Valitse taistelusi


Roikkumista kahden elämän välissä.Sitä se oli edelleen.Ihan liian paljon syiden hakemista,lähinnä omaan käytökseen.Selityksiä Hänelle,mikä lapsuuden trauma juuri nyt vaikutti siihen,että ylireagoin.Anteeksipyyntöjä,jo yleensäkin siitä,että olen olemassa.Jatkuvaa miettimistä ja analysointia.Olin jo paljon aiemmin tullut siihen tulokseen,että minut on tehty yksineläjäksi.Enhän minä voi tällaista taakkaa antaa toiselle kannettavaksi.Eihän se ole oikein!

Ei niin.Mitä jos en kantaisikaan mitään taakkaa?Kenen taakkaa yleensäkin kannan?Ja miksi?

Toinen elämäni oli hyvää ja sain siitä paljon positiivisia kokemuksia.En vain ollut päässyt irti vielä siitä toisesta elämästä.

Rattijuopumus

Eräänä päivänä,äitini oli miehensä kanssa lähipitäjän vuokramökillä.Leirintäalue,jossa oli paljon muitakin ihmisiä.Työpäivän päätteeksi,menin käymään siellä.Ajattelin,että on oikein mukavaa, kun he hakevat elämäänsä jotain muutakin kuin ahtaat ja savuiset kerrostaloneliöt.Alue sijaitsi metsän keskellä ja rajalla oli puomi,jottei sinne ulkopuoliset pääse.Matkaa puomille oli n 100 metriä pientä metsäautotietä.Tullessani se sattui olemaan vielä auki,mutta pois lähtiessä heidän piti tulla avaamaan se minulle.Niinpä ajoimme autoilla perätysten puomille,minä menin edeltä.Katsoin kun lapsia juoksenteli alueella.Sitten pysähdyin ja auton perästäni kuului ryskis.Silloin se iski tajuntaani.Mies oli kännissä!Auton ratissa!Äiti kyydissä!Törmäys oli pieni.Heidän mukaansa mitään sellaista ei edes ollut,kun nousin autosta ärtyneenä hyvin sanaisen arkkuni kanssa.Alkoholia oli edes tuskin nautittukaan!Mökillä olessamme,olin kyllä huomannut, että jotain juodaan.Äiti oli alkanut peitellä sitä minulta.He avasivat puomin ja lähdin ajamaan pois.Samalla kuvittelin heidän ajavan mökille takaisin,läpi alueen jossa lapset juoksivat.Kuulin korvissani edelleen sen ”Eihän se edes osunut!”Soitin poliisille.Kerroin mitä oli juuri äsken tapahtunut,aikaa ei ollut mennyt viittä minuuttia.He aikoivat mennä tarkistamaan tilanteen.Miehen promillet olivat mitattu aivan hurjiksi.En muista tarkkaan enää,mutta en valehtele, jos sanon että kahdeksan promillea.Niin,siihen tarvitaan useita ryyppyiltoja peräjälkeen.Se järkytti,koska sitä promillemäärää ei enää näe!

Oikeudenkäynti

Asiasta tuli oikeudenkäynti.En nostanut itse mitään syytettä törmäyksestä,koska autoon ei tullut todistettavasti uutta jälkeä.Syyte tuli rattijuopumuksesta.Ja voi sitä puhelujen määrää.Kumpikin soitti vuoronperään.Välillä yrittivät puhua rauhassa ”järkeä”.”No eihän se ollut kuin pieni metsätie.Todella lyhyt matka.Eikä se auto edes osunut!:?”Yritin parhaani mukaan pitää hermoni kasassa ja selittää,että siellä oli lapsia ja promillemäärä oli valtava!On aivan sama minun autoni perälle!Lopulta en enää jaksanut vääntää rautalankaa lakipykälistä ja moraalista,vaan totesin että mitään ei ole enää tehtävissä.Oikeudenkäynti tulee,en voi sille mitään.Menen sinne myös todistajaksi,sillekään ei voi mitään.”Voivoi,miten meidän köyhien raha-asiat nyt menee?Miten me sairaina ihmisinä jaksetaan tällainen sotku?Voivoi..”No,voivoi.Sitä olisi varmaan kannattanut ajatella jo vuosia sitten.

Oli julmaa olla kylmä,mutta olin oikeassa.Ajomatka oli lyhyt,mutta mitä kaikkea siinäkin välissä olisi ehtinyt tapahtua?

Ihan pienesti elättelin toivetta,että äiti tajuaisi missä pisteessä heidän alkoholin käyttönsä on.Se toive kyllä hyytyi hyvin pian.Mikään puhelu ei puhunut sen puolesta,että jotain olisi ymmärretty.Ei edes oikeudenkäynnin jälkeen,kun kortti oli otettu pois ja sakot maksettavana.

Valintoja,valintoja..

Tässä oli risteys.Tässä kohden minä joko jatkan omaa uutta elämääni täysillä siihen keskittyen tai jatkan kitumalla,kuten tähän asti,jonkin tasoisena läheisriippuvaisena.Miten helppo valinta!Sinne jäi huoli äidistä.Vierailuni loppuivat hyvin pitkäksi aikaa.Kävin vain pakolliset,kuten joulu.En käynyt äitienpäivinä enää.Se tuntui pahalta.Muistin kaikki lapsuuden äitienpäivät.Olin ostanut hänelle töissä hankkimillani rahoilla koruja ja kaikenlaisia koristeita.Toivoen aina saavuttavani hyväksyntää.Opin silloin senkin,että antamisen ilo on parasta.Nyt se olisi kylmästi jätettävä taakse,käynnit siis,ei antamisen ilo.Tunsin,että kun olin ollut erossa äidistä jo niin kauan,elämänasenteeni oli muuttunut.Sitä tunnetta olisi voinut lähes käsin koskettaa,mutta siihen ei löydä sanoja.Sen vain tunsi,että jokin ajatus tai tunne muuttuu ja sen tiesi,että suunta on oikea.Siihen pystyi luottaamaan.Se oli silti vielä hauras.Se olisi helposti voinut hajota,jos olisin kulkenut äidillä.Joskus se oli vaikeaa,mutta muistelin silloin sitä ettei oloni koskaan ollut hyvä siellä käydessäni.Ei koskaan.Ja nyt niitä oloja ei enää ollut.Ajan saatossa poissaolon vaikeus kääntyi voitoksi.Enää en ollut harmissani,etten ollut käynyt.Minun ei tarvitse huolehtia hänestä.Hän on aikuinen ihminen ja elämänsä valinnut.Minäkin olen valinnut oman elämäni ja ihan tasan tarkkaan voin valita siihen asioita ja ihmisiä,jotka eivät tuota tuskaa!Äiti eläköön rauhassa,kuten parhaaksi näkee.

Kontrollin tarve

Sitä myöten omassa elämässäni alkoi helpottaa myös kontrollin tarve.Se tuotti paljon stressiä,kaikesta piti olla tietoinen ja mitään ei voinut tapahtua yhtäkkiä,kun en ollut ehtinyt siihen asennoitua.Kaikella oli oltava järjestys,aikataulu tai jotain jolla saadaan kaaos hallintaan.Kuulostaa ehkä siltä,että minulla olisi ollut liuta lapsia ja ulkomaan matka tulossa sekä samaan aikaan työpaineita.Stressiin riitti kuitenkin ihan perinteinen kylään lähtö,ilman ainuttakaan lasta,ihmisten luo jotka ovat jo tuttuja ennestään ja ilman työpaineita.Onneksi olin kuitenkin muuttunut hieman sosiaalisemmaksi,ei tarvinnut enää miettiä sitä mitä muut ajattelevat hiljaisuudestani.Tänä päivänä,olen ihan rauhassa hiljaa,jos siltä tuntuu.Ei ole minun asiani,mitä siitä joku ajattelee.Nykyään myös nautin siitä,että kaikki ei ole suunniteltua.Minähän pääsen vähällä,kun ei tarvitse muuta kuin heittäytyä 🙂 Se on todella terapeuttista ja tekee elämästä vivahteikkaan.

Kerron erään tarinan,jonka hienosti kertoo Ajahn Brams.

”Mies juoksi hädissään karkuun kauheaa verenhimoista tiikeriä.Sännätessään,hän ei nähnyt eteensä,vaan tippui isoon syvään kuoppaan.Kuopan pohjalla pimeässä oli valtava käärme,joka hyvin mielellään myös olisi halunnut syödä miehen.Mies oli tipahtaessaan onneksi vaistomaisesti tarttunut kuopan seinän läpi kasvavaan puun juureen ja roikkui siinä.Tiikeri kuopan reunalla,yritti kovasti terävillä kynsillään osua mieheen,mutta oli juuri hieman liian kaukana.Käärme miehen alapuolella sihisi vihaisesti ja syöksähteli kohti miestä,mutta ei aivan yltänyt varpaisiin.Siinä hän roikkui ja yritti miettiä mitä tehdä.Hän oli ollut joskus buddhalaisen munkin luennolla ja muisti ohjeen :”Jos ei ole mitään,mitä et voi tehdä,älä silloin tee mitään.”Selvä,hän ajatteli ja hengitti syvään 🙂 Silloin kaksi hiirtä,musta ja valkoinen,ilmestyivät kuopan seinämän raosta ja alkoivat järsiä puun juurta jossa mies roikkui!Mies ei edelleenkään voinut tehdä mitään muuta kuin odottaa.Lopulta puu,jonka juuria hiiret rouskuttelivat,kaatui suoraan kuopan päälle poikittain.Tiikeri ei ollut väistynyt eikä käärmekään luovuttanut.Puussa oli mehiläispesä,mutta tässä tarinassa mehiläisistä ei tule ongelmaa 🙂 

Mehiläisten pesä alkoi valuttaa hunajaa kuoppaan.Herkulliset hunajatipat sattuivat osumaan juuri niin,että siinä juuressa roikkuessaan,mies ylsi niihin kielellään.”Mmm,herkullista!”,ajatteli mies ja jatkoi maisteluaan.Hänen siinä nauttiessaan,tiikeri tavoitteli ahneuksissaan kohti miestä ja lopulta kurotti liian pitkälle.Tiikeri horjahti reunalta ja tippui kuopan pohjalla olleen vihaisen käärmeen päälle.Molemmat kuolivat.Sen pituinen se.Tarinan loppu?Sitä ei ole 🙂 ”

Minulle tämä tarina valottaa hyvin paljon sitä,kuinka suhtautua ahdistaviin asioihin.Tiikeri ja käärme voivat olla alkoholismia,sairauksia,talousahdinkoja,mitä vaan.Sen kaiken keskellä voi löytää kuitenkin sen hunajan ja nauttia siitä,jo ei kerran muutakaan voi tehdä.Ja kuten Brahms sanoo,ongelma ei ole ongelma,jos ei siihen ole ratkaisua.Silloin on viisainta hyväksyä se ja nauttia vaikka kuppi teetä.

Niinpä niin.Irrottautuminen äidistä ja hänen ongelmistaan helpotti.Näin elämäni vielä selkeämmin,eikä hänen auktoriteettinsa yltänyt ajatuksiini senkään vertaa.Hän alkoi ikään kuin kutistua kuvitelmissani pienemmäksi.Hunajatipat eivät loppuneet,sitä alkoi jäämään ihan varastoitavaksi asti.Pahan päivän varalle 🙂

Alkoholismi

http://www.al-anon.fi/



Mainokset