Aivan liian varhain aikuiseksi


Elämän salaisuus ei piile siinä,mitä sinulle tapahtuu,vaan siinä mitä teet sillä mitä sinulle tapahtuu” – Norman Vincent

Taustalla menee Leijona kuningas-elokuva.Saa nähdä mitä tästä kirjoituksesta tulee,musiikki tuosta elokuvasta on ehkä liian koskettavaa…

POISSAOLOT,POISSAOLIJA JA POISSAOLEVA

Olen siirtynyt yläasteelle.Viikon kohokohta oli perjantai.Isälleni alkoi viikonloppuisin kertyä serkkujeni kautta nuorisoa.Sieltä sai lähes ilmaista alkoholia ja lisäksi isä haki sitä meille kaupasta.Minun ei tarvinut maksaa siitäkään.Poliisitkin siellä joskus vierailivat,naapureiden ilmoittaman metelin takia.Isä oli sitä mieltä,että parempi nuorison lämpimissä sisätiloissa kuin värjötellä kylmillä kaupungin kaduilla.

Koulussa luokanvalvoja kyseli poissaoloallekirjoitusten perään.Selitin aina jotain.En uskaltanut kertoa niistä äidilleni.Tietysti sitten kuittaukset oli haettava,eikä äidin reaktio edes ollut kovin kummoinen.Kahdeksas luokka oli poissaolojen suhteen viimeinen niitti.400 tuntia poissaoloja johti luokalle jäämiseen.Minusta se oli epäoikeudenmukaista.Todistuksessa oli yksi nelonen ja toinen hylätty valinnaisaineesta aerobic.Minulle ei tarjottu kesän aikana mahdollisuutta tenttiä toista nelosista,että olisin voinut jatkaa yhdeksännelle.Tätä opinto-ohjaaja syksyllä pahoitteli kovasti.

LÖYSIN IHMISEN TUEKSI

Olin kulkenut luokanvalvojan ehdotuksesta koulupsykologilla seiskaluokan lopusta.Aluksi en tietenkään uskonut,että siitä mitään hyötyä olisi.Huomasin kuitenkin pian,että minulla on siinä edes joku.Hän kuunteli ja ymmärsi.Hän sai minut ymmärtämään ensimmäisen kerran,etten ole vastuussa äidistäni enkä isästäni.Hän sai minut näkemään selkeästi sen,ettei tilanne ollut oikein.Siihen asti olin lopulta elänyt siinä kuvitelmassa,että näinhän sen varmaan kuuluu mennä ja olen vain surkea, kun en tahdo jaksaa.Hyväksikäytöstä en silti koulupsykologille kertonut.Jotenkin ajattelin noissa muissa asioissa olevan jo ihan tarpeeksi.Pelkäsin,ettei hän enää uskoisi minua,jos lisäisin vielä sen kertomukseeni.Tietenkään en puhunut mitään myöskään viikonloppuryypiskelyistä.Se oli oma pieni paheeni vain.

ERILAINEN NUORI

Olin hienosti etääntynyt kavereistani tässä vaiheessa.Koulussa katsoin luokkakavereitani ja ajattelin etteivät he ymmärrä mistään mitään.Tunsin jopa ylpeyttä omista kokemuksistani,mutten kehdannut näyttää sitäkään.Toisaalta,olisin ollut erittäin onnellinen,jos joku olisi lähestynyt minua.Poikkesin porukasta aina enemmän.Poltin ja minulla oli poikakaveri ja olin poissa.Muut näyttivät elävän normaalin terveen nuoren elämää.Toiset kaltaiseni olivat yhtä etäisiä kuin minäkin.Sosiaalista uskallusta ei ollut.

Sitten jäin luokalle.Ihan valtava isku vasten kasvoja.Maailma murskaantui.Tämä ei perkele etene!Suossa tarvon liian isot kumisaappaat jalassa ja sitten huomaan että kuljenkin taaksepäin!!Olin valtavan vihainen ja katsoin todistustani,jossa oli kuitenkin myös ysi,kaseja ja seiskoja.En pystynyt ymmärtämään.Silti kuitenkin olin tehnyt koulun yhden poissaoloennätyksen,pakko kai se sitten oli ymmärtää.Kotona tähän ei puututtu.Sehän oli vain minun elämääni,voivoi.Samaan aikaan samassa koulussa luokalle jäi myös serkkuni.Porukalla sitten perjantaiyön savussa vedettiin tajut kankaalle,vaikka luokanvalvojani oli sanonut minulle koulusta lähtiessäni, että ”Älä tee mitään typerää”. Hänen silmissään oli huoli ja se paikkasi jotain, jossain syvällä.Koulupsykologi tarjosi minulle ravintola-aterian,antoi kortin jonka kuoresta vasta kotona löysin setelin ja vannotti soittamaan kesän aikana,jos en voi kotona olla.Hän olisi tarjonnut minulle paikan.Syvästi kiitollinen olen edelleen ajatuksesta!

Samaan aikaan suhteeni poikakaveriin päättyi luottamuksen menetyksestä häntä kohtaan.Sitten tuli rippileiri.Siellä keskusteluni omalla vuorollani papin kanssa,kesti lähes neljä tuntia.Avauduin paljon.Sain vinkiksi kirjoittaa isälleni kirje,liittyen alkoholin käyttöön.Isä lukikin sen myöhemmin,heitti pois ja suutahti.Yleensä hän ei heittänyt mitään,etenkään itsetehtyä pois.Ei siitä mitään hyötyä ollut,hyvä yritys,mutta nosti isän suojamuurit vieläkin korkeammalle.Muistan lämmöllä tuota pappia,normi juttelutuokio ei ollut puolta tuntia pidempi.Hän ei hätyyttänyt pois.Olin jälleen onnellinen siitä,että avauduin.Toisaalta vähän ahdistuin,kun olin jo kahdelle ihmiselle kertonut kotiasioista,vaikka en olisi saanut.Päätin kertoa äidille ensimmäiseksi tapahtuneesta hyväksikäytöstä.

YRITYS LUOTTAA

Eräänä aamupäivänä kerroin, sillä hetkellä selvälle äidilleni, tapahtuneesta isän kanssa.Vastaanotto oli mielestäni hyvä.Hän kuunteli,kyseli ja näytti vihaiselta isälle.Siinähän oli sitten hyvä syy korkata pullo ja illan suussa hän marssi päättäväisenä isän luokse.Minä jäin kotiin,odottamaan ja toivomaan ettei hän tekisi isälle mitään.Ettei tilanne menisi enempää pahemmaksi.Olin kuin tulisilla hiilillä aamuyöhön asti ja odotin äidin paluuta.Sitten hän saapui.Hyvästi humalassa.Vaikutti jopa,että ilta olisi ollut oikein hyvä.He olivat jutelleet asiasta isän kanssa ja isän puheiden mukaan minä olin tehnyt aloitteen hyväksikäyttöön.Äiti oli myös vakuuttunut tästä.Tätä en ollut voinut odottaa.Tähän en ollut valmistautua.Pimeys.Epäusko.Epätoivo.Tyhjyys.Murskaus.

Niinpä se elämä jatkui.Äidin kanssa aiheesta en enää puhunut.Isä halusi tietää miksi olin kertonut siitä,kun aikaakin oli jo mennyt.Hän melkein,MELKEIN,sai minutkin vakuuttuneeksi siitä,että olin itse tehnyt aloitteen niihin tilanteisiin.Siinä hän istui rauhassa ja kirkkain silmin niin väitti.Ei kai kukaan voi niin tehdä?Varsinkin kun minä itse istun siinä kuulijana.Enkö minä itse tiedä,mitä teen?Ei,sitä en suostunut uskomaan.Valtavan sisäisen taistelun tuoksinnassa,pidin pääni ja olin eri mieltä hänen väitteestään.Emme päässeet asiasta yksimielisyyteen.Sen annettiin siis olla.Päivät jatkuivat kuten siihenkin asti.Yritin edelleen kovasti saada isä tajuamaan kuinka paljon käyttää alkoholia,turhaan.Hän oli heikko,tunteellinen ja jotenkin…reppanakin?

MUUTOSTEN KESÄ

Eräänä kesäpäivänä,eräälle isän ryyppykaveripariskunnalle tuli vieraita.Lähdimme vaihtelun vuoksi kyläilemään pulloinemme.Muistan rippileirin vaikutuksen vielä tuossa kohden.En olisi halunnut juoda.Olisi silti ollut ihan sama,minne olisin mennyt.Kaikki joivat.Tapasimme perheen,jossa oli kaksi äitinsä menettänyttä lasta ja heidän isänsä.Vanhempi lapsista oli minua 5 vuotta nuorempi.Olin itse tuolloin 15 vuotias.He olivat tulleet 80 km päästä.Ilta vaihtui yöksi ja yö aamuksi.Ja siinä istuin edelleen lasten isän kanssa ryyppäämässä.Oli suunnitelma.Minulle loistava pakokeino.Tuo mies oli pyytänyt minua lapsenvahdiksi kotiinsa,kun hänellä olisi juuri työt alkamassa.Kesällä lapset eivät koulussakaan ole.Hän maksaisi siitä ja ruoka tulisi kaupan päälle.Aivan loistavaa.Viimeinkin pääsisin jonnekin muualle!

Lähdimme isolla porukalla matkaan.Muut palaisivat takaisin yhden päivän jälkeen.Minä jäisin,joksikin aikaa.Siihen asti kunnes koulut taas alkavat.Joutuisin aloittamaan kasini uudestaan.Saavuimme heidän kotiinsa ja näky oli järkytys.Lähes kaikki oli lattialla.Vaatteet,tavarat,roskat ja pienen koiran jätökset.Äiti oli totuttanut minut hyvin, erittäin hyvään ja tarkkaan järjestykseen sekä siivoon.Vakavan rangaistuksen uhalla.Sillä sitä paitsi peitettiin se,ettei kaikki ollut hyvin.Siinä sitten ryypättiin tuliaisiksi ja muistan olleeni enemmän sekaisin kuin koskaan.Ex-poikaystävänikin sattui silloin soittamaan ja huolestui kovasti.Sain kyllä seuraavana päivänä selitettyä huolen pois.

ORPO PIRU

Sinne jäin.Muut lähtivät.En ollut koskaan ollut kotoa pois niin kaukana,yksin,vieraiden ihmisten kanssa.Arkipäivä alkoi ja samoin se mistä minulle maksettaisiin.Siivosin.Siivosin kuin hullu.Ja olin helvetin tyytyväinen lopputulokseen.Sitten koitti viikonloppu.Oli hämmentävää ja pelottavaa ryypätä kahden,äitini ikäisen miehen kanssa.Paikkakunnalla josta en tuntenut ketään enkä mitään.Parin kuukauden päästä olimme kihloissa,siitä huolimatta että olin hiljainen ja lukossa.Alkoholin käyttö jäi kuitenkin kokonaan pois,toistaiseksi.

JATKUU SEURAAVASSA NUMEROSSA

Aika päättää kertomus tällä erää tähän.Mikäli tämän postauksen kuva ihmetyttää,se kertoo vain siitä fiiliksestä mikä tässä kohden elämää oli vahvasti 🙂 Leijonakuningas katosi kirjoittaessa taustalta tyystin,en siis saanut liian vahvoja tunneryöppyjä.Tässä kohden en voi kuin hymistellä,elämän miinusmerkkisiä lottovoittoja,mustaa huumoria 🙂 Hienointa tuossa ajassa on se,että kerroin ensimmäistä kertaa ulkopuoliselle aikuiselle,siitä mitä kotona tapahtuu.Sain tunteitani uudella tavalla käsittelyyn.Jännä miten se yksinäinen ajatus voi muuttaa ulos tullessaan muotoa,niin että sen itsekin tajuaa.Tärkein tajuaminen oli se,että elämän ei kuulu mennä noin.Minun vastuualueeni rajattiin.Väsymystäni ymmärrettiin ja se oli siis oikesti olemassa oleva tunne.Sain myös vahvistuksen sille ajatukselle,että minua stressaa.Hassua miten tärkeä ajatus se on minulle ollut lapsena jo.Edelleen uskon siihen,että kaikella on merkitys.Se vain pitää löytää.Ei nyt eikä heti.Kaikki aikanaan.Aika on suhteellinen käsite.

Ulkona paistaa ihana syysaurinko.Puoliso palaa pian töistä.Tänään istutetaan eilen lapsukaisen kanssa ostetut kanervat,ehkä huomenna myös haudalle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s