Riippuvuus,henkinen vankeus


Alkoholi-,läheis-,netti-,huume-,nikotiini-,shoppailu-,negatiivisuusriippuvuus…you name it.Kaikesta voi kehittyä riippuvuus.Niitä on monenlaisia ja eri asteisia.Jokaiselle jotakin.

Kuten olen jo monta kertaa tuonut esille,olen yrittänyt,epätoivoisesti,saada vanhempiani irti alkoholiriippuvuudesta.Turhaahan se on ollut.Mikään riippuvuus ei lähde pakottamalla,sen pitää lähteä itsestä,omasta ymmärryksestä.Ihmiset ovat erilaisia.Toisille läheisen puhe ja toivomukset saattavat avata halun myöntää riippuvuus ja parantua.Toiset taas ovat ehkä niin pitkällä riippuvuudessa,että se on jo kemiallista ja vieroittautuminen tuntuu liian vaikealta.Ei se silti mahdotonta ole.Kaikki on omasta halusta kiinni.

Riippuvuus on sairaus.Ihan siinä missä flunssakin.Jokainen meistä on joskus ollut sairas.Riippuvainen vain ei itse usein ymmärrä olevansa sairas,eikä osaa hakea apua.Ajatuksen pohjamudista saattaa joskus vilahtaa ajatus,joka yrittää soittaa hälytyskelloja siitä,että jokin on pielessä.Sitä ei uskalleta nähdä eikä kohdata.Päihderiippuvaisella kyse voi olla kaiken muun henkisen kaaoksen lisäksi,pelosta tulla leimatuksi.Pohjasakkaa,arvoton ihminen,yhteiskunnan luopio jne. Sen ei pitäisi olla niin.Riippuvuus sanana herättää henkiin myös sanan heikko.Enemmän esille pitäisi kuitenkin tulla se,kuinka rohkea ja vahva ihminen on kertoessaan riippuvuudestaan.

Ymmärtääkseni tuota sairautta,minun pitää etsiä sitä mahdollisimman läheltä,itsestäni.

Jotain jota voi hallita,tai sitten ei..

Aloitetaan lapsuudesta.Minussa oli alkavan pyromaanin vikaa.Tulitikut oli helppo ostaa kioskilta ja poltettavaa löytyi,alkaen savukkeista.Olin 9 vuotias.Kaverin kanssa päädyttiin kerrostalon häkkivarastoon.Siellä oli varastolokero,jossa istuskelimme.Lokerot oli siis eroteltu isoreikäisellä verkolla ja juuri siinä vieressä,oli täpötäysi lokero jonne tavaroita oli pyöritelty sanomalehtipaperilla.Sitä oli oikein helppo repiä irti.Jostain löytyi pieni peltialusta,jonka päälle paperia revittiin ja lopulta tuikattiin tuleen.Kyllä oli todella voittajafiilis sitä omatekoista nuotiota siinä häkkivarastossa tuijotellessa.Valotkin piti ihan sammuttaa.Kerrostalon asukkaat olivat autuaan tietämättömiä siitä mitä heidän rapussaan tapahtuu.Nuotiohetkiä jatkui todella pitkään.Onneksi se ei koskaan aiheuttanut mitään vakavampaa.Eräällä kerralla olimme uuden kaverin rapussa,siellä oli paljon suurempi pyörävarasto,jossa säilytimme piilossa keräämiämme tumppeja ja tikkuja.Siinä varastossa oli myös antiikkinen auton takapenkki,jonka nahkapäällinen oli auki.Juuri kun olin edeltä poistumassa varastosta,kuulin kun takanani raapaistiin tikku ja toinen sanoi,että ”Heitä se tuonne”.Siinäpä se leimusi sitten,antiikkipenkki.Yritin kiskoa nahkaa sen päälle,mutta paniikissani en osannut vaan juoksimme ulos hakemaan apua.Ehdimme sopia,että olemme nähneet vain poikajoukon juoksevan varastosta ulos,muusta emme tiedä.Olimme 9,8 ja 7 vuotiaita.Syyllistä ei löytynyt.Kunnes eräänä päivänä vanhempi veljeni tuli todella tuohtuneena ja epätoivoissaan kotiin.Kuulin hänen kertovan äidille,että häntä syytetään siitä tulipalosta.Valtava möykky alkoi painaa mahassani.Olin todella surullinen veljeni puolesta,hänellä ei muutenkaan ollut mikään hyvä maine ja nyt olimme pilanneet sitä lisää.Odotin,että veljeni poistuu ja kerroin äidille kaiken.Häpeä oli valtava,mutta sain sen ulos ja tunsin että asiat menevät oikein.Vakituisesta nuotiostani en silti kertonut,mutta päätin lopettaa senkin touhun.Nyt olin nähnyt mitä se voi saada aikaan.

Nyt en siis polttanut esineitä,vaan itseäni.Sekin loppui,kun kohtasin siitä tulevan häpeän Hänen puoleltaan.

Häpeä

Kun läheisensä haluaa irti riippuvuudestaan,löysin mielestäni siihen hyvän vinkin.Ota videokuvaa humalaisesta puolisostasi/vanhemmastasi/lapsestasi,kun hän konttaa yöllä baarista kotiin.Tai peliriippuvaisesta pelin jälkeen.Näytä video vasta sitten,kun kuvattu on selvä ja rauhallisessa mielentilassa,vastaanottavaisimmillaan.Häpeä,jonka video voi aiheuttaa,saattaa herättää oikeanlaisia ajatuksia.Kokeilemisen arvoinen juttu!Olettaisin,että riippuvuuden alkuvaiheessa toimivimmillaan.

Pelottavia huomioita

Olen aina ajatellut,että tiedän mitä alkoholismi on,olen nähnyt sen liian hyvin vierestä.

Masennuslääkkeiden aloituksen myötä kuvioissa oli myös nukahtamislääkkeet.Vau,mikä elämys se ensimmäinen oli!Juuri sitä mitä olin aina kaivannut.Rauhallinen keinutus,helppo ja kevyt olo ja sitten uni.Ensimmäisestä lääkkeestä lukien,suhtauduin niihin lähes samalla tavalla kuin Klonkku sormukseen (Taru sormusten herrasta).Huomasin sen kyllä heti,en kertonut kellekään,mutta mietin pitäisikö huolestua?Pelkäsin sitä vahvaa tunnetta, joka ilmestyi aarteitani kohtaan.Onneksi yksikään nukahtamislääke,joita mielelläni aina kokeilin,ei antanut vaikutusta kuin muutaman päivän ajan.Sitten tulin immuuniksi niille.Ne eivät toimineet ollenkaan.Onneksi.

Meni vuosia eteen päin.Masennusaika oli ollut takana jo pitkään,ainakin uskoin niin.Kerran sain lihassärkyyni rentouttavaa kolmiolääkettä.Se vei vaakatasoon aika nopeasti.Eikä se haitannut tippaakaan.Oli suorastaan mahtavaa olla avuton oikeasti,edes kerran elämässä.Ilman mitään vastuuta.Seuraavana päivänä odotin,että olisin saanut ottaa toisen.Ei ollut tarvetta.Sitä oikeaa tarvetta.Hmmm.Sitten tajusin omat ajatukseni ja nostin metelin,itselleni,kaikessa hiljaisuudessa.Tajusin,että minulla saattaa olla ongelma.En ajatellut sitä silti enempää ja jätin tietysti lääkkeet ottamatta,koska en tarvinut niitä siihen mihin ne oli määrätty.

En ole koskaan ollut absolutisti.Käytän alkoholia.Omasta mielestäni kohtuullisesti.Silti asian tarkistamista on ollut,meillä kummallakin.Ei meidän tilanne kuitenkaan koskaan ole muistuttanut sitä mitä kotona oli.Ei siis mitään hätää?Eräänä päivänä,ihan tämän vuoden aikana,joka on ollut hieman hankalampi,säikähdin.En tiedä mistä se selkeys tuli,mutta siinä se oli,minun ongelmani.Ajatukseni harhailivat tuon tuostaan tulevassa illan oluessa tai lääkekaapilla käydessäni kolmiolääkepaketissa,väkevästä pullosta jääkaapissa puhumattakaan.Alkoi olla alituiseen itsensä kanssa keskustelua,että ”Ei nyt,eihän se sovi,miksi ei sovi?,mitä se haittaisi,yksi hörppy?,EI!”Siis mikä ihme tämä tällanen ajatus oikein on?Se on raskas ja ahdistava,etenkin sitten kun sen tiedostaa.Miksi tappelen itseni kanssa nykyään jatkuvasti?Sitten muistin nuo kaikki aikaisemmat kohtaamiseni lääkkeiden kanssa ja keskustelut alkoholin käytöstä.Tajusin,kuinka lähellä minä olen sitä rajaa, joka on niin helppo ylittää ja kieltää kaikki.Kun eihän siinä nyt mitään.Niin,ei varmaan heti,mutta hyvin pian.

Minulle on ihan sama,onko alkoholismi perinnöllistä vai ei.Se on asia johon pystyn itse vaikuttamaan.Kerroin huomioni välittömästi Hänelle.Enkä jättänyt sitä varaa,että kertomaani voisi suhtautua vähättelemällä.Kuka tahansa,joka minut tuntee,voisi sanoa,että kuvittelen vain.Eihän siinä nyt mitään vielä ole.Totuus kuitenkin on toinen ja minä tiedän sen.Hän otti minut vakavasti,onneksi.Alkoholin käyttöni on määrällisesti vähäistä,mutta suhtautumiseni siihen muistuttaa liikaa jo edellä mainittua Klonkkua sormuksen perässä.Se on piinavaa ja minä haluan vapauden.Minun on selvitettävä se asia,jota oikeasti haluan paeta.Sitten saan rauhan.

Parantuminen

Riippuvuus alkaa jostain.Minä mietin omalla kohdallani,että mistä?Jos minä pystyn sen huomaamaan ja tekemään asialle jotain,miksi vanhempani eivät?Vaihtoehtoja on niin monia,että menee arpomiseksi.Minun kohdallani asiaa helpottaa tasapainoinen perhe-elämä ja opeteltu tietoisuus.Kiitos lapsuuteni.

Kiitos lapsuuteni myös (sarkasmia..),että hankalan tilanteen tullen,hyvin mielelläni haluaisin unohtaa sen päihteen avulla.Niin en toki tee kuin toiveissani.Ulos päin olen hokenut,että minähän en samalle tielle lähde kuin vanhempani!Alkoholia ei oteta suruun eikä asioiden selvittelyyn!Musiikki,kirjat ja elokuvat toimivat ihan yhtä hyvänä pakokeinona,lisäksi aivot työstävät asioita alitajunnassa ihan selvänä.Minun on annettava itselleni aikaa,diagnoosini käsittelyyn,joka nyt on se trikkerini päihteen tarpeeseen.

Riippuvuudet olisi paljon helpompi pysäyttää heti alkuunsa,jos olisimme tietoisempia itsestämme.Mitä teemme,miten reagoimme asioihin?Mikä saa sen tupakan aina syttymään,mikä saa ajattelemaan alituisesti negatiivisesti,mikä saa ottamaan sen ensimmäisen oluen jne.Mitä tapahtui,että niin kävi?Se pitää tiedostaa,että sen voi välttää ja tehdä päätös asian suhteen.Usein riippuvuus on tapa,totuttu automaatio.Se pitää huomata ja keksiä vaihtoehto.Sen sijaan,että ajattelisi negatiivisesti,löytää jotain positiivista tai sen sijaan,että ottaa sen ensimmäisen oluen,juo vaikka lasin vettä.Se pitää tiedostaa ja päättää.

Pikatesti

Aina ei voi olla varma,onko jostain riippuvainen.Silloin täytyy kokeilla.Mitä menetettävää on,jos on viikon ilman vaikka sitä kahvia?Tai olutta.Tai nettiä?Miltä se tuntuu?Jos oli helppo olla ilman,aina voi palata vanhoihin tapoihin tai sitten ajatella hyöty,terveydellinen,rahallinen,ajallinen?Löytyikö elämästä kenties jotain parempaa?Oletko sinä sairastunut?Tee pikatesti 🙂

Usein alkoholistit väittävät,että voivat lopettaa milloin vain.No siitä vaan sitten!Ilman muuta.Sitten tulee selityksiä hyötyjä vastaan.Miksi lopettaisin,kuolen kuitenkin?Niinhän se on,mutta se miten kuolee on se pointti.

Niin kuin alussa kerroin,riippuvuus on sairaus.Ei siis pidä säikähtää,jos itsestään sellaisen löytää.Ihmiset sairastuu.Riippuvuuden voi hoitaa pois.Siihen löytyy apua,kuten moniin muihinkin sairauksiin.Itseään pitää ymmärtää ja luottaa siihen,että kun päätät EI ENÄÄ,se päätös pitää ja voit antaa sen olla.Vapaus 🙂

http://www.neuvola.info/hyvinvointi/riippuvuudet/

http://www.irtihuumeista.fi/tietoa_ja_tukea/riippuvuus/riippuvuuden_syntyminen
http://www.paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/pelaaminen-muut-toiminnalliset-riippuvuudet-ja-niiden-hoito/aine-ja



Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s