Suurin osa huoneista suljettu tai vähintään sekaisin


Kuinka paljon mahdollisuuksia on isossa rakennuksessa?Avataan kaikki huoneet, tai ainakin ne sijaintinsa kannalta tärkeimmät.Laitetaan ne järjestykseen ja puhdistetaan.

Jokaisella huoneella on oma tehtävänsä,mutta ne ovat tärkeä osa kokonaisuutta.Niiden sisällöllä on siivouksen jälkeen toimiva tärkeysjärjestyksensä.Kaikki sujuu tasapainoisesti.

Kenelläpä elämä niin sujuisi.Kenellä on ”huoneet” täydellisessä sopusoinnussa keskenään?Huomatkaa sana täydellisessä.Ei kenelläkään,rohkenen väittää.Eikä pidä ollakaan.Ei ole yhtä oikeaa järjestystä.Tai sitten niitä on aika hiton monta.Se tekee meistä persoonia.Toisenlaisen kuin se viereisen pulpetin oppilas tai työkaveri.Mutta se persoona ei tule esiin,jos sen päällä pitää vuosien saatossa huolella kasattua vaateröykkiötä.Se haalistuu.Jopa huoneita on suljettu. Vaatekasa on niin suuri,ettei sitä jaksa siirtää.Se on ollut siinä niin kauan,että pelkää sen alta paljastuvan raatoja.Ajatuskin siitä mitä sen alla olikaan,on pelottava.Ehkä on helpompi vain möyhiä sitä vaatekasaa päällisin puolin,saattaisi siitä jotakin siirtää ehkä pesuunkin.Tosin se pitää viedä sen jälkeen omalle paikalleenkin.Huh.Huoneen ovi on viisain pitää kiinni.Elintilaksi kelpaa kyllä tuo keittokomerokin…kunnes sekin alkaa täyttyä,huoneiden oven aluset valskaavat.

Ehkäpä siis viisainta tarttua toimeen.Vaate kerrallaan.Siihen pitää löytää oma tahti.Jonain päivänä huomaa,että meneekin helposti kokonainen sylillinen pesuun.Apuakin saa ottaa vastaan.Aina ei itse tiedä,mihin mikäkin vaateparsi olisi järkevintä laittaa pesun jälkeen.Tärkeintä on pysähtyä ihastelemaan aikaan saannosta.Tunkkaisesta ja ryppyisestä vaatteesta tulikin kuin uusi ja se on hienosti ja helposti otettavissa omalta paikaltaan silloin kun tarvii!Se olikin tärkeä vaate,mummolta peritty.Tietysti kaikki turha täytyy heittää menemään,kuten vaarin vanha lahonnut sukka jolla ei edes ole paria.Tarpeen tullen siihen voi hankkia kokonaan uuden ja toimivan parin.Aika näyttää.

Projekti on suuri,niin suuri ettei voi kuvitellakaan sen tapahtuvan hetkessä.Eikä koskaan voi kuvitella olevansa valmis.Eikä pidäkään.Työ muuttaa luonnettaan sitä mukaa, kun vaatekasat löytävät paikoilleen ja huoneet puhdistuvat.Lopulta se ei edes ole raskasta.Mutta alussa on.Luopumisen tuskaa ja löytämisen pelkoa.

Masennus ja jälkitauti

Sellainen vaihe minulla oli siitä lukien,kun muutin kotoa pois.Se jatkui edelleen,vaikka masennuslääkityksen (siivouksen taustamusiikki) olin jättänyt pois ja hommannut siihen oikean taustamusan.En ollut yksin,minulla oli ollut koulupsykologi,mielenterveyshoitajat ja Hän.Hän ei ymmärtänyt näitä asioita ja sain selittää itseäni paljon.Vaikkei se aina helppoa ollut,se opetti myös itseäni.Joskus olisi silti ollut helpompaa,jos Hän olisi vain avannut luukun keskusyksikköni päältä ja ihan itse katsonut,mitä siellä on.Kukaan ei valitettavasti voi nähdä päämme sisään,se on itse avattava.Ja kun avaimen löytää,se pitää pitää tallessa.

Luopumisen tuskaa

Valmistuin ja aloitin työt.Pääsimme muuttamaan uuteen kotiin.Kaikki hyvin,paitsi…Kuljin äidin luona joka ikinen päivä töiden jälkeen.Työpäivät pelkästään tuottivat minulle paljon stressiä.Vastuuta oli enemmän kuin olin olettanut.Olin valtavan epävarma ja edelleen myös hiljainen aikuisten ammattilaisten keskellä.Äidille tultua,vastaan tuoksahti tietysti kiljupönttö.Siinä istuin,hiljaa ja pahantuulisena.Äidillä oli siinä uusia miesystäväehdokkaita.Kuuntelin uusimmat juorut heistä ja hymähtelin.Minun päiväni ei kiinnostanut ketään.Siitä sitten kotiin palattuani olin suomeksi sanottuna, kuin perseelle ammuttu karhu.Olin stressannut töissä ja hemmetin pahalla tuulella taas jostain äidin ajattelemattomasta kommentista taikka vain siitä jatkuvasta juomisesta.Se ei helpottanut ollenkaan yhteiseloamme Hänen kanssaan.

Positiivista oli se,että asuimme nyt hieman kauempana.Päivän jälkeen pihalle saapuessa,vastassa oli uskomaton hiljaisuus.Niin hiljaista,että korvat lähes soi.Ennen kokematonta ja rauhoittavaa.

Sitkeästi yritin jauhaa äidille hänen alkoholiongelmastaan,jonka tietenkin kuvittelin.Olihan hänellä ko-ko-a-jan myös vesilasi pöydässä.Sen kiljulasin vieressä.Sehän muutti kaiken!!Usein lähestyin asiaa ihan väärältä kantilta,hermostuneena.Ja vaikka kuinka yritin aloittaa rauhassa,hermot eivät enää kestäneet minuuttia kauempaa.Luovutin.En enää aivan joka päivä käynyt,mutta monta kertaa viikossa.

Entä jos?

Aloin miettiä,miksi ihmeessä roikun siellä.Kun ei siinä selkeästi ollut yhtään mitään hyvää.Isän kuoleman jälkeen minun kai piti vain takertua siihen viimeiseen olkeen, joka oli entisestä elämästäni jäljellä.Eihän se voinut mennä niin,että kaikki ne kokemukset ja vaiva ja työ,minkä lapsena olin tehnyt selvitäkseni ja auttaakseni,olisi sitten vain siinä.Että vain lähtisin ja elelisin jotain toista elämää??Mikä se pointti olisi ollut?Äiti siis vain jatkaisi ryyppäämistään ja tuskin haikailisi enää perääni.Olin aina uskonut,ja edelleenkin,että kaikella on tarkoituksensa.

Minä-tyyppi löytynee?

Pikku hiljaa.Käyntini vähenivät.Olin uudessa ammatissani vuoden töissä ja totesin ettei se ollut minua varten.Vaihdoin alaa.Se helpotti hirveästi!Kaupan alan työ ei ollut stressaavaa.Jouduin puhumaan outojen ihmisten kanssa.Voitin pelkoni.Onnistuin.Sain itseluottamusta.Työ ei ollut sisällöltään todellakaan mitään vakavaa,jossa ihmiselämästä tai sen laadusta olisi tarvinut huolehtia.Ihanaa ajatella kerrankin jotain muuta!Tajusin,että osaan puhua ihmisten kanssa ja mikä parasta,muustakin kuin omasta taustastani.Tiesin,että niin oli ollut joskus ennenkin,joskus kauan sitten.Siihenkin oli silti tehtävä soputumistyönsä.Ajelin usein töistä kotiin ihan ymmyrkäisenä siitä mitä oli taas tänään töissä ollut ja mistä puhuttu.Kävin ylikierroksilla Hänelle siitä selittäessäni ja sitten väsähdin.Oli kuin olisin ollut lapsi,joka oli löytänyt jotain uutta ja mahtavaa muttei vielä oikein käsittänyt sitä.Koko ajan etäännyin äidistä.Oikestaan se tapahtui osin ihan huomaamatta.Olin saanut muuta ajateltavaa.

Uuden elämän alkuja

Sitten tuli meidän häämme.Ne olivat hyvin pienet ja melko nopeasti kasassakin,kahdessa viikossa. Harvojen vieraiden joukkoon kutsuin myös koulupsykologini.Äiti oli paikalla,yllättävää.Sekä kaikki veljeni.Ihan sulassa sovussa jok’ikinen.Ikimuistoinen päivä.Niitä alkoi tulla,positiivisessa mielessä.Oli ollut elämys muuttaa uuteen kotiimme.Olimme sen itse tehneet.Sitä oli hankala käsittää,mutta vain positiivisessa mielessä.Olin aloittanut isän kuoleman jälkeen pianotunnit.Vaikken uskaltanutkaan soittaa kenenkään kuullen.Jos nyt edes sille opettajalle..Aika heikosti,mutta hän sieti sen,oikein hyvin.Olisin jo lapsena halunnut soittotunneille,mutta eihän meillä ollut rahaa muuhun kuin alkoholiin.

Elämässäni oli menossa nyt oikein suursiivous,jossa usein käy niinkin että aluksi tavarat leviävät vielä pahemmin,ennen kuin ne pääsevät paikoilleen.Mutta ne ovat sinne määrätietoisesti menossa!Sen tiedostaa ja se ei haittaa,se kuuluu asiaan.

Koska siivous on sujunut hyvin ja on mielestään nähnyt valtavasti vaivaa,tulee houkutus höllätä vähän.Mitä jos vaikka kävisin äidin luona..

Hmmm…

Tätä oli mukava kirjoittaa.Vaikka tiedän ettei se työ ollut vielä tuossa,mutta siinä on se jokin joka pisti vauhtia rattaisiin.Huomaan,että olen saattanut höllätä siitä vähän.Mutta ei,ei liikaa.Aina sallitaan pieni notkahdus.Sehän on vain inhimillistä ja kelpaa huoneiden puhdistusaineeksi taikka sisustukseen 😉

http://www.yhdistyslovery.com/93
http://www.suomendelfins.fi/apua-mita-teen/jouduitko-lapsena-uhriksi

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu, mutta usein jäämme tuijottamaan sitä sulkeutunutta ovea niin pitkään ja niin pettyneinä, että emme näe niitä ovia, jotka avautuivat meille.”
Alexander Graham Bell


Mainokset

Hiljainen sota


Tyhjää,kuristavaa,ahdistavaa..Odottelua.Rikosilmoituksen tekemisen jälkeen aikaa meni.Kauan.Ennen kuin syytettyyn ja todistajiin otettiin yhteyttä poliisilaitokselta.Kuljin isällä edelleen paljon.Istuttiin,pelattiin korttia,juteltiin,katsottiin samoja lempiohjelmia ja minä tiesin.Katsoin isää ja tunsin olevani maailman hirvein ihminen.Kerta toisensa jälkeen vakuutin itselleni,että se on isän parhaaksi.Hän joutuu eroon alkoholista.Hän saa keskusteluapua ja pääsee selvittämään asioita itsensä kanssa.Me voidaan tulevaisuudessa vielä jutella ja hän on silloin raitistunut.Aioin olla hänen tukenaan loppuun asti,jos hän vain ymmärtäisi.

Kävin itse säännöllisesti mielenterveyskeskuksessa juttelemassa.Nyt etenkin tuosta asiasta.He tukivat ajatustani siitä,että en ollut kostonhimoinen,vaan halusin isän selväksi.Samalla saisin tapahtuneen asian selvitettyä myös itselleni.Tuskaa ja kamppailua.Miksi tunsin olevani petturi?

Odottelua

Suoritin edelleen etälukiota,se sai mainiosti välillä ajatukset muualle.Jossain vaiheessa minulle löytyi myös sellainen masennuslääke,joka ei aiheuttanut sivuoireita.Olin ollut kaksi viikkoa osastolla unirytmin kääntämiseksi ja yritin pitää opitusta epätoivoisesti kiinni.Olin yhteydessä nuorimpaan veljeeni.Hän oli päässyt jo muutama vuosi taakse päin perhekodista,eikä hänenkään elämänsä vaikuttanut kovin loistokkaalta.Alkoholi oli vahvasti kuvioissa.Muusta en siinä vaiheessa vielä tiennyt.Olin kuullut,että isäni oli joskus kauan sitten hipelöinyt häntäkin.Halusin tarkistaa asiaa ja sanoin,että voisimme osallistua tuohon rikosilmoitukseen yhdessä.Veljeni ei halunnut puhua asiasta enempää,eikä vienyt sitä siis eteen päin.

Viimeinen hetki?

Sitten koitti se päivä,kun äitiini otettiin yhteyttä poliisilaitokselta.Häntä pyydettiin todistajaksi,olinhan ollut tapahtuma-aikana alaikäinen.Äiti tiesi kertoa,että isä ei vieläkään tiennyt asiasta.Menin siis hänen luokseen.Yritin olla kuin aina ennenkin.Katsoin häntä pitkään,silloin kun hän ei nähnyt.Painoin hänen rauhalliset kasvonsa mieleeni.Hän ei ollut vielä kovin humalassakaan.Seuraavana päivänä hän tietäisi.Pelko.Paniikki.

Tieto

Ja niin.Äiti ystävällisesti ilmoitti minulle isän soittaneen hänelle rikosilmoituksesta ja kertoi isän olleen järkyttynyt.Äiti otti myös asiakseen mennä isän seuraksi,tueksi.Katsomaan,että pärjää.Ryyppäämään.Okei,no joo,kyllähän isä varmaan sen tuen tarvii..hmmm.En osannut ajatella.Asiasta kuulivat myös pariskunta joista oli hetki aiemmin tullut ”ystäviä”.Heitä ei minun elämässäni sen jälkeen näkynyt.Siirtyivät isän tukijoukkoihin.Ryyppäämään.No,olihan toinen heistä isälle läheistä sukuakin.Enpä silti olisi uskonut.Tyhjyys.Äiti soitti ja kertoi isän sanoneen,ettei hänellä ole tyttöä.

Järkytys toisensa perään

Kävin psykiatrisen lääkärin arvioitavana tulevaa oikeuden käyntiä varten.Kaiken lausunnon seasta muistan ”jonkin verran tunteissaan pidättäytyvä…keskivaikea masennus”.Koulupsykologini pyydettiin myös todistajaksi.Tämä oli ensimmäinen kerta,kun hän kuuli tapahtuneesta.

Aikaa kului.En ollut enää isän kanssa tekemisissä.Äidiltäni kuulin,miten hänellä menee.Kaikki osalliset olivat nyt saaneet kuulustelussa kirjatut kertomukset luettavakseen.Meinasin olla järkyttynyt niin isän,mutta myös äidin kertomuksesta.En silti voinut järkyttyä.Nyt minun oli pidettävä pää kylmänä.Muuten ei voi jaksaa.Isän sisko soitti ja haukkui minut alimpaan helvettiin.Miten olin voinut isälleni tehdä noin?Sehän on alkoholisti!!Eihän sen terveys kestä mitään linnareissua!Miten ihmeessä hänkään enää kehtaisi sukunimeään pitää?!Pilaan suvun nimen!Ja eunukkihan se isäkin on ollut jo pitkään,kun niin alkoholisti on!! Öh,joooo-o..

Äiti

Pöly laskeutui.Äiti oli kulkenut ahkerasti isän tukena ja pitänyt huolta,että kiljupöntössä olisi tarpeeksi juotavaa.Sitten The Hän muutti jälleen.Voisi kai sanoa,että muutimme yhdessä,mutta minulla oli edelleen oma asuntoni.Kuinka ollakaan,äiti muutti miehensä kanssa naapuriin.Asuimme siis rintamamiestalon alakerrassa vieretysten.He olivat olleet vähän erossakin ja aikoivat nyt tosissaan yrittää.Alkoholikin oli poissa kuviosta,hetken.Ohikiitävän.Ehdin saada äidin kanssa jopa ihan kiiltokuvahetkiäkin.Yhdessä aurinkoisella pihalla,minä luin tenttiin ja äiti vain kiikkui pihakiikussa.Juteltiinkin.Meillä oli kellarissa yhteinen pesutupa ja saimme joitakin äititytärhetkiä siivouksen ohella.Nukahtamiseni alkoi onnistua paremmin.Sitten naapurin parisuhde palautui tutuille uomilleen.Riitelyä oli karmea kuunnella ja vanhat muistot nousivat pintaan.Äidin viha kohdistui minuunkin.Hän jyskytti humalassa oven takana,päästyään meidän puolelle,hän huusi ja haukkui minut,liittyen isäänikin.Lopulta hänelle täytyi soittaa poliisit.Se tuntui järjettömän pahalta,mutta olin oppinut ajattelemaan itseänikin.Ei minun tarvinut sellaista kuunnella.Omassa kodissani!Eikä hän suostunut poistumaan,vaikka monta kertaa kehotin.Se siitä sitten.

Tuomiopäivä

Sitten koitti oikeudenkäyntipäivä.Olin varautunut siihen kovalla kuorella ja panssarilla.Sitä oli kasvatettu ja lujasti.Olin sortunutkin monta kertaa.Mielenterveyshoitajalle eräällä kerralla lähes huusin,että haluaisin isän olevan kuollut.Siihen hän tyynesti vastasi,että ”Tuota et oikeasti tarkoita”.En niin.Tietenkään.Kaikki vaan oli niin helvetin vaikeaa.

Madonnan You’ll See kappale on yksi niistä,joita kuuntelin oikeudenkäynnin lähestyessä.Minun oli löydettävä jotain josta pitää lujasti kiinni.Tiesin,että isä kieltää kaiken ja minähän olin tehnyt aloitteet ja plaaplaa.Valmistauduin kuulemaan sen vielä kerran.Asianajaja,jota rikosilmoituksen vastaanottanut poliisi oli suositellut,oli mahtava.Hän ei ollut samalta paikkakunnalta.Hän oli jälleen yksi niistä tuntemattomista,jonka luokse minun oli yksin mentävä kertomaan sama tapahtuma alusta loppuun,juurta jaksain.Ihan pokkana.Joskus tuntui,että se tulee jo kuin levyltä.

Lapset eivät tee aloitetta sellaiseen.Ikinä.Aikusen vastuulla on järjestää lapselle asianmukaista apua,jos lapsen käytös sitä edellyttää.

Oikeudenkäynti

Siellä olin.Valmiina taisteluun.Oikeudenkäyntisalin odotusaulassa.Kuulema lopputulos olisi itsestään selvä,eikä huolta sen suhteen.Siellä olivat asianajajani,koulupsykologi,äiti ja isä.Miten koomista!Isä istui tupakointihuoneessa.Menin sinne itsekin.Emme puhuneet sanaakaan.Hän ei edes katsonut minua.Selvä,hänellä ei ole tytärtä,hän ei tunne sellaista.Niin hän oli sanonut.Tunsin itseni kiveksi.

Oikeudenkäynti alkoi.Menin pyydettäessä istumaan eteen,korotetulle paikalle tuomarin viereen.Edessäni alempana istuivat nyt kaikki muut.Isä ja hänen asianajajansa.Äiti.Koulupsykologi,lääkäri ja ne jotka tekevät päätöksen tuomarin kanssa.Aikuisia,ammattimaisia ja jäykästi pukeutuneita vakavia ihmisiä.Tuomari sanoi ”Ole hyvä,kerro mitä tapahtui”.Ja siitäpä se sitten,kuin napista painamalla,kaiken häpeän peittäen ja unohtaen.

En todella tiedä,kuinka sen tein.Kuinka katsoin isääni päin,kun kerroin tapahtuneesta.Isän asianajaja esitti minulle kysymyksiä,kuten myös omani.Puhuin selkeästi ja varmasti.Muuta en muista.En muista poislähtöä tai olotilaa kotiin palattua.Isä sai 1 v 9 kk ehdotonta ja minä 8000 € korvauksia.Ja-ha.Mitäs sitten.

Uusi alkuko?

Sitten oli taas muutto.Lukio alkoi olla loppusuoralla.Oikeudenkäynti oli käsiteltynä heti moneen kertaan mielenterveystoimistossa ja asianajajanikin kanssa.Olin saanut isolta auktoriteetilta nyt vahvistuksen siihen,etten ollut tehnyt mitään väärää.Kirjoitin tarinani myös Tukinaiselle.Tukinainen keräsi seksuaalisen hyväksikäytön kertomuksia kirjaksi,johon myös minun tarinani päätyi.

Olin syönyt masennuslääkettä jo tarvittavan määrän,ainakin sen mistä alunperin sovittiin lääkärin kanssa.Minusta alkoi tuntua,että voisin paljon paremmin,jos nyt todella lopettaisin lääkkeen.Minusta tuntui,kuin olisin kulkenut leima otsassa kaupoissa ja kylillä.Halusin siitä olosta eroon.Olo oli vahva.Lääkäri olisi halunnut jatkaa lääkitystä.Kerroin,että lopetan sen hänen antamilla ohjeillaan tai sitten ihan itse,kuinka vaan hän haluaisi.Sain vastahakoiset ohjeet vieroittautumiseen ja olin maailman tyytyväisin ihminen.

Olimme päättäneet Hänen kanssaan aloittaa talon rakennuksen.Hän oli niin tekevä ja toimelias.Minä halusin tehdä perässä.Lukio ei ollut vielä loppu,mutta hain toisen asteen oppilaitokseen,josta saisin itselleni väliaikaisen ammatin pian.Tulisihan meille laina ja paljon muita kuluja maksettavaksi,enkä todellakaan halunnut jäädä mieheni siivelle.Olin täyttänyt 20 vuotta.

Olimme isän kanssa puhelinyhteydessä ensimmäisen kerran rikosilmoituksen jälkeen.Siinä jutellessa,se tuntui jo niin pitkältä ajalta,mutta kuitenkin ihan kuin olisi eilisestä jatkettu.Itse aiheesta ei puhuttu,mutta hän pyysi käymään ja minä menin.

Jostain syystä toivo elää..

Silloin aiheesta puhuttiin ja hän piti edelleen saman kantansa.Kysyi lopulta jopa,että aionko viedä salaisuuden hautaan asti mukanani?!”No kun ei helvetti ole mitään salaisuutta!!!!”Siihen loppui siitä keskustelu.Hän halusi kuitenkin,että olisimme tekemisissä.Ei halunnut katkaista välejä.Se oli minulle helpotus,olin vihannut sitä,välttelyä ja kieltämistä.Olin valmis antamaan asian toistaiseksi olla,jotta voisin suunnitelmani mukaisesti olla hänen tukenaan sitten kun alkoholista vieroittautuminen alkaisi.Olin tyytyväinen ja peloissani,mutta edelleen vähän pihalla siitä,miksi en tunne vihaa tai katkeruutta?Se jäi vain sille suutahtamisen tasolle,joka on helposti ohitettavissa hoivavietin herätessä.

Lopuksi

Olihan se hyvin sekavaa aikaa.Sekaan mahtuu tietysti hyvätkin hetkensä.Masennuksen sumuvaihe hävisi lääkkeen avulla,mutta jäljelle jäi tietysti vielä paljon selvitettävää.Parisuhde kasvoi ja kehittyi minun dramaattisista tilanteistani huolimatta.Hän ei ollut kaikessa mukana,mutta en sitä odottanutkaan.Hän kävi töissä ja teki paljon asioita itse.Hän ei myöskään ollut tottunut tällaisiin tilanteisiin ja liian herkkä ilmaistakseen itseään sanallisesti ilman solmua.Tavallaan,Hän kuitenkin oli mukana.

Olen tyytyväinen oikeudenkäynnistä,siitä että tein sen.Mitä ajattelisin tänä päivänä,jos en olisi hakenut oikeutta ja selvittänyt asiaa?Luultavasti olisin vähän enemmän kippurassa.Kuinka sitten jaksoin sen?En tiedä.En todellakaan tiedä.Tänä päivänä en ehkä jaksaisi?Oletan,että syyn täytyy löytyä tavasta, jolla haluan asioita ajatella.Selkeästi ja yksinkertaisesti ja oikein.Oikeudenmukaisuus ja moraali ovat tärkeitä asioita.Niistä täytyy pitää kiinni,loppuun asti ja aina.Ne ovat helppo köysi,mihin tarttua tiukan paikan tullen.Sillä köydellä voi vetää itsensä pois tunteiden järkkäämästä taifuunista,tai ainakin vähän sivummalle.

Nyt pikku hetkeksi ajatukset muualle.Toivottavasti huomenna saadaan lunta!Lasta on mukava seurata kaiken uuden äärellä,se on niin suurta 🙂

https://www.tukinainen.fi/



Musta aukko


Sitäpä se elämä aikalailla oli,mustaa.Pihalla kaikesta mitä tapahtuu.En osannut käsitellä sitäkään,että Hänellä oli perhe.Se oli melko normaali perhe,jossa äiti on äiti ja sisarukset sisaruksia.

Lääkitys kohdilleen

Kun lopetin normaalin päivälukion,aloitin etälukiossa.Muutimme yhteen.Ja vaikka kaikki oli välillä niin helvetin vaikea toiselle ymmärrettävästi selittää,oli suhteessa myös tarpeeksi tähtihetkiä.Koulupsykologi jäi taustalle lukion päättämiseni vuoksi.Hän suositteli minulle siirtymistä mielenterveystoimiston puoleen.Niin tein.Sain masennuslääkkeet ja nukahtamislääkkeet.Nukahtaminen oli vaikeaa,koska rytmikin oli ihan väärä.Olin aika tyytyväinen nukahtamislääkkeeseen,mutta lyhyessä ajassa tulin niille kaikille jotenkin immuuniksi.Ne eivät enää toimineet.Siitä olin lohduton.Masennuslääkkeet eivät myöskään heti sopineet.Niitä vaihdettiin monta kertaa lopulta.Masennus sai minut jäämään sisälle,se sai minut väsymään,mikään ei ollut mitään.En ollut välillä edes varma näinkö oikein.Siis jos katsoin esinettä pöydällä,kyseenalaistin sen onko se oikeasti siinä,vai kuvittelenko vain.Kaikki oli epätodellista.Välillä totuus iski ja lujaa.Silloin sain vuodatettua itseäni myös Hänelle.Kerrottua ne puuttuvat vihlovat palaset edes hetkeksi esille,käänneltäväksi joka kantilta.Mutta kun, tilanne oli ohi,palasin takaisin siihen epätodelliseen sumuun.Toimin kyllä ja puhuinkin,en oudoille.Enkä ollut minä.

Kaipaus

Olin kotona asuessa aina soittanut,kosketinsoittimella joka hankittiin koko perheelle 80-luvulla.Äiti ei antanut sitä minulle mukaan omaan kotiini.Aikoi ehkä soitella sillä itse.Jaha.Myöhemmin olin saanut isän sukulaisen luona soittaa sähköpianolla.Tästä isän ja myös minun sukulaisesta oli tullut muutenkin aika läheinen viime aikoina.No,nyt en enää päässyt soittamaan.Tämä isän sukulainen oli perhekriisissä ja hänestä uuden puolisonsa kanssa tuli meille myös hyviä kavereita.Soittamista kaipasin todella paljon.Se oli tuskaa jopa.Piirsin soittimesta kuvan.Se auttoi.Ainakin sain jotain puuttuvaa syvästi näkyville.Sillä selviää.

Nukahtamisvaikeudet hallintaan

Mielenterveyskeskus päätti lopulta ottaa minut sisään pariksi viikoksi,että saisin sen unirytmini kääntymään.Se oli iso juttu.Omasta turvapaikasta,outoon paikkaan.Sain toki liikkua,mutta ne ajat olivat valvottuja.Protestoin sitä vastaan,koska olinhan siellä vain nukkumiseni vuoksi.Ihmiset samalla osastolla olivat…no,olleet siellä jo todella pitkään jaksottain ja säännöllisesti.Joku heistä huusi öisin.Valkoinen pimeä käytävä,kiiltävine lattioineen vain kaikui äänestä.Ei kiva.Siellä aloin kuitenkin taas avautua enemmän.Kerroin isästäni.Siinä kertomisen seurauksena,tajusin mikä olisi viimeinen mahdollisuus saada isän juominen loppumaan.Tietenkin halusin,että hän myöntäisi tekonsa,mutta en ollut koston haluinen.Halusin,että hän olisi selvinpäin ja miettisi asiaa silloin.Kuvittelin,kuinka saattaisimme saada kaiken korjattua.Tajusin myös,että se vaatisi minulta paljon.No,mitäpä sitten.

Rikosilmoitus

Olin täyttänyt 18 vuotta.Sekavassa fiiliksessä astelin poliisilaitoksen ovesta sisään.Silmäilin opasteita saadakseni selvää,minne menisin ja keneltä ensin kysyisin.Pois kääntyminen ei käynyt mielessä,vielä tässä kohden.Menin toiseen kerrokseen ja sieltä löytyi kyltti ”rikosilmoitukset”.Siinä kohden oli joku henkilö,jolta kysyin kenelle ilmoitus jätetään ja hän pyysi minua istumaan ja odottamaan.Siinä istuessa tajusin,mitä olin tekemässä.Pelkäsin seurauksia,keuhkoissa ilma tuntui siltä kuin olisin hypännyt todella korkealta.Enää en voinut kääntyä takaisinkaan,olisin pettänyt itseni.En olisi ollut sitäkään vähää.Sumun keskeltä kuulin,kun ovi aukesi ja mieshenkilö pyysi sisään.

”Mistä haluasit tehdä rikosilmoituksen” Voi sitä aloittamisen vaikeutta,kun aihe on arka ja sanat ovat hukassa!Entä jos se ei uskokaan mitä kerron!?Entä jos se ei otakaan vakavasti?Sainpa silti aloitettua.Korvien punoitusta pahempi olisi ollut,jos en olisi sanonutkaan mitään.Pakko puhua nyt,kun tässä kerran ollaan.Niinpä kerroin,kaiken,juurta jaksain,ilkeitä yksityiskohtia myöten.Poliisi kirjoitti kaiken ylös.Kyseli,tarkensi ja naputteli.Aikaa meni ainakin kaksi tuntia.Kertomukseni välissä poliisi sai puhelun,joka hetkeksi hämmensi hänet.World Trade Centeriin oli juuri osunut lentokone.Ammattimaisesti hän silti palasi kertomukseeni ja kirjoitti sen loppuun.Hän suositteli minulle asianajajaa,joka olisi oikein hyvä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö-tapauksissa.Sitten hän kertoi,mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.Kaikki oli myös paperilla ylhäällä,joten sain poistua kotiin.The Hän oli kotona jo ja katselin tyhjänä televisiosta tulevaa uutislähetystä,jossa lentokoneet törmäävät torneihin.Nyt jäisin vain odottamaan,milloin poliisilaitokselta oltaisiin yhteydessä isään.En olisi halunnut,että eroamme.Olisin halunnut olla isän kanssa.Hän oli samankaltainen,sama huumori,sama ajattelu.Teinköhän nyt ihan väärin??!! Ei.Nyt on pakko kestää.Hyvin se menee lopulta.Mulla on ihmisiä tukena.Kaikki menee ihan hyvin.

Jatkuu seuraavassa numerossa

Olipa se,inhottavaa aikaa.Silloinkin,oli tärkeää että oli jotakin josta piti.Olin päivät yksin kotona ja lauloin.Myös piirsin.Etälukiossa oli sopivan vähän paineita siinä alkuvaiheessa,se kävi harrastuksesta.Eivät ne silloin,siinä hetkessä tuntuneet avulta.Se ei ole niin suuri se apu,siinä just ja heti.Mutta se on avuksi.Ajatus keskittyy johonkin muuhun.Asiat ja sumu ovat molemmat ihan hyvä unohtaa hetkeksi.Ei niitä tarvitse koko ajan miettiä ja potea. Siitä saattaa saada silloin sen kipinän potkia itseensä johonkin suuntaan.Turha siinä silti on ihmeparantumistakaan odottaa,vähän kerrallaan hyvä tulee 🙂 Itse käänsin myös ajatuksen Hänen perhesuhteistaan,pelon sijasta uteliaisuuteen.Sen sijaan,että tavallaan pelkäisin tai kummeksuisin sellaista tapaa olla tekemisissä,voisin olla utelias ja oppia jotain.Se oli täysin turha pelko ja uteliaisuuden vuoksi opin vielä tänä päivänäkin paljon asioita 🙂

Syvään henkeä,rauhassa puhallus ilmaa ulos,sisään,rauhassa ulos.Elämä ei ole ollenkaan hassumpi paikka.Tänään olin ensimmäisen kerran yksin konsertissa joka oli loppuun myyty.Ei ollut yhtään vaikeaa,kulkea yksin tungoksessa ja hymyillä.Teen sen toistekin 🙂



Sumu häviää ja tietoisuus herää


Oma koti.Oma ihana turvapaikka!Se oli nyt varmasti tulossa.Pääsisin pois!

YKSI ELÄMÄNI PARHAISTA ILLOISTA

Yhtenä syksyisenä viikonloppuna,istuimme isohkolla porukalla alkoholipitoista iltaa exäni luona.Isäni oli siellä myös.Äiti oli kai baarissa tai linnasta palaneen miehensä kanssa,juomassa joka tapauksessa.Minä olin juuri aloittelemassa jonkinlaista seurustelua,oman ikäiseni pojan kanssa.Hän oli silti hankalasti tavoitettavissa,joten hän ei liittynyt seuraan.Emme tosin olleet tavanneetkaan vielä kuin pari kertaa.

Paikalle oli tulossa yllätysvieraita,minä en ollut koskaan tavannut heitä.Jännitin,mutta minusta oli mukava tavata uusia ihmisiä.Olinhan pitkään jo nähnyt nuo samat humalaiset kasvot joka paikassa.Niinpä vieraat saapuivat.Nuori mies ja nainen.Päälle parikymppisiä kumpikin.Kumpikin vaikutti käytökseltään fiksuilta ja ihmettelinkin mitä he yleensäkin tällaisessa paikassa tekevät?Siinä sitten taustatietoja vaihdettiin ja huomasin tulevani oikein hyvin toimeen tämän nuoren miehen kanssa.Illasta tuli oikein riemukas kortin peluun ja tikanheiton kera.Enkä muista,milloin minulla olisi viimeksi ollut niin hauskaa.Kännissä kaatuileva isänikään ei saanut minua pahalle tuulelle juuri nyt.Ilta vaihtui yöksi ja aamuyöllä löytämäni loistoseura oli lähdössä.Nainen oli lähtenyt jo paljon aiemmin,he olivat sisaruksia keskenään.Minä lähdin myös.Parkkipaikalla tiemme olisivat erkaantuneet,mutta siihen jäimme juttelemaan.Kerroin lähes kaiken taustastani ja minusta oli hurmaavaa,miten sain miehen nauramaan.Mikään mitä kerroin,ei saanut häntä järkyttymään eikä lähtemään.Puhuttiin ja naurettiin aamuun asti,kotiin oli silti vielä käveltävä joten oli aika poistua.Sovittiin uudesta tapaamisesta ja lähdimme omiin suuntiimme samaa pitkää pyörätietä pitkin.Minä en malttanut selkääni hänelle kääntää,vaan kävelin loppumatkan selkä menosuuntaan..

Seuraavalla viikolla löysin hänen puhelinnumeronsa ja ehdotin uusintaa.Maailma kääntyi nurin niskoin,kun se sopi.Nyt minun piti vaan selvittää loppuun se, jo alulla ollut seurustelu.

Sain sen tyypin viimein kiinni.Hänellä oli kovasti meno päällä ja minut käytännössä tempaistiin mukaan.Yhtäkkiä löysin itseni joistain bileistä keskellä kaupunkia.Ketään en tuntenut eikä seurustelutyyppini pysynyt näkyvissäni.Pian istuin keskustan parkkipaikalla minulle tuntemattoman kuskin takapenkillä odottamassa.Sitä siippaa.Ei näkynyt.Lähdin etsimään ja siellähän hän oli,erään auton etupenkillä ja silmät seisoi päässä.Näin kuskin paikalla istuvan ihmisen ja tunnistin paikalliseksi huumehörhöksi.Säikähdin ja palasin takaisin autoon,jossa oli sentään selvä kuski.Laitoin viestiä hänelle,joka oli sopinut kanssani treffit.Kerroin missä olen ja mitä juuri näin.Hän oli töissä,mutta vastasi minulle hyvin pian ja ohjeisti pyytämään kuskia ajamaan minut kotiin.En ollut uskaltanut sitä itse kysyä,koska en vain uskaltanut sanoa mitään vieraille ihmisille.Kehotuksesta kuitenkin rohkaistuin ja kuski veikin minut saman tien kotiin.Siellä jatkoin vielä viestailua Hänen kanssaan ja seuraavaan viikonloppuun ei olisi voinut olla yhtään pidempi aika.Se oli 16 vuotta sitten.Edelleen viestailen hänelle joskus töihin 🙂

HOMMA HANSKASSA…

Niin meistä tuli pari.Muutin omaan asuntooni.Sillä asuinalueella ei ollut paras mahdollinen maine,mutta minua se ei haitannut.Nyt minulla oli oma turvapaikka eikä kukaan koskaan tulisi sinne huutamaan eikä ryyppäämään eikä sanomaan mitä minun pitää tehdä.

MUTTA HANSKAT HUKASSA

Aloitin lukion,mutta se ei ottanut onnistuakseen.En tuntenut kuuluvani joukkoon.Siellä olivat ne jo toisella luokalla,joiden kanssa olin viettänyt kuusi vuotta peruskoulussa.Se oli lannistavaa,en ollut päässyt eteenpäin.Kotonani aloin pikku hiljaa tajuta minkälaista elämää olin joutunut elämään.En oikein voinut käsittää sitä tunnetta.Olinhan kuitenkin nähnyt perheitä joissa asiat olivat hyvin ja tiesin siis,että oma perheeni ei kuulunut siihen ryhmään.Silti se tuli vähän yllätyksenä.Samalla ymmärsin sen,kuinka sumussa itse olin ollut sen kaiken keskellä.Olin vain suorittanut,kun oli vaadittu.Elänyt äidin elämää vierestä ja puolesta.Yrittänyt saada isän irti alkoholista.Hassu juttu,en ollut ajatellut äidin olevan alkoholisti,ennen kuin vasta nyt.

MASENNUS

Menneet tapahtumat alkoivat kelaamaan päässäni,videon pätkä sieltä täältä.Valveunia äidin kuolemasta ja hautajaisista,samat valveunet myös omalla kohdalla.En pystynyt olemaan paljon uudessa kodissani.Olin isällä tai exälläni.Olin huolissani ihan kaikista ja kaikesta.Itse en tuntenut oloani varmaksi ja koulu ahdisti.The Hän oli joutunut lähtemään töihin kuukaudeksi kauemmas.Tuskallista.

Lukio jäi.Rahoitukseni tuli nyt sosiaalitoimistosta.Työmatkaaja oli onneksi palannut ja sen uuden kauniin tunteen takia hankalat ajatukseni aluksi helpottivat.Eivät silti jättäneet rauhaan.Minun piti puhua,puhua,puhua.Se kaikki oli vain puhetta.Sama vaikka olisin kertonut esitelmää hernekeitosta,tunnetta ei ollut.Tiesin itse,että joku puuttuu ja aina puhuessa yritin etsiä sitä.Mikä puuttuu,kaikki ei ole kohdallaan?

UUSIA TUNTEITA

Eräänä yönä poltin lämpöpatterissa rakon sormeeni.Se oli mukavaa,pitkästä aikaa,kestin sen.Ei sattunut paljon.Epävarma kysymys tosin kuului,olikohan tuo ihan järkevää?Seuraavana päivänä The Hän huomasi sen ja kysyi mikä se on?Säikähdin vähän hänen hätääntynyttä ja tiukkaa ääntä.Vastasin kuitenkin totuuden ihan coolisti,kuin mitään isoa ei olisi tapahtunut.Hänen reaktionsa tyrmisti.Kamala saarna siitä mitä saan tehdä itselleni ja mitä en.Hänen ilmeensä oli kumma,täynnä huolen aiheuttamia silmiä,järkkymätön asenne siitä,että hän on oikeassa,vakava.Se oli ennen kokematonta.Enkä halunnut hänen enää reagoivan niin,joten se oli viimeinen polttomerkki.

OUTO ELÄMÄ,HUKKASIN ITSENI

Aloin huomata,että Hänellä oli toisenlainen kuva elämästä.Hänellä oli jalat hyvin tukevasti maassa ja siitä piirteestä pidin jo heti ensitapaamisella.Silti se kuva erotti meidän elämämme.En päässyt samaan ajatukseen kivuttomasti.En vain pystynyt ja tunsin itseni riittämättömäksi.Yritin selittää mitä tunnen.Hän yritti ehdottaa minulle mitä yksinkertaisimpia ratkaisuja.Olin kuitenkin liian matalalla masennuksessa,etten kyennyt ymmärtämään niitä.Kaikki oli vaikeaa.Uskalsin väkisin lähteä tapaamaan hänen perhettään ja kavereita,mutta kenellekään en puhunut yhtään mitään.Istuin vain hiljaa ja kuvittelin olevani olematon.Hän ei koskaan sanonut siitä minulle mitään,eikä siitä tullut numeroa vaikka kerroin pelkääväni vieraita.

Valvoin yöt ja nukuin päivät,se oli ollut aina paljon helpompi rytmi.Niin tekivät kaikki muutkin.Yöt olivat adrenaliinin aikaa.Nyt eivät olleet.Se oli ahdistavaa!Hän meni nukkumaan ihmisten aikaan,koska kävi töissä.Minä en saanut unta.Nukuin päivän ja sitten hän palasikin jo töistä kotiin.En joutunut olemaan itseni kanssa liian kauan.Vaikka jokin tuntui sopivan minulle,lopulta mikään ei sopinut,ei enää tähän elämään.Elämään josta en tiennyt yhtään mitään.Kaikki oli hyvin sekavaa ja ahdistavaa.

PÄÄTÖKSIÄ

Äiti yritti käydä herättämässä huomiota kotini ovella.Hänen miehensä oli valitettavasti muuttanut viereiseen kerrostaloon.Siitä olikin helppo tulla totutusti luokseni purkautumaan.En avannut.Oli kauheaa kuunnella sitä huutoa,itkua,uhkailua ja oven pahoinpitelyä.Olin silti päättänyt ja tiedostin täysin mitä EN halua elämääni.Hän vieressäni tuki ajatusta.Niin loppuivat äidin turvapaikkahakemiset kännissä.Olin nähnyt kuinka hän itse järjestää itselleen hankaluuksia,provosoimalla ja alkoholilla.Päätin,että hän on aikuinen ihminen ja voi itse päättää kenen seurassa ja miten aikansa viettää.Minun elämäni ei ollut siinä kunnossa,että voisin auttaa muita kuin itseäni.

LOPUKSI 

Aivan mahtava muistella ensitapaamistamme 🙂 Se aika silloin oli kuitenkin myös todella raskasta.On ollut onni,että siinä sattui juuri silloin olemaan tuleva mieheni.Helppo ei ollut meidänkään alkutaival.Ei hänellä ollut tällasista käsitystä näin läheltä katsottuna.Masennus oli outo asia.Tuossa vaiheessa se oli vielä minullekin.Asioiden ilmaisussa olisi siis ollut toivomisen varaa.

Olen onnellinen myös siitä,että tein ensimmäisiä selkeitä päätöksiä elämäni suhteen.Tajusin,että on otettava äitiin etäisyyttä,vaikka väkisin.Enhän minä tuossa päätöksessä vielä pitkään aikaan pysynyt,mutta se kyti kuitenkin.Aloin tajuta asioita myös isäni suhteen.Aika oli mustaa ja vaikeaa,mutta sellaista se masennus on.Siihen tarvitsee apua,ulkopuolelta.Tajuaminen oli pahinta.Se lähes salpasi hengityksen.Ei voinut käsittää,miten oli joutunut elämään sellaista elämää?Miksi oli joutunut?Miten äiti tai isä olivat voineet sanoa niin ja näin?Kaiken ajattelu alkoi alusta,että löytää sen oman oikean uuden suhtautumisen asiaan.Enää ei tarvinut suhtautua ilmeettömästi aivan kaikkeen.Sieltä alkoi kasvaa pikku hiljaa se oma persoona vahvemmaksi.

Nyt kynttilät puhalluksiin ja nukkumaan.Huomenna ei tarvitse pelätä omaa seuraa,se on ihan jees 🙂 Se kertoo joskus ihan hyviä ajatuksia 😉