Oman onnensa seppä…


Olipa hurja viikko.Siis viime viikko.Työttömän mutkattomasti sujuvasta,rauhalliseen tahtiin etenevästä elämäntyylistä pääsin/jouduin yhtäkkiä takaisin hektiseen ja raivokkaan nopeaan työelämään…Töitä viikkoon meni 40h.Alkaen puoli 10 ja päättyi klo 18.Tarkoittaa mun elämässä sitä,että kotoa poistutaan lapsukaisen kanssa jo ennen yhdeksää ja takaisin kotona olen joko puoli seitsemän tai kahdeksalta illalla,riippuen siitä onko kuntosalipäivä.

Niin,kyllä se pisti miettimään niitä työttömänä tulleita kaipauksia työtä kohtaan…Mitä lie mielen oikkuja…Suorastaan mielenvikaista!

Vain pintaa

Oma henkinen tasapaino heittää melko kuperkeikkaa,kun joutuu tuonne raadolliseen ympäristöön.Siellä nopeat syövät hitaat ja vaikka kuinka yrität olla supernopea,se ei todennäköisesti auta 😀 Ihmiset puhuvat toisistaan toistensa selän takana ja kuvittelevat ettei sitä kukaan tiedä.Hirveän paljon pinnallisuutta ja ahdistusta.Sitä ei ole kiva seurata,tosin siihen tottuu kyllä taas viikkojen kuluessa.Enkä yhtään ihmettele,miksi aina tuntuu työttömäksi jäädessä,että löysin sittenkin onnellisesti itseni jälleen.

Auktoriteetin pelko

Minä kasvoin vahvassa auktoriteetin pelossa ja koin lukuisia nöyryyttäviä tilanteita vanhempieni osalta.Ihan lähtien siitä perinteisestä,että lapsena minua koskevista asioista puhuttiin minun ylitseni aina,kuin en olisi läsnä ollutkaan.Ja mitä enemmän alkoholia,sitä viisaammiksi vanhempani tulivat.Niin monta kertaa sanani ovat loppuneet kesken ja pidin itseäni täytenä idioottina.Ja yhtä monta kertaa,se on saanut vanhempani nauramaan.

Tämä työ,jossa nyt olen ollut vuodesta 2007,lukuisilla määräaikaisuuksilla,aiheuttaa jälleen harmaita hiuksia.Nyt pitäisi taas osata pitää puolensa,luottaa itseensä ja kuvitella,että kaikki me syödään samaa puuroa…Esimieheni on hyvin supliikki,määrätietoinen ja vanhempi mieshenkilö,joka ensimmäisinä työvuosinani sai korvani (itseasiassa ihan koko pärstäkertoimen )punaiseksi liian monta kertaa.Ihan siinä pisteessä en enää ole.Sain itseluottamustani kerättyä sen verran,että toimeen tullaan.Esimies itseasiassa keikautti tuota asetelmaa eräissä pikkujouluissa nurinpäin…Kuinka ollakaan alkoholin rohkaisemana vinkkaili,että tiedätkös missä oltaisiin,jollei meidän puolisot olisi paikalla?Vastasin iloisesti,että nukkumassa.Oli kiva nähdä epävarmuutta sielläkin päässä seuraavina työpäivinä.
Työsopimus

Viime viikolla työsopimusta tehdessä,otin uusintamainittavaksi sen,että ennen kuin samaan työhön toista palkataan,lisätyö olisi tarjottava minulle,koska olen osa-aikainen.Esimies oli ottanut asiasta selvää sitten viime vuoden..ja kertoi,että kaikki kesälomittajat ovat tasa-arvoisia ja kaikilla on saman verran töitä.Vaikka minä aloitan maaliskuussa ja toinen lomittaja mahdollisesti toukokuussa.Kysyin,että hänellä varmaan on tuosta jokin virallinen teksti jossain???Kuulema on,mutta ei näyttänyt.En inttänyt vastaan,vaan ajattelin,että kaivan kaiken aineiston vaikka valmiiksi ja varmistan,ettei hänen käyttämällään kesälomittaja-sanalla ole erityispoikkeusta lisätyön tarjoamisvelvollisuudessa.Sitten voidaan keskustella aiheesta uudestaan.

Miksi asioista tehdään hankalia?

Kyllä harmitti.Savu kaiketi nousi korvista,kun mietin miksi?Miksi ei toimita kuten pykälät sanoo?Miksi pitää joutavasta asiasta vääntää?Ei minun palkkani niin mahdottoman paljon isompi ole kuin niiden,joilla ei vielä työvuosia ole juurikaan!Ero on pieni,mutta tämä minun työpaikkani tuo vuosi vuoden jälkeen esille,kuinka henkilöstökuluissa pitää säästää ja aina menee huonosti ja omistajat ovat todellakin hyvin tarkkoja raha-asioissa.

No,vien sille tulostetun version työehtosopimuksen kohdasta,jossa lisätyön tarjoamisvelvollisuudesta kerrotaan.Ei ole väliä olenko tullut päivän vai kuukausia ennen toista työtekijää,lisätyö kuuluu ”nokkimisjärjestyksessä” minulle.Viime vuonna meitä oli kaksi osa-aikaista samassa työssä päällekäin,vaikka olin hyvissä ajoin itse ilmoittanut,että otan vastaan lisätyöt.Käytännössä olimme siis töissä eri päivinä.

Oikeudet ja velvollisuudet,samat säännöt kaikilla

Niin.Pikku juttu kai.Minun tilissäni kuitenkin iso juttu.Osa-aikaisena haen soviteltavan päivärahan kaveriksi ja päiväkotimaksujen jälkeen homma menee enemmänkin harrastuksen piikkiin.Toki siinä etunsa on.Enemmän aikaa kotona.MUTTA kun se on minun oikeus!Saada se lisätyötarjous.Ja työnantajan velvollisuus on tarjota sitä työntekijän itse huolehtimatta!Silloin saisin täyden palkan,eikä toista lomittajaa tarvitsisi palkata liian aikaisin.

Tässä nyt sitten kasailen jäitä hattuun ja vien loppuviikosta pykälät hänelle luettavaksi,esitän asiani rauhassa,varmasti ja hyvän tuulisesti.Ehdotan jopa,että hän näyttäisi omat faktansa,jotta voidaan katsoa kumpi on pätevä perustellusti juuri tähän tilanteeseen.Lopuksi hymyilen kauniisti ja toivotan parempaa päivän jatkoa (Joo,tämä on toiveajattelua luultavasti)….Paitsi,että soitin jo liittoon ja tarkistin asian myös sieltä,ettei vain löydy tosiaan jokin erityispykälä kesälomittaja-nimikkeelle.Ei löydy.Lisätyö kuuluu minulle!!!

Epävarmuus

Nyt sitten ahdistaa.En yhtään pidä tästä ”pelailusta”.Olen asiastani varma,mutta en oikein tiedä missä itsensä puolustamisen raja tässä kulkee.Kaikki säännöt eivät aina lue kirjoissa ja kansissa?Pelkään,että lehahdan jälleen punaiseksi,alan änkyttää ja itsekontrollini katoaa niin,että muutun osteriksi.Se vaan olisi niiiiiin noloa!

Toisaalta olisi mukava unohtaa koko juttu,tehdä ne työt jotka tuossa kyselemättä tulee ja taata siten mahdollisesti työtä tulevaisuudessakin.Jos näin teen,tiedän että käyn siitä muutaman kerran tiukkasanaista keskustelua itseni kanssa…

Jos taas vaadin oikeuteni,kuljen tämän kesän töissä ja ilmapiiri mahdollisesti kärsii paljonkin.Se taas ahdistaa ja kun työaika on tuo,se on käytännössä suurin osa elämästä huonossa ilmapiirissä..

Ja tässä kohden alan miettiä,kuinka paljon hankalammaksi asian päässäni tekee lapsuus ja nuoruus?Kun eikö se nyt olisi ihan selvä asia,että tottakai oikeuksiani koitan puolustaa?Kotona se ei ollut,ei se kannattanut,helpompi oli vaieta kuin hankaloittaa elämää enempää.

Tässä tapauksessa paras ratkaisuhan olisi vaihtaa työpaikkaa.

Kun se vain löytyisi,olisin jo vaihtanut.

The End

Ei taida jäädä paljon mahdollisuuksia.Minun on unohdettava lapsuus,koska en ole enää lapsi.Olen ihan yhtä aikuinen kuin esimieskin.Meillä molemmilla on oikeudet ja velvollisuudet.Epäilemättä myös hän pitää omista oikeuksistaan kiinni.Minun ei tarvitse haastaa riitaa.Minun tarvitsee ainoastaan kaikessa rauhassa osoittaa hänelle lakipykälä,josta olen aiemmin maininnut.Minun pitää koittaa luottaa siihen,että olen talossa ollut jo kuitenkin pitkän aikaa,aina uudestaan ja uudestaan.Kai silläkin joku merkitys lopulta on?Mikäli hän ei ymmärrä sitä eikä myönny,niin ehkäpä mietin sitä sitten.Voi myös käydä niin,että hän antaa lisätyöt jatkossa oikein.Ehkä se vain on minun auktoriteetin pelkoni,joka luo ne pahimmat mielikuvat…Jos nyt sitten käy niin,että vaihdan väriä välillä kuin kameleontti..minun pitää vain varautua siihen etukäteen ja keskittyä siihen mikä asiani on.Jää nähtäväksi,kuinka käy.Toivottavasti otan opikseni 🙂



Mainokset

Kuka on vastuussa ja mistä?


Elääkö syyllisyydessä vaiko eikö?Moni läheiseni ja etäisempikin on alkoholisoitunut.Läheisten kohdalla etenkin,sitä haluaa tehdä kaikkensa.ETENKIN,jos kyseessä on omat vanhemmat.Vanhemman ja lapsen välinen side on todella vahva,elinikäinen.Tavalla tai toisella.Muistot koko yhteisen elämän ajalta.Kädet,kasvot,ääni ja tavat.Vähintään ne perityt ominaisuudet kulkeutuvat mukana muistuttamassa olemassa olevista tai olleista vanhemmista.Lapsi rakastaa vanhempiaan,ehdottomasti.Se ehdottomuus on niin vahva,että kaiken pahan on valmis antamaan anteeksi.Ei ole vielä ymmärrystä,joka osaisi kyseenalaistaa mitään.Hakisi todellakin vaikka kuun taivaalta,että saisi sen rakkauden kohteensa heräämään ja huolehtimaan itsestään ja lapsestaan.Ja vaikka kuinka monta kertaa se toivon kipinä tuhotaan,aina se on valmis heräämään uudestaan,kirkkain silmin.Valitettavasti kaikki useimmiten päättyy siihen krapula-aamuun.No,helpotus sekin.Ovathan vanhemmat nyt edes selvinpäin ja ihan kohta,kunhan äiti on ensin ruokittu petiin,tuotu oksennusämpäri,siivottu kamala sotku keittiöstä eilisyön jäljiltä…ihan kohta äiti ja isä nousee ja lapsi pääsee vastuustaan pienelle tauolle.Ainakin se tuntuu siltä.Turhauttaa tietysti havahtua tuosta kuvitelmasta,kun onkin pian lähdettävä vanhempien puolesta kauppaan.Kaapissa ei ole ruokaa ja lapselle annetaan maksuvälineeksi pari kassia tyhjiä pulloja sekä pahan päivän minisäästöt,jotka koostuvat niistä pienimmistä rahayksiköistä.Minun aikanani penneistä.

Siihen vastuuseen kasvaa.Siitä on tullut luonnollinen osa elämää.Vanhemmilla on se aikuisten elämä,joka vaatii huomiota ja on tärkeää.Ei voisi kuvitella asioiden menevän mitenkään muuten.Tai ehkä ei uskalla ajatella,koska se sattuisi liikaa ja seinä olisi välittömästi vastassa.Mitäpä lapsi voi tehdä?Olosta tulee pelottavan kädetön…No,olla läsnä,kun taas tarvitaan ja yrittää olla aiheuttamatta enempää hankaluuksia.Kunnes jonain päivänä tajuaa,ettei kaikki ole oikein.

Mikä on oikein?

Ei todellakaan tunnu luonnolliselta hylätä alkoholisoitunutta vanhempaansa tai muutakaan läheistä.Se tuntuu hirviömäiseltä ja sattuu niin paljon,että sen tunteen voi kuvitella aiheuttavan vielä paljon enemmän vaurioita ja tuskaa,kuin läheinen alkoholisti.Se tunne on terävä ja repivä.Kuitenkin tässä kohden tietää,että näin sen täytyy nyt mennä.Lähimmäisenrakkaus-käsite kärsii valtavan kolauksen ja uudelleen järjestämisen.Se ajatus on niin vieras,että siihen uuteen maailmaan on pelottava hypätä.Maailmaan,jossa noilla sanoilla ei ole sitä sisältöä,jota aina toivoi.Sana äiti tai isä,saattaa saada jo kyyneleet silmiin.Niin paljon sitä sanan sisältöä kaipaa,niin paljon se pitää sisällään muistoja ja tunteita.Muistaa niitä hyviä hetkiä ja muistaa kaikki ne kerrat kun on ”pelastanut” vanhemman itsemurhalta,pahoinpitelyltä,kauhealta siivolta tai vain yksin olemiselta.Se vastuu on kasvanut rakkauden kanssa niihin mittoihin,ettei edes odota kiitosta tai anteeksipyyntöä.Se side…Eihän sellaista voi katkaista kuin tunteeton,kylmä ja julma ymmärtämätön raukka!?Olisinko jopa pahempi ihminen kuin vanhempani?

Mitä sanoisit toiselle ihmiselle,kaverille,kasvotusten,kun hänellä olisi vastaava tilanne alkoholistin kanssa?Hän olisi yrittänyt alimpaan turhautumiseen asti jo vuosia.Hänen oma elämänsä kärsii.Mitä sanoisit?Rehellisesti!

Vastuusta irtautuminen

Ensimmäisellä kerralla irtautuminen ei ehkä onnistukaan,eikä toisellakaan.Se vaatii ehkä useamman kerran,jotta alkaa nähdä siinä rimpuilussa sen oikean pointin.Miksi pyristelee irti?Näkee ensin sen,että vanhemmat ovat aikuisia ihmisiä.Omaa aikuiselämää elettyään,huomaa että siinä omassakin on sisältönsä.Huomaa,sen kuinka väsynyt itse on.Oman elämän sisältö alkaa muistuttaa sitä minkälaiseksi sen olisi lapsena ja nuorena halunnut.Siinä on edelleen se normaali vastuun kantaminen,sen lisäksi että yrittää kovasti selviytyä niistä roskista,jotka omat vanhemmat ovat omalla vastuuttomuudellaan sysännyt lapsensa tielle.Minä aloin ymmärtää etteivät minun vanhempani edes tienneet mitä rakkaus on.Voin väittää etteivät he rakastaneet minua.Tuohon väitteseen löytyy paljon perusteluja aiemmista postauksista.Vanhempi joka rakastaa,ei pahoinpitele lastaan,ei sotke häntä omiin valheverkkoihinsa tai käytä seksuaalisesti hyväksi.He eivät rakastaneet itseäänkään.Mutta heilläkin se oikea rakkaus on ollut olemassa joskus lapsena,jotain luultavasti tapahtui.Minä en ole oikea henkilö ratkomaan sellaisia ongelmia heidän kanssaan tai puolestaan.Enkä voi heitä pakottaa hoitoon,ehdotettu toki on,monta monituista kertaa.Ei,katkeruus ei kuitenkaan ole tässä kohden vastaus mihinkään.Jonkun asteista pidän toki myös ihan terveenäkin..

Entäpä jos minäkin?

Siinä selvitessään ja uutta rakentaessaan,alkaa tajuta todella sen,että aikuinen on ITSE vastuussa ITSESTÄÄN.Koitanpa kuvitella,että vetäisin päivittäin itseni samaan jamaan ja joku kävisi minua paapomassa tai saarnaamassa minulle päivittäin.Sitten järjestäisin draamaa ja soittelisin itkuisia puheluita keskellä yötä.Aamulla ehkä tajuaisin,mitä tuli tehtyä,mutta mielellään puskisi sen vain pois,kun se ahdistaa ja jatkaisin samaan malliin.Mitäpä sitä miettimään,kun tulee se sieltä kuitenkin kohta saarnoineen..ja siivoaakin kenties .Ehkä saarnaankin tänään itse ensin…kun eihän täällä tänään tarvi siivotakaan..?Ottaisin siihen vielä vähän rohkaisua ensin.Kun olenhan minä aikuinen ihminen!Älä sinä tule minua neuvomaan!Kun et tiedä mistään mitään!Minullahan on niin paljon itsestä riippumattomia ongelmia ja siksi vaikeaa,että saisit oikeastaan auttaa minua edes sen verran,että lainaat rahaa ja käytät kaupassa!Itseäsi vaan aina ajattelet!

Niinpä niin.Ja itsestä riippumattomat ongelmat,jotka ovat syynä siihen juomiseen,ovat melko samoja lopulta mitä itsekin kohtaat.Isoja tai pieniä,ei sen väliä.Kaikesta löytyy syy juomiseen.

Minun elämäni,minun valintani

Apua on tarjottu varmasti monta kertaa ja hermoja on menetetty vähintään yhtä monta kertaa.On nostatettu toiveet taivaisiin ja rymäytetty alas tuhannesti.Alkaa olla todella suuri taakka kannettavaksi!!Minä aikuisena voin tehdä valintani ja jäädä vielä hengissä olevan äitini loiseläimeksi?Hän olisi siinä omassa kuplassaan ja saisi sinne minulta aina välillä jotain jota tarvitsee.Tuntisin sen tutun vastuun tunteen,johon kasvoin.(Ajatuskin tekee pahaa).Sen seurauksena kuluttaisin itseni,sumentaisin oman arvomaailmani,menettäisin luottamukseni elämään,kärsisin rikkonaisesta parisuhteesta,en saisi ymmärrystä mistään ja hajottaisin perheeni masennuksen syövereissä.Näin minulle kävisi.

Voin myös valita toisin.Kannan oman vastuuni omassa elämässäni johon kuuluu mies,lapsi ja eläimet.Jos minä kärsin,se säteilee heihin.Niin,kyllä surut ja murheetkin on tehty jaettavaksi ja yhdessä selvittäväksi!Alkoholisoitunut äitini ei kuitenkaan kuulu enää siihen ryhmään.Hän ei ole ongelma,koska meidän suhteeseemme ei ole ratkaisua.Ja koska hän ei ole ongelma,hän ei ole taakkani.Minun lapseni eikä mieheni tarvitse katsoa sivusta minun kärsimystäni äidistä.Ei.Se kierre katkeaa tässä.

Tasavertaiset

En ole velvollinen huolehtimaan äidistäni enempää.Ihmisestä,joka ei koskaan ollut äiti.Ihmisestä,jota eivät avun tarjoamiset hetkauta.Ihmisestä,joka on aikuinen ja voi ihan yhtälailla tehdä valintoja elämässään.Siinä missä minäkin.Sitten kun se päivä koittaa,että hän osoittaa sellaista ihmisyyttä ja ymmärrystä,otan hänet mielelläni vastaan.Hmm..koskaan ei saa sanoa,ei koskaan.Sellaista ihmettä ole odottanut aikoihin enää.

Mitään en ole vanhemmilleni velkaa.Ei ole mitään syytä,miksi minun pitäisi äitiäni miellyttää mitenkään.Olen aikuinen ja hän on aikuinen,samalla viivalla omine valintoinemme.En tunne syyllisyyttä siitä,että viilensin välimme.Enkä tunne syyllisyyttä siitä,että isäni on kuollut.Vaikka kovasti yritin hänenkin suhteensa.Eikä se tee minusta tunteetonta ja kylmää ihmistä!

Minusta tuntuu jopa siltä,että minulla on tunnepuolellani paljon enemmän annettavaa kuin koskaan aiemmin 🙂

Kissani huutelee huomiota,haluaisi varmaan ulos.Kissa,jonka annoin isälle joululahjaksi 17 vuotta sitten,koska isä oli puhunut yksinäisyydestään.Kissa on saanut onnellisen elämän 🙂