Elämäni synttärit

Tämä on yksi niistä päivistä,joista tuli vaikea joulujen,juhannusten ja muiden erityispäivien ohella.Oma syntymäpäivä.Lapsena se oli vanhempien ryyppypäivä.Silloin,kun olin alle 8 vuotias,meillä kävi vielä mummu ja pappa sekä kummi-tätikin.Se tarkoitti kuitenkin sitä,että minä en saanut häiritä.Ollenkaan.Ei se ollut vieraista kiinni,vaan äidistä.Mitä olemattomammaksi itseni sain,sen parempi.Mikään minun sanomiseni ei voinut olla niin tärkeää,että sillä voisi keskeyttää aikuisten tärkeän keskustelun.Ja sitten,kun vieraat viimein lähti,oli äidin ja isän aika ”rentoutua”.Mikäli en ollut onnistunut noudattamaan äidin sääntöjä,myös se käytiin läpi tässä ”rentoutumisvaiheessa”.

Tuolla kasvatusmetodilla siis opin sen,etten minä ole koskaan niin tärkeä kuin muut.Vielä aikuisenakin toistin sitä samaa ajatusta.Yhtäkkiä olin se pieni lapsi,jonka ei ole sallittua sanoa mitään,vaan kuunnella kun aikuiset puhuu.Siitä on ollut vaikea pyristellä eroon.Aina kun luulen,että olen voiton puolella,tulee tilanne,jossa saan lähteä taas alusta.

Uusi elämys

Olin 8-vuotias,kun minulla oli ensimmäiset ja viimeiset kaverisynttärit.Kaverit eivät muutoin koskaan saaneet käydä meillä,koska kertovat kotonansa millaista meillä on.Jahah…No,olisivat kertoneet luultavasti kuinka kliinisen puhdasta meillä oli,jokainen tavara tarkalla paikallaan ja tupakan haju.Se ikuinen puhtaus ja järjestys oli äidin tapa pitää kontrolli,kulissi ja mielenrauha.Vaikkakaan se ei humalaisina iltoina siltä kuulostanut…siis mielenrauhalta.No joka tapauksessa,oli mahtavaa,kun sain valita kolme kaveria synttäreille.Minulla ei ollut kuin kaksi ja niinpä kolmannen virkaa sai toimittaa toisen kaverin pikkuveli 🙂 Meillä oli kivaa.Muistan silti,kuinka oudolta tilanne tuntui.Omassa huoneessa kavereiden kanssa!Ihan uusi maailma.Näin omat tavaratkin aivan uusilla silmillä.En muista,osasinko jakaa niitä,toivottavasti..Meillä oli yksi pussi Omar-karkkeja ja muistan tuon unenomaisen tilanteen niistä edelleen aina.

Olemassa oloni mitättömyys

Seuraavat muistamani syntymäpäivät ovatkin jo ihan muuta.Taisin olla yhdeksän,kun äiti ja isä olivat juuri eronneet ja äiti lähti ryyppyreissulleen.Olimme neljä vuotta vanhemman veljeni kanssa keskenään kotona ja sairastuin.Isä sattui vahingossa käymään ja huolehti minulle lääkettä ja ruokaa.Äiti oli reissullansa kolme päivää.Hän ei tullut kotiin edes syntymäpäivänäni.Muistan olleeni murheen murtama,muttei minusta näkynyt muuta kuin hiljaisuus.Isä oli meidän kanssamme,mutten muista siitäkään juuri mitään kuumeeni vuoksi.Äiti palasi synttäreideni jälkeisenä päivänä.Humalassa.Eikä hän tullut yksin,vaan ryyppyseura mukanaan.Huutamiseksihan isän ja äidin keskustelu kuluneesta ajasta meni,mutta päättyi lopulta siihen,että isä liittyi kännisen joukon jatkoksi.Se tuntui siltä,kuin olisi heitetty viimeinenkin oljenkorsi menemään.Ja siihen oli sopeutuminen.

Toisten bileet

Sitten tuli aika odottaa 14-vuotis synttäreitä.Silloin viikonloput vietettiin aina isällä.Parin ikäiseni serkun mukana, sinne kulkeutui myös heidän kavereitaan ja aina oli bileet.Isä huolehti kaikille juomat kaupasta ja loppuillasta tarjoili pientä maksua vastaan, tai ihan ilmatteeksi, myöskin kiljupöntöstään.Minä en ollut kaveri heidän kenenkään kanssa,yritin toki,mutten osannut olla niin kuin he.Huolettomia,holtittomia ja iloisia.Yritykseni toki oli niin kova,että tunsin väsyväni siihen.Jos olisin miettinyt silloin tarkemmin tai minulla olisi ollut mahdollisuus olla jossain muualla,olisin mielelläni ollut.Kotona känniä,huutamista,meteliä,levotonta.Isällä sama juttu,no joo vähän iloisempi meininki,mutta ei hetken rauhaa.Ainoa läheisempi,oli silloinen poikaystäväni.14-vuotislahjaksi sain isältä viulun muotoisen pullon jotain ällöttävän makuista likööriä?Mitä lie.Join sen,vaikken tykännyt.Lisäksi tietysti paljon muuta.Tässä kertoessa alkaa jo kuvottaa…..Vakioporukka saapui paikalle,ei niinkään minun takiani,vaan ihan vain kun oli hyvä syy ryypätä.Ilta päättyi niinkin tyylikkäästi,että eräs ikäiseni nuori sammui sohvalle,meteli oli saanut naapurit soittamaan poliisit,ja myöskin tämän sammuneen lapsen äiti haki kauhuissaan kiljuen omansa kotiin.Oli oksennusta,valtava tahmainen sotku joka puolella,pahonvointia.Useimmat pääsivät pakenemaan paikalta ennen puhallutusta.Poliisit kysyivät minulta olenko juonut mitään ja tietenkin vastasin,etten ollut.Kysyivät jotain muutakin ja päättivät jättää puhalluttamatta.Käsittämätöntä.Että sellaiset synttärit ja niin ne menivät seuraavanakin vuonna…

Kauniita tarkoituksia

Äiti osti usein lahjan.Lopulta tajusin,ettei hän niitä osta,vaan varastaa.Mietinkin,miksi näyttää siltä,että rahatilanne olisi jonkin verran kohentunut.Meikkihyllyt alkoi loistaa testeritarrakosmetiikasta ja lopulta ilmeistyi normaalia enemmän ihan ilman tarraakin.Liekö meidän kalliit uudet nahkalompakotkin niitä peruja..Hän itse kertoi,että peruna- ja wc-paperisäkit vilahtavat usein ”vahingossa” kärryjen alatasolla kassan ohi.Minä olin korviani myöten punainen,kun ensimmäisen kerran jouduin olemaan mukana kaupassa,kun tuo ”vahinko” tapahtui.Pelkäsin ja häpesin äitini puolesta valtavasti.Mutta se onnistui.Jatkossa minun täytyi vain itse kaupassa käydessäni noudattaa samaa kaavaa…Kieltäydyin.Silti tuo ajoi minut kokeilemaan itse 15-vuotiaana ja onneksi jäin heti kiinni,ripsiväri reppuni sivutaskussa.Siinäpä kohdistin saman häpeän itseäni kohtaan,kuin aiemmin äitiäni,kun naama punaisena istuin poliisiautossa sakkulappua odottamassa.Huonommaksi ja surkeammaksi en olisi oloani osannut kuvitella.Eieieiei koskaan enää!

Kun on niin paljon kaikkea muuta..

Kotoa muutin siis 17-vuotiaana pois ja yllättäen äiti unohti syntymäpäiväni kokonaan.Saattoi soittaa pari päivää myöhemmin,että sori kun on ollut niin paljon kaikkea,ettei voi muistaa joka asiaa.Ei hän koskaan sen kummemmin muistanut veljienikään syntymäpäiviä.Poissa silmistä,poissa mielestä-meininki.

Joka vuosi siis koin valtavaa ahdistusta,pettymystä ja vihaisuutta siitä,ettei äiti taaskaan muistanut.Mitä minä olen tehnyt,etten ole ansainnut hänen rakkauttaan?Minä muistin hänet aina ja siitä pidettiin ennakkoon jo hyvä huolikin,ettei vain pääse unohtumaan.En voinut ymmärtää,miksi minä olin niin mitätön?

Rakkaus

Nyt,kun olen itse äiti,ymmärrän vielä vähemmän…mutta samalla enemmän.En koskaan voi unohtaa sitä päivää,kun aarteeni syntyi.Sitä onnea ja täyttymystä,kun sain käärön rinnalleni ja rakkaus paisui kaikki rajat ylitsevyöryäviin mittoihin.Se suojelemisen halu ja tarve tuota pientä ja viatonta ihmistaimea kohtaan!Se oli se päivä,jolloin tuo kauan odotettu tunne pääsi liekkeihinsä.Hänen syntymäpäivänsä!Kuinka ikinä, milloinkaan haluaisin tai voisin sen unohtaa??!!

Ymmärryksen yritys

Olen yrittänyt ajatella äidin kohdalla aina kaiken niin,että voin ymmärtää.Omaa mitättömyyttäni hänen silmissään,on vaikea käsittää,mutta sitä voi selittää masennuksella.Sitä voi selittää jollain mielenterveysongelmalla,joka saa välttämään liian tunnepitoisia suhteita,jopa omaan lapseensa.Se saa tukeutumaan alkoholiin,jonka avulla hän ihmissuhteensa on selvittänytkin…miten ikinä sitten ”selvittänytkin”.Aivan kuin hän ei osaisi käsitellä sellaista tunnetta,kuin rakkaus.Se on jotain niin hepreaa hänelle,että se saisi hänet sekaisin,jos joutuisi sen armoille.Hän ei tietäisi,mikä iski ja mitä sitten pitäisi tehdä,se olisi varmasti valtavan pelottavaa.Siksi,hänellä on valtava suojamuuri,jonka hän on periyttänyt myös lapsilleen.Sitä muuria ei rakkaus ihan äkkiä läpäise,tunteista pelottavin ja vaarallisin.Sen takaa voidaan kyllä näytellä mitä vain.Draamaa meidän elämästä ei olekaan puuttunut…

Vain tyhjyys

Mietin jo aamusta valmiiksi,ettei tule puhelua tälläkään kertaa.Ja kun tulee,syy on varmasti ne kaikki muut asiat,jotka pitää muistaa.Ja ymmärrän toki,että tällä hetkellä tilanne on oikeasti niin.Ensimmäistä kertaa.Tiedän ja tunnen myös sen,ettei sillä ole mitään väliä soittaako hän vai ei.Olen jo iso tyttö 🙂 Mutta se oli ennen kurja juttu.Niitä pettymyksiä ei unohda, vaikka tarvetta synttärimuistamiselle ei oikeasti enää olisikaan.Se vain on yhtenä rikkana rokassa,muistuttamassa äiti-lapsi-suhteesta,jossa lapsi jäi aina jalkoihin.Alkoholi vei voiton.

Tänään en tunne sitä pettymystä.Ainoastaan tyhjyyden siinä kohden,missä äiti ei soittanut.Tyhjän ilon siinä kohden,kun miehen sisko ja äiti muistavat syntymäpäiväni kaiken sen kiireen keskeltä,mitä heillä on.

Elämäni aarre

Kaikista ihaninta oli se,kun tämä päivä oli lapselleni tärkeä.Lähestulkoon,minun synttärini ovat hänen,häntä varten olen olemassa,täytän vuosia mielelläni joka vuosi,vaikka sadan vuoden päästäkin,koska saan nähdä hänen tulevat vuotensa.Hän on se syy,miksi minä olen syntynyt ja siinä on aihetta juhlaan 🙂