onnistumaan tarpeeksi hyvin.En oikeastaan koskaan soittanut,niin kuin halusin.Minulle oikeat sormitukset tai käden asento eivät olisi olleet niin olennaisia.Tietysti tosissaan ammattia soittamisesta hakevalle,ne ovat suureksi hyödyksi!Minä en sisäistä sitä tarpeeksi hyvin ja haluan vain harrastaa.Kuluneen 12 vuoden aikana,olen analysoinut omaa motivaatiotani,fysikkaani,korviani ja jännittämistäni.Nyt alkaa tuntumaan siltä,että se riittää.Olen allerginen.Liian paljon negatiivisia tuntemuksia HARRASTUKSESTA.Olen mukavuudenhaluinen 🙂
Joku joskus suositteli piirtämistä opiskelemaan.En helvetissä mene!Ikinä!!Onpahan edes yksi asia,jossa kukaan ei tule kertomaan miten tehdä paremmin tai kokonaan toisella tavalla.Kukaan ei tule vaatimaan miten nopeasti teoksen pitäisi olla valmis.Puhumattakaan,että joutuisin piirtämään jotain jota en halua.Minun ei tarvitse stressata,jos vaikka haluan jättää keskeneräisen työn hetkeksi sivuun.Piirrän itselleni ja se riittää,saatan olla jopa ihan tyytyväinen 🙂
Tauko paikallaan
Suorittamiset saa nyt siis jäädä taka-alalle minun elämässäni.Siiheksi,kunnes tajuan,etteivät ne määrittele minua ihmisenä.Ne eivät ole olemassa vahingoittaakseen minua tai antamassa tietyn ihmisarvon.Minun elämäni ei ole suorituksen laadusta kiinni.Ehkä joskus tuntui liikaa siltä.Elämä oli kokonaisuudessaan suorittamista.Jospa keskityn nyt elämään elämääni ilman ms-leimaa,alkoholistinlapsi-leimaa,insestin uhri-leimaa,selviytyjä-leimaa,masentunut-leimaa,pianisti-leimaa,työtön-leimaa ym.ym. Olisinkin vain ihan ihminen,ilman mitään leimoja! Nauraisin omille virheilleni.Nauttisin siitä mitä teen.Ei se saa olla niin vakavaa.Jos ajattelen itseni johonkin noista edellä mainituista leima-kategorioista,olen rajattu.Maailma näkyy, vain sen leimakuplan hämystä.Se määrittelee minut joksikin(esim. alkoholistin lapsi=auktoriteettipelko?,työtön=mihinkään kuulumaton?,tarpeeton?),ehkä sellaiseksi jota en halua olla.Jätän rajaukset pois ja otan mahdollisuudet avoimin mielin vastaan.Jossain vaiheessa varmasti löydän sen todellisen ja hyvän pointin joka suorittamisissa on 🙂
Kaikki ihmiset suorittavat,on pakkokin.On opiskelut,koti,työt ja harrastukset.Toiset osaavat suorittaa keveästi ja toiset panostavat kaikkensa.Tuskin on yhtä ainutta oikeaa tapaa itse suorittamisasenteeseen.Ajattelisin kuitenkin niin,että kaikille tyyleille yhteinen ajatus olisi itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on.On tehtävä se oma parhaansa ja oltava itselleen armollinen.Joskus voi antaa olla,edes hetken,mikään ei vielä siihen kaadu.Itseään voi onnitella saavutuksista.Mikä olikaan se tärkein juttu elämässä?Sitä kannattaa aina välillä miettiä.
Varjoista valoon, erään elämä 