Hiljainen sota


Tyhjää,kuristavaa,ahdistavaa..Odottelua.Rikosilmoituksen tekemisen jälkeen aikaa meni.Kauan.Ennen kuin syytettyyn ja todistajiin otettiin yhteyttä poliisilaitokselta.Kuljin isällä edelleen paljon.Istuttiin,pelattiin korttia,juteltiin,katsottiin samoja lempiohjelmia ja minä tiesin.Katsoin isää ja tunsin olevani maailman hirvein ihminen.Kerta toisensa jälkeen vakuutin itselleni,että se on isän parhaaksi.Hän joutuu eroon alkoholista.Hän saa keskusteluapua ja pääsee selvittämään asioita itsensä kanssa.Me voidaan tulevaisuudessa vielä jutella ja hän on silloin raitistunut.Aioin olla hänen tukenaan loppuun asti,jos hän vain ymmärtäisi.

Kävin itse säännöllisesti mielenterveyskeskuksessa juttelemassa.Nyt etenkin tuosta asiasta.He tukivat ajatustani siitä,että en ollut kostonhimoinen,vaan halusin isän selväksi.Samalla saisin tapahtuneen asian selvitettyä myös itselleni.Tuskaa ja kamppailua.Miksi tunsin olevani petturi?

Odottelua

Suoritin edelleen etälukiota,se sai mainiosti välillä ajatukset muualle.Jossain vaiheessa minulle löytyi myös sellainen masennuslääke,joka ei aiheuttanut sivuoireita.Olin ollut kaksi viikkoa osastolla unirytmin kääntämiseksi ja yritin pitää opitusta epätoivoisesti kiinni.Olin yhteydessä nuorimpaan veljeeni.Hän oli päässyt jo muutama vuosi taakse päin perhekodista,eikä hänenkään elämänsä vaikuttanut kovin loistokkaalta.Alkoholi oli vahvasti kuvioissa.Muusta en siinä vaiheessa vielä tiennyt.Olin kuullut,että isäni oli joskus kauan sitten hipelöinyt häntäkin.Halusin tarkistaa asiaa ja sanoin,että voisimme osallistua tuohon rikosilmoitukseen yhdessä.Veljeni ei halunnut puhua asiasta enempää,eikä vienyt sitä siis eteen päin.

Viimeinen hetki?

Sitten koitti se päivä,kun äitiini otettiin yhteyttä poliisilaitokselta.Häntä pyydettiin todistajaksi,olinhan ollut tapahtuma-aikana alaikäinen.Äiti tiesi kertoa,että isä ei vieläkään tiennyt asiasta.Menin siis hänen luokseen.Yritin olla kuin aina ennenkin.Katsoin häntä pitkään,silloin kun hän ei nähnyt.Painoin hänen rauhalliset kasvonsa mieleeni.Hän ei ollut vielä kovin humalassakaan.Seuraavana päivänä hän tietäisi.Pelko.Paniikki.

Tieto

Ja niin.Äiti ystävällisesti ilmoitti minulle isän soittaneen hänelle rikosilmoituksesta ja kertoi isän olleen järkyttynyt.Äiti otti myös asiakseen mennä isän seuraksi,tueksi.Katsomaan,että pärjää.Ryyppäämään.Okei,no joo,kyllähän isä varmaan sen tuen tarvii..hmmm.En osannut ajatella.Asiasta kuulivat myös pariskunta joista oli hetki aiemmin tullut ”ystäviä”.Heitä ei minun elämässäni sen jälkeen näkynyt.Siirtyivät isän tukijoukkoihin.Ryyppäämään.No,olihan toinen heistä isälle läheistä sukuakin.Enpä silti olisi uskonut.Tyhjyys.Äiti soitti ja kertoi isän sanoneen,ettei hänellä ole tyttöä.

Järkytys toisensa perään

Kävin psykiatrisen lääkärin arvioitavana tulevaa oikeuden käyntiä varten.Kaiken lausunnon seasta muistan ”jonkin verran tunteissaan pidättäytyvä…keskivaikea masennus”.Koulupsykologini pyydettiin myös todistajaksi.Tämä oli ensimmäinen kerta,kun hän kuuli tapahtuneesta.

Aikaa kului.En ollut enää isän kanssa tekemisissä.Äidiltäni kuulin,miten hänellä menee.Kaikki osalliset olivat nyt saaneet kuulustelussa kirjatut kertomukset luettavakseen.Meinasin olla järkyttynyt niin isän,mutta myös äidin kertomuksesta.En silti voinut järkyttyä.Nyt minun oli pidettävä pää kylmänä.Muuten ei voi jaksaa.Isän sisko soitti ja haukkui minut alimpaan helvettiin.Miten olin voinut isälleni tehdä noin?Sehän on alkoholisti!!Eihän sen terveys kestä mitään linnareissua!Miten ihmeessä hänkään enää kehtaisi sukunimeään pitää?!Pilaan suvun nimen!Ja eunukkihan se isäkin on ollut jo pitkään,kun niin alkoholisti on!! Öh,joooo-o..

Äiti

Pöly laskeutui.Äiti oli kulkenut ahkerasti isän tukena ja pitänyt huolta,että kiljupöntössä olisi tarpeeksi juotavaa.Sitten The Hän muutti jälleen.Voisi kai sanoa,että muutimme yhdessä,mutta minulla oli edelleen oma asuntoni.Kuinka ollakaan,äiti muutti miehensä kanssa naapuriin.Asuimme siis rintamamiestalon alakerrassa vieretysten.He olivat olleet vähän erossakin ja aikoivat nyt tosissaan yrittää.Alkoholikin oli poissa kuviosta,hetken.Ohikiitävän.Ehdin saada äidin kanssa jopa ihan kiiltokuvahetkiäkin.Yhdessä aurinkoisella pihalla,minä luin tenttiin ja äiti vain kiikkui pihakiikussa.Juteltiinkin.Meillä oli kellarissa yhteinen pesutupa ja saimme joitakin äititytärhetkiä siivouksen ohella.Nukahtamiseni alkoi onnistua paremmin.Sitten naapurin parisuhde palautui tutuille uomilleen.Riitelyä oli karmea kuunnella ja vanhat muistot nousivat pintaan.Äidin viha kohdistui minuunkin.Hän jyskytti humalassa oven takana,päästyään meidän puolelle,hän huusi ja haukkui minut,liittyen isäänikin.Lopulta hänelle täytyi soittaa poliisit.Se tuntui järjettömän pahalta,mutta olin oppinut ajattelemaan itseänikin.Ei minun tarvinut sellaista kuunnella.Omassa kodissani!Eikä hän suostunut poistumaan,vaikka monta kertaa kehotin.Se siitä sitten.

Tuomiopäivä

Sitten koitti oikeudenkäyntipäivä.Olin varautunut siihen kovalla kuorella ja panssarilla.Sitä oli kasvatettu ja lujasti.Olin sortunutkin monta kertaa.Mielenterveyshoitajalle eräällä kerralla lähes huusin,että haluaisin isän olevan kuollut.Siihen hän tyynesti vastasi,että ”Tuota et oikeasti tarkoita”.En niin.Tietenkään.Kaikki vaan oli niin helvetin vaikeaa.

Madonnan You’ll See kappale on yksi niistä,joita kuuntelin oikeudenkäynnin lähestyessä.Minun oli löydettävä jotain josta pitää lujasti kiinni.Tiesin,että isä kieltää kaiken ja minähän olin tehnyt aloitteet ja plaaplaa.Valmistauduin kuulemaan sen vielä kerran.Asianajaja,jota rikosilmoituksen vastaanottanut poliisi oli suositellut,oli mahtava.Hän ei ollut samalta paikkakunnalta.Hän oli jälleen yksi niistä tuntemattomista,jonka luokse minun oli yksin mentävä kertomaan sama tapahtuma alusta loppuun,juurta jaksain.Ihan pokkana.Joskus tuntui,että se tulee jo kuin levyltä.

Lapset eivät tee aloitetta sellaiseen.Ikinä.Aikusen vastuulla on järjestää lapselle asianmukaista apua,jos lapsen käytös sitä edellyttää.

Oikeudenkäynti

Siellä olin.Valmiina taisteluun.Oikeudenkäyntisalin odotusaulassa.Kuulema lopputulos olisi itsestään selvä,eikä huolta sen suhteen.Siellä olivat asianajajani,koulupsykologi,äiti ja isä.Miten koomista!Isä istui tupakointihuoneessa.Menin sinne itsekin.Emme puhuneet sanaakaan.Hän ei edes katsonut minua.Selvä,hänellä ei ole tytärtä,hän ei tunne sellaista.Niin hän oli sanonut.Tunsin itseni kiveksi.

Oikeudenkäynti alkoi.Menin pyydettäessä istumaan eteen,korotetulle paikalle tuomarin viereen.Edessäni alempana istuivat nyt kaikki muut.Isä ja hänen asianajajansa.Äiti.Koulupsykologi,lääkäri ja ne jotka tekevät päätöksen tuomarin kanssa.Aikuisia,ammattimaisia ja jäykästi pukeutuneita vakavia ihmisiä.Tuomari sanoi ”Ole hyvä,kerro mitä tapahtui”.Ja siitäpä se sitten,kuin napista painamalla,kaiken häpeän peittäen ja unohtaen.

En todella tiedä,kuinka sen tein.Kuinka katsoin isääni päin,kun kerroin tapahtuneesta.Isän asianajaja esitti minulle kysymyksiä,kuten myös omani.Puhuin selkeästi ja varmasti.Muuta en muista.En muista poislähtöä tai olotilaa kotiin palattua.Isä sai 1 v 9 kk ehdotonta ja minä 8000 € korvauksia.Ja-ha.Mitäs sitten.

Uusi alkuko?

Sitten oli taas muutto.Lukio alkoi olla loppusuoralla.Oikeudenkäynti oli käsiteltynä heti moneen kertaan mielenterveystoimistossa ja asianajajanikin kanssa.Olin saanut isolta auktoriteetilta nyt vahvistuksen siihen,etten ollut tehnyt mitään väärää.Kirjoitin tarinani myös Tukinaiselle.Tukinainen keräsi seksuaalisen hyväksikäytön kertomuksia kirjaksi,johon myös minun tarinani päätyi.

Olin syönyt masennuslääkettä jo tarvittavan määrän,ainakin sen mistä alunperin sovittiin lääkärin kanssa.Minusta alkoi tuntua,että voisin paljon paremmin,jos nyt todella lopettaisin lääkkeen.Minusta tuntui,kuin olisin kulkenut leima otsassa kaupoissa ja kylillä.Halusin siitä olosta eroon.Olo oli vahva.Lääkäri olisi halunnut jatkaa lääkitystä.Kerroin,että lopetan sen hänen antamilla ohjeillaan tai sitten ihan itse,kuinka vaan hän haluaisi.Sain vastahakoiset ohjeet vieroittautumiseen ja olin maailman tyytyväisin ihminen.

Olimme päättäneet Hänen kanssaan aloittaa talon rakennuksen.Hän oli niin tekevä ja toimelias.Minä halusin tehdä perässä.Lukio ei ollut vielä loppu,mutta hain toisen asteen oppilaitokseen,josta saisin itselleni väliaikaisen ammatin pian.Tulisihan meille laina ja paljon muita kuluja maksettavaksi,enkä todellakaan halunnut jäädä mieheni siivelle.Olin täyttänyt 20 vuotta.

Olimme isän kanssa puhelinyhteydessä ensimmäisen kerran rikosilmoituksen jälkeen.Siinä jutellessa,se tuntui jo niin pitkältä ajalta,mutta kuitenkin ihan kuin olisi eilisestä jatkettu.Itse aiheesta ei puhuttu,mutta hän pyysi käymään ja minä menin.

Jostain syystä toivo elää..

Silloin aiheesta puhuttiin ja hän piti edelleen saman kantansa.Kysyi lopulta jopa,että aionko viedä salaisuuden hautaan asti mukanani?!”No kun ei helvetti ole mitään salaisuutta!!!!”Siihen loppui siitä keskustelu.Hän halusi kuitenkin,että olisimme tekemisissä.Ei halunnut katkaista välejä.Se oli minulle helpotus,olin vihannut sitä,välttelyä ja kieltämistä.Olin valmis antamaan asian toistaiseksi olla,jotta voisin suunnitelmani mukaisesti olla hänen tukenaan sitten kun alkoholista vieroittautuminen alkaisi.Olin tyytyväinen ja peloissani,mutta edelleen vähän pihalla siitä,miksi en tunne vihaa tai katkeruutta?Se jäi vain sille suutahtamisen tasolle,joka on helposti ohitettavissa hoivavietin herätessä.

Lopuksi

Olihan se hyvin sekavaa aikaa.Sekaan mahtuu tietysti hyvätkin hetkensä.Masennuksen sumuvaihe hävisi lääkkeen avulla,mutta jäljelle jäi tietysti vielä paljon selvitettävää.Parisuhde kasvoi ja kehittyi minun dramaattisista tilanteistani huolimatta.Hän ei ollut kaikessa mukana,mutta en sitä odottanutkaan.Hän kävi töissä ja teki paljon asioita itse.Hän ei myöskään ollut tottunut tällaisiin tilanteisiin ja liian herkkä ilmaistakseen itseään sanallisesti ilman solmua.Tavallaan,Hän kuitenkin oli mukana.

Olen tyytyväinen oikeudenkäynnistä,siitä että tein sen.Mitä ajattelisin tänä päivänä,jos en olisi hakenut oikeutta ja selvittänyt asiaa?Luultavasti olisin vähän enemmän kippurassa.Kuinka sitten jaksoin sen?En tiedä.En todellakaan tiedä.Tänä päivänä en ehkä jaksaisi?Oletan,että syyn täytyy löytyä tavasta, jolla haluan asioita ajatella.Selkeästi ja yksinkertaisesti ja oikein.Oikeudenmukaisuus ja moraali ovat tärkeitä asioita.Niistä täytyy pitää kiinni,loppuun asti ja aina.Ne ovat helppo köysi,mihin tarttua tiukan paikan tullen.Sillä köydellä voi vetää itsensä pois tunteiden järkkäämästä taifuunista,tai ainakin vähän sivummalle.

Nyt pikku hetkeksi ajatukset muualle.Toivottavasti huomenna saadaan lunta!Lasta on mukava seurata kaiken uuden äärellä,se on niin suurta 🙂

https://www.tukinainen.fi/



Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s