Olet mitä ajattelet olevasi!

Ajatukset ovat tänään aika vahvasti olleet jälleen siinä,mitä ihmiset ajattelevat itsestään ja miten se vaikuttaa.Mitä minä ajattelen itsestäni?

Sanotaan,että olet mitä syöt.Ihan yhtä paljon olet myös sitä mitä,ajattelet olevasi!Oman mielen voimaa ei pidä aliarvioida.

Kontrollointi ja vastuu

Tapasin tänään lähisukulaisen,jonka kanssa olemme aika paljon samanlaisia.Hän kokee parisuhteessa sitä samaa,mitä minäkin koin etsiessäni itseäni.Juttelimme siitä pitkään ja ainakin itse sain siitä taas jotain enemmän.Toivottavasti keskustelusta irtosi myös hänelle jotain 🙂

Minä olin parisuhteemme alussa useita vuosia se,joka oli masentunut,traumatisoitunut ja kaikin puolin viallinen.Tunsin olevani sen vuoksi vastuussa siitä,miten suhteemme sujuu.(Meininki oli vähän sama kuin siinä Jopet shown sketsissä ”Miun syy”.)Toisaalta se kai myös palkitsi kontrollintarvettani.Oli oltava ohjat käsissä,kun ei kuitenkaan tietoisesti halunnut minkään menevän pieleen.Edes viikkosiivouksen…Siinäpä kuitenkin jo aika sotkun ainekset.Molemmat,vastuu ja kontrollointi olivat raskaita kantaa mukana ja niistä piti päästä eroon.

Itsensä selittäminen

Se ei tapahdu hetkessä.Jos puhun vuosista,en varmasti pahasti väärin veikkaa.Ongelmaksi siinä irtipääsemisessä muodostui se,että se parisuhteen toinen osapuoli oli jo tottunutkin siihen,että kiihtymyksissäni lopulta myönsin vian eripurassa olleen minussa.Myönsin yleensä,että hermostunut ylireagointini johtui varmaan lapsuudestani ja kokemuksista siellä.Selitin itseäni menneisyydellä.Niinpä toisinaan tilanne sujui ”toisen hyväksi” helpostikin.Hänen ei aina tarvinut miettiä,olisiko hänen käytöksessään tai mielialassaan kenties,jotain jolla tilanteita voisi välttää.Mahdollisesti vaikka surkea työpäivä?Itse en silloin vielä osannut erottaa,mistä oma suuttumukseni alkoi ja mihin se lopulta päätyi.Järki ehti sumeta matkan varrella ja lopulta painiskelin lapsuusmuistojeni syövereissä.

Toisen tukeminen

Tuosta totutusta tavasta oli toisen myös päästävä eroon.Puhuminen auttoi siinä.Kerroin,että en voi muuttaa tapojani,jos toinen selkeästi ennakoi totuttuja tapojani puheessaan tai käytöksessään.Siinä ne ovat aina muistuttamassa olemassa olostaan ja se on turhauttavaa.Se taas herkästi johtaa totutun käytöksen palaamiseen.Sama asia esimerkiksi siinä,että kun parisuhteessa toinen lopettaa tupakoimisen tai alkoholin käytön.Siitä seuraa,että toinen alkaa tiukan hetken tullen muistutella ikään kuin piikitellen toisen riippuvuuksista.Se on turhauttavaa ja hankaloittaa tietysti eroon pääsyä.Eikä se myöskään ole millään tavalla rakentavaa!Nämä asiat parisuhteessa vaativat aina molemmin puolista ymmärrystä ja huomioon ottamista.

Omaan soppaan saa hakea apua!

Mikään ei oikeuta traumaattisen lapsuuden kokenutta käyttäytymään huonosti.Ei fyysiseen eikä psyykkiseen väkivaltaan.Ne ovat aina oireita,joihin pitää hakea apua.Kaikkien ihmisten tulee kunnioittaa toisiaan.Itse tupakoitsijana ja kerran jo lopettaneena ajattelen,että mitä ikinä lopettaminen tuokaan tullessaan,se on minun vastuuni ja ongelmani.Itse olen soppani keittänyt eli tässä esimerkissä tupakoinut.Yhtälailla alkoholistin aikuinen lapsi on vastuussa omasta elämästään ja käytöksestään.KUTEN myös alkoholisti.On vastuullista itseään ja toisia kohtaan hakea apua ongelmiinsa.

Minä nyt vaan olen tällainen…..(jotain positiivista tähän)

Rankan lapsuuden läpikäyneillä on paljon pieniä osasia,joita pitää säätää,jotta elämä olisi kevyempää.Jossain vaiheessa tuon tiedostamista,olisi hyvä päästä yli siitä ajatuksesta,että olen tällainen KOSKA…No juu,paljon pitää tehdä ja on tehnytkin,mutta KUKA oikeastaan olet?Jos ja sitten kun, et ole alkoholistin lapsi tai insestin uhri?Kun sitä jaksaa miettiä,niin voi käydä niin,että uhriutuminen lakkaa ja tajuaa,että itsessään on paljon muutakin!Omaa itseään ei tarvitse selittää hyväksyen,että tällainen hankala ihminen minä nyt vain olen.Varmaan olet,jos ajattelet olevasi.

Entäs jos ajattelet olevasi jotain hyvää?Olisitko sitten hyvä?No sekään ei tapahdu hetkessä,niin kuin ei sekään rankka lapsuus sujahtanut hetkessä ohi.Eli kyllä,jos itseensä sinnikäästi suhtautuu positiivisesti karva kerrallaan,se tuottaa tulosta!Kärsivällisyyttä ja ymmärrystä itseään kohtaan tarvitaan. Joka päivä tulee tehtyä jotakin jossa onnistuu,se pitää huomata ja taputtaa itseään hellästi kuontaloon siinä kohden!Näitä asioita piti itse tietoisesti kerätä,jotta oma mielikuva itsestä muuttuisi.Ja kyllä mää nyt tykkään ittestäni ja viihdyn seurassani 🙂

Mielen voimaa,faktaa,tuuria?..Ihan sama 🙂

Olet mitä ajattelet olevasi.Se ajatus on toiminut ennen ja toimii nyt suhtautumisessani ms-tautiin.Ajattelin olevani heikko.Kuvittelin ja tunsinkin,että lihakseni ovat jo huolestuttavasti surkastuneet.Niitä särki ja kiristi helposti ja niveliäkin kolotti.Päivä päivältä enemmän ajattelin olevani ms-tautinen,tuomittu pyörätuoliin.

Muutin sen ajatuksen.Oli pakko,koska elämä vain on vielä edessä eikä huomisesta tiedä.Kukaan.Sitä paitsi kuka tahansa surkastuu,kun levon hetket lisääntyy…ja jos ei syö oikein ja juo kahvia ja tupakoi ja yliannostaa itsensä sokerilla ja ja ja…

Lähdin kokeilemaan mihin pystyn.Nyt ajattelen olevani hyväkuntoinen,mahdollisuudet tässä hetkessä mihin vain.On ollut loistavaa huomata,että ms-tauti antaa niin sanotusti virhesignaaleja.Se ilmoittaa jaloissani,etteivät ne jaksa.Se kertoo käsilleni,että tarvii lepoa.Se saa myös huimaavan väsymyksen aikaan.Kaikki nuo ovat tähän asti kertoneet,että tarvitsen lepoa.No,nyt olen kulkenut kuntosalilla kolme kertaa viikossa neljän viikon ajan.Sekaan mahtuu juuri noita virhesignaalipäiviä,jolloin mieskin on ehdottanut kotiin jäämistä.Minulla on vara olla jääräpäinen ja masokisti.Olen mennyt sillä ajatuksella,että jo kuntosalin oven avaaminen ja vaatteiden vaihto olisi kotiin päin.Aina olen yllättänyt itseni positiivisesti.Käynyt koko ohjelman läpi ja palannut kotiin pirteämpänä.

Nyt olen paremmin selvillä siitä,mihin pystyn ja ajatus siitä,kuka minä olen,on kaikkea muuta kuin ms-tautinen.Tiedän,että on olemassa tilanteita,jolloin en ehkä pysty tekemään salilla yhtään mitään.Voin silti aina kokeilla.Otin kausikortin,joten yhtä käyntiä erikseen ei edes tarvitse maksaa…En kiellä sairauttani,juuri siksihän tätä teen,että pärjään sen kanssa.Kerään taistelutahtoa pahempia aikoja vastaan,asennetta vaikka sitten siihen pyörätuoliin,joka ei myöskään ole maailman loppu tai edes ollenkaan varma juuri minun kohdallani JA energiaa elää tätä päivää ja tehdä sitä mitä haluan!