Elämä löytää tiensä


Olin irti äidistä.Viimein minusta tuntui siltä,ettei hänen tekemisensä tai sanomisensa voineet loukata minua.Hänen auktoriteettinsa minun silmissäni oli viimein sortunut.Jatkoa postaukselle : Valitse taistelusi

Mietin usein sitä,olenko julma?Olenko vajonnut samaan katkeruuteen kuin äitini?Näinkö tämän kuuluu mennä?Ei tuntunut oikealta.

Ymmärtämisen tuskaa

Olin lapsesta asti kuullut äidin kertomukset siitä,kuinka hänen isänsä oli hyväksikäyttänyt häntä,hänen vaikeasta lapsuudestaan ja siitä kuinka hän oli menettänyt kolme poikaansa avioerossa.Minä yritin ymmärtää,aina.Kaikki mitä äiti teki kännissä,kaikki hänen valheverkkonsa,kylmyytensä,itsekeskeisyyden,kaiken.Mietin hänen taustaansa ja oletin käytöksen johtuvan sieltä.En ollut ikinä sitä mieltä,että ihminen olisi paha,yksikään.Jokaisella on taustavärittäjänsä.Sen ajatuksen kanssa olin siis elänyt lapsesta asti ja nyt se pitäisi heittää pois?Eikö se niin olisi,jos kylmästi katkaisisin välit enkä ajattelisi enää häntä?Onneksi jokin ääni toisti sisälläni sitä samaa asiaa :”Sinulla on nyt oma elämäsi.Et ole vastuussa äidistäsi,etkä ole hänelle mitään velkaa.Ymmärrä itseäsi.”Siihen ajatukseen pääsin aina helpommin ja helpommin.Minua silti häiritsi se,että minä itse muistutin vanhempiani.

Mikä geeniyhdistelmä!

Rikkonainen perhe,alkoholismi,insesti,syrjintä ja mitkä muut,tekivät minut minnekään kuulumattomaksi.Olisin halunnut olla osa jotain.Tuntea yhteenkuuluvuutta.Tietämättäni ja tietoisestikin hain itsestäni yhdennäköisyyttä vanhempieni ja sisarpuolteni kanssa.Hain yhtäläisyyksiä myös luonteenpiirteistä.Se oli järkyttävää.Joskus toivoin,että isäni olisikin joku aivan muu.Hetkellisesti sain vapautuksen insestin taakasta,ei se silti olisi mitään pelastanut.Ne hetket,kun huomasin itse olevani kuin äitini tai isäni,olivat karmeita.Eihän minusta tule huomaamattani samanlainen kuin he ovat?!En saanut rauhaa.Halusin samanlaisuutta,mutta sitten en pystynyt hyväksymään sitä,että minussa olisi tippaakaan mitään heiltä perittyä.Yritin lakata miettimästä sitä.Ajattelin olevani geenien sekoitus juuri niin paljon,että en muistuttaisi kumpaakaan.Olisin ihan yksinäinen geenisekoitus.Sen ajatuksen kanssa voisin elää helpommin ja hyväksyä itseni.

Laumasielu

Ajan kuluessa,aloin olla sinut itseni kanssa.Tavallisissa arkitilanteissa,en enää säikähtänyt sitä, jos jokin tekemisessäni toi isän tai äidin mieleeni.Ymmärsin,että yksi ainoa luonteenpiirre kahdessa tai kymmenessä ihmisessä,ei tee heistä vielä samanlaisia.Suhtautuminen elämään,moraalikäsitys,arvomaailma,ne tekevät meistä erilaisia.Tapa siivota,puhua ihmisten kanssa tai tapa ajatella voi siis muistuttaa jompaa kumpaa vanhemmistani.Sen voisin hyväksyä.Se ei silti tee meistä samaa ihmistä samoine ongelmineen.Tuo ajatus oli helpottava,koska nyt voisin hyväksyä niitä perinnöllisiä ominaisuuksia,jotka samalla määrittelevät minut kuuluvaksi johonkin.Rauha sen asian suhteen saavutettu.

Rajojen hakemista

Meni pitkän aikaa, ennen kuin seuraavan kerran, rattijuopumusoikeudenkäynnin jälkeen, olin äitiin yhteydessä.Tunsin itseni tarpeeksi kestäväksi.Toisaalta minusta tuntui,että tuota uutta asennettani oli harjoiteltava.

Olin tuolloin 25.Sitä en muista kumpi meistä soitti,äiti vai minä.Se oli kuitenkin yksi järkyttävimmistä keskusteluista.Olen tyytyväinen ainoastaan siihen,että sain omat hermoni pidettyä kasassa enkä antanut äidin tapansa mukaan puhumalla hämmentää ja ohjata pois olennaisista asioista.En enää muista tarkempaa sisältöä.Ainoastaan sen,kuinka hän kertoi minun aina olleen enemmän ystävä.Lapsenaan hän ei ole osannut minua ajatella.Hänen mielestään syy meidän väliemme hiertymiseen (ei tietenkään ole alkoholiongelma) on ollut se kun viettelin isäni……Anteeksi,mitä juuri sanoit minun tehneeni?!!PUM!

Tiesin silloin yläasteikäisenä,hänen uskovan ne isän selitykset,mutta siitä oli jo aikaa,yli kymmenen vuotta!Olin kai kuvitellut,että äiti olisi tullut järkiinsä.Olihan hän ollut oikeudenkäynnissä todistajanakin.Sitten tajusin,että emmehän me olleet puhuneet mitään koko asiasta sen jälkeen.Olin aika turta tuon puhelun jälkeen.Selvisin siitä kuitenkin.Luultavasti siksi,että aivoni eivät vieläkään pysty käsittämään,miten äiti-ihminen voi sanoa jotain tuollaista,ihan kaikessa rauhassa?!Kävelin hetken aikaa ympäri taloa,puistelin epäuskoisena päätäni ja taisin suorastaan huutaa.Se meni silti ohi.Opin,että olin vielä hauras ja annoin itselleni aikaa reilusti ennen seuraavaa yhteydenottoa.Aloin ajatella äitiä sairaana ihmisenä,alkoholisti ja narsisti.Me emme siis ole samalla viivalla,voin edelleen ymmärtää,itseni vuoksi.

Pieni elämä,suuri muutos

Viiden vuoden lapsettomuuden jälkeen,huomasin viimein olevani raskaana!Olin 27 vuotias,opiskelin ammattikorkeassa ja olin välillä töissäkin.Elämä oli mahtavaa!Olimme harkinneet lapsettomuushoitoja,mitään selkeää syytä lapsettomuudelle ei koskaan löytynyt.Lopulta päädyimme vain jatkamaan yhteiseloamme kaksin ja koirakin sai tulla.Olimme aina ajatelleet,että lapset ensin,sitten koira.Miten hölmöä 🙂 Tuo uutinen pienestä tulokkaasta oli ihan käsittämätön!Se oli siis sittenkin mahdollista.Maailma oli mahtava paikka.Kaikki palat loksahtelivat kohdalleen.

Äiti ei ollut ensimmäinen,joka uutisesta kuuli, vaan ala-asteelta asti mahtavana kaverina pysynyt, lapseni tuleva kummi.

Alkoholiongelman kohtaaminen

Äidin reaktio oli silti yllättävä.Hän osittain myönsi alkoholiongelmansa,osittain.Hän ei kai voinut oikein hyvin.Kävin hänen luonaan ja lupasin tehdä kaikkeni auttaakseni hänet irti,käytännössä annoin hänelle sydän vereni.Tuo äidin osittainen myöntäminen,sai kaiken sen katkeruuden ja vihan katoamaan minusta.Olin hyvin varovainen yhteydenpidossani,etten saisi hänen puolustustaan nousemaan.Luottaisin siihen,että hän itse tietää nyt ongelmansa.Hän kuulosti usein hyvin masentuneelta.Minusta se oli hienoa.Nyt näin sen ainaisen teatterin taakse.Hän oli ihminen.

Olin loppupuolella raskauttani jo menossa,kun äiti vietiin yliopistolliseen sairaalaan.Hän oli voinut erittäin huonosti ja syyksi oli paljastunut maksan tila.Se ei ollut hyvä enää.Ei tippaakaan alkoholia enää.En voinut olla muuta kuin onnellinen.Nytkö elämä kääntyisi niin,että lapsellani olisi toinenkin mummu aktiivisesti elämässä mukana?Minä saattaisin saada ehkä äidin.Se tosin oli aika epätodennäköistä.Minulla ei ollut tarvetta sellaiselle eikä luottamustakaan tarpeeksi.Päätin silti antaa sillekin mahdollisuuden.

The End tällä erää

Tuosta ajan jaksosta on vaikea kirjoittaa selkeästi.Siellä on niin paljon ajatuksia,tilanteita ja tunteita.Tulen niitä siis jatkossakin kirjoittamaan.Kuten myös insestin ja pedofilian tuomista ajatuksista.

Se minkä kävin läpi 20-30 vuotiaana,oli tärkeää.Minulla oli mahdollisuus kasvaa ihmisenä.Olen utelias ajatusten syövereitä kohtaan ja se varmasti on auttanut paljon jaksamisessa.Vertaistukenani oli Hän ja edellä mainittu lapseni kummi.Löysin myös itsestäni terveen eskapistin ja pääsen tarpeen tullen pakenemaan helposti fantasia elokuvien,kirjallisuuden tai musiikin maailmaan.Toisaalta uskon,ettei kyse ole täysin pakenemisesta,vaan alitajuisesta toisenlaisesta käsittelytavasta,silloin kun selkeä järki loppuu kesken 🙂 Tarvitsen satuja,siinä missä lapsetkin.Hoidan siis sisäistä lastani 🙂



http://www.narsistienuhrientuki.fi/auttavat_tahot/
http://www.lasinenlapsuus.fi/

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s